Randulf kuvailee häntä seuraavasti: "Kolmatta suurta jumalaansa lappalaiset nimittävät biegga-galles, hän on sama kuin Aeolus. He maalaavat hänet (noitarummulleen) oikeassa kädessä lapio, jolla hän lapioi tuulta takaisin luoliinsa, kun se on kylliksi puhaltanut, mutta vasemmassa kädessä nuija, jolla hän ajaa tuulen ulos puhaltamaan. Tätä jumalaa he rukoilevat sekä silloin, kun ovat porolaumoineen tuntureilla, jotta hän tyynnyttäisi heidän eläimilleen vahingollisen tuulen, että myöskin silloin, kun he ovat merellä kalastamassa ja myrskyn noustua ovat joutuneet kuolemanvaaraan. Tällöin he myös lupaavat asettaa uhreja hänen alttarilleen".
Forbus sanoo häntä kesäjumalaksi, joka vallitsee ilmaa ja tuulta, vettä ja merta.
Vaikka mainitut vanhimmat tiedot koskevat yksinomaan Norjan Lappia, on biegg-olmai ollut laajemmallakin alueella tunnettu. Suomenkin lappalaisten jumalistossa hän, kuten J. Fellman kertoo, hallitsi tuulta ja ilmaa, joten hän halunsa mukaan saattoi joko suosia matkamiehiä myötäisellä tuulella tahi toimittaa heille ankaria vastatuulia, niin että suuret laivat menivät kumoon merellä. Pitämällä tuulta kauan aikaa samalla ilmansuunnalla hän voi kuljettaa porot loitolla sijaitseville seuduille, poroilla kun yleensä on tapana aina kulkea vastatuuleen.
Vielä nykyään, sanoo Itkonen, on piegga-olmai nimeltään tunnettu vanhoille inarilaisille ja utsjokelaisille, joskaan ei hänestä eikä hänen toimistaan tiedetä sen enempää kertoa. Inarin kirkolta noin peninkulman lounaiseen sijaitsee eräs piegga-oaivi ("tuulispäätunturi") niminen tunturi, jonka laella on ennenvanhaan ollut piegga-olmaille uhrattuja sarvia.
Tuulenjumalalle toimitetuista uhreista ei ole lähdekirjallisuudessa yksityiskohtaista kuvausta. Muutamia arvokkaita tietoja on kuitenkin olemassa. Niinpä Solander, joka sanoo lappalaisten luvanneen "tuuliukolle" uhreja ankaran tuulen noustua, tietää hänelle eläimiä uhratun. Tuulenjumalan uhri ei kuitenkaan ollut määräaikainen eikä jokavuotinen. Uhrialttarin ääreen oli jumalan kunniaksi asetettava tuulenpesä (väderskått), joka voideltiin teuraan verellä. Randulfin mukaan tuulenjumalalle uhrattiin esineitäkin, pieniä veneitä, ja Forbus mainitsee uhrilahjana vielä puulapion.
Randulf tietää kertoa myös eräästä tuulen taikomisesta, jota lappalaiset muka ennen muinoin paljon harjoittivat: "Kun he ovat vihoissaan jollekin, pyytävät he tuulenjumalalta tuulta, jonka he loitsimalla sitovat kolmeen solmuun. Heidän aukaistuaan ensimäisen niistä, syntyy kohtalainen tuuli; aukaistaessa toista, syntyy jo niin voimakas tuuli, että purjevene tuskin puolella etupurjeella voi vaaratta purjehtia; mutta heidän aukaistuaan kolmannenkin solmun seuraa välttämättömästi haaksirikko."
Mainitusta tuulen nostamistaiasta on tietoja jo verrattain varhaiselta ajalta. Vanhin sellainen on 13:nnelta vuosisadalta eräässä "Geographia universalis" nimisessä teoksessa, jossa kerrotaan, että Vinlandian, s.o. Norjan Lapin, asukkaat tekevät kerän langasta, johon he solmivat määrätyn luvun solmuja. Tuulen saamiseksi aukaistaan yksi tai useampia sitä myöten, toivotaanko heikompaa tai vahvempaa tuulta. Tällaisia keriä he kauppaavat merimiehille, joiden on täytynyt tuulen tyynnyttyä pysähtyä heidän rannoilleen.
Tällainen tuulen tekemisen taika ei kuitenkaan saata olla lappalaisperäinen, nämä kun eivät ole alkuaan käyttäneet purjeita. Fritzner osoittaakin tutkimuksessaan, että lappalaiset ovat tämän tavan oppineet skandinavilais-naapureiltaan, jotka jo muinoin ovat olleet kuuluisia purjehtijoita.
Mutta onko sitten itse tuulenjumalakaan Lapissa omaperäinen? Olisiko myöskään tuulenjumalalla lappalaisten elämässä ollut siksi suuri merkitys, että hän jo, ennenkuin lappalaiset joutuivat kosketuksiin Skandinavien kanssa, olisi ollut uhripalvonnan alainen? Johan Falck (Altenissa pappina vv. 1735-1757) sanoo lappalaisten palvoneen tuulenjumalaa "ainoastaan siksi, että tämä pelastaisi heidät hengenhädästä, kun myrsky ja rajuilma yllätti heidät merellä". Näyttää siis siltä, kuin tämä jumala olisi ollut etupäässä merimiesten jumala ja sellaisena se epäilemättä on skandinaveilta lainattu.
Lappalaisten biegga-gallesin ja Skandinavien tuulen- ja merenjumalan Njordin läheistä sukulaisuutta osoittaa, kuten Olrik huomauttaa, hänelle osoitettu veneuhrikin, jota Skandinavian pronssikaudella on paljon käytetty. Tuulenjumalan kädessä olevan esineen selittäminen "lapioksi" on mainitun tutkijan mielestä myöhempää, varmaankin väärinkäsitetystä melasta johtunutta, jolla merkillä varustettuina roomalaisten merenjumalan kuvien tunnetaan saapuneen pohjolaan.