Lappalaisten tuulenjumalan skandinavista alkuperää [suomalaisilta lainattu on tuulenjumala ilmaris erään Tornion lappalaisen noitarummulla (kts. kuvaa Suomal. runojen uskonto s. 13)] todistaa lisäksi se seikka, että tämä heidän noitarummullaan on kuvattuna skandinavilaisten ukkosen- ja hedelmällisyydenjumalain rinnalla. Olrik osoittaa, miten lappalaisten jumalakolminaisuutta: hora-galles, veralden olmai ja biegga-galles, vastaa vanhoissa islantilaisissa valankaavoissa käytetty kolminaisuus: Thor, Freyr ja Njordr.
Skandinaveilta lainattujen luonnonjumalien joukkoon lienee pakkasenjumalakin jisen-olmai ("härmämies") luettava. Forbus sanoo sen olevan "sään, lumen ja jään haltian, jolle uhrataan, jottei jää vahingoittaisi poroja sekä jotta lumituisku taukoaisi". Solander kertoo sitä palvotun talvella ankaran ilman ja lumen vuoksi. Siihen katsoen, että jise sana esiintyy vain lapin eteläisessä murteessa, on epävarmaa, onko tämä haltia sen laajemmalla alalla ollut tunnettu. Sanan merkitys "härmä ruohikossa" viittaa, että lappalaisten "härmämies", samoin kuin useimmat heidän luonnonjumalistaan, kuuluu maata viljelevien naapurien jumalistoon.
Suurille luonnonjumalille lappalaiset uhrasivat tavallisesti eri paikassa kuin maanalaisille haltioille. Useimmiten käytettiin tällöin uhrialttarina puusta valmistettua lavaa, jolle uhrikuvat ja uhriantimet asetettiin vihreille lehville. Toisinaan olivat nämä uhrilavat sangen suuria, joten samalla lavalla saatettiin uhrata useille eri jumalille. Rheen esim. sanoo, että ukkoselle ja auringolle asetettiin uhri samalle kodan taakse pystytetylle korkealle uhrilavalle. Kertoessaan, että lappalaiset varustivat kunkin jumalankuvan määrätyllä tuntomerkillä Solander huomauttaa: "mille jumalalle lappalainen uhraakin, tekee hän sen tavallisesti samassa uhripaikassa". Randulf sanoo lappalaisten uhrilavojen olleen niinkin suuria, että niissä oli puuainesta noin 20-30 kuormaa. Sellaisia S. Kildal poltti eräällä alueella Ofotenissa v. 1722 yli neljäkymmentä, joista yhdellä ainoalla alttarilla saattoi olla luita ja sarvia 5 tai 6 hevoskuormaa. Yhteinen tunnusmerkki kaikille luonnonjumalille uhrattaessa oli, kuten jo ennen on huomautettu, se, että uhripuina käytettiin lehtipuita, tavallisesti koivua, josta myös muita uhriesineitä valmistettiin.
Vieraan kulttuurin luomia tai kehittämiä, kuten lappalaisten suuret luonnonjumalat, ovat myös useimmat heidän synnytyksenjumalattaristaan.
Synnytyksenjumalattaret.
Lappalaisten synnytyksenjumalattaret olivat madderakka ja tämän kolme tytärtä sarakka, juksakka ja uksakka.
Madderakka ("m.-akka") ei lähdekirjallisuudessa esiinny yhtä tärkeänä toimihenkilönä kuin hänen tyttärensä, vaikka hänet mainitaan muiden "akkojen" emona. Sidenius kertoo lappalaisten uhraavan tälle ainoastaan siinä tarkoituksessa, "että hän antaisi tyttäriensä palvella naisia". Hän huomauttaa kuitenkin, että tämä jumalatar muutamien käsityksen mukaan itsekin ottaa osaa tyttäriensä toimiin avustaen heitä. Jessen sanoo, että madderakka luo sikiölle ruumiin, ja Randulf tietää hänen saattavan sekä naiset että naaraseläimet hedelmällisiksi.
Eräillä noitarummuilla esiintyy madderakan ohella vielä miespuolinen madderaija ("m.-ukko"), jonka myös ajateltiin jollakin tavalla edistävän lapsen syntymistä. Jessen sanoo hänelle uhratunkin samoin kuin hänen vaimolleen, kuitenkaan ei hänelle toimitettu yhtä suuria uhreja kuin jälkimäiselle. Siihen nähden, että mainittu "ukko" "akkaan" verraten on sangen harvinainen jumaluusolento ja hänen toimensakin varsin vähäpätöinen, on syytä Wiklundin tavalla olettaa, että tämä on vasta verrattain myöhään tullut aikaisemman "akan" rinnalle.
Madderakka, jonka nimen "sukuperää" merkitsevä alkuosa äänteellisesti vastaa suomen mantere sanaa, oli maassa asuva olento. J. Kildal sanoo hänen asuneen tyttärineen lappalaiskodan alla. Senvuoksi olikin synnytyksenjumalattarille kodan alaiseen maahan uhrattava.
Itse synnytystilaisuudessa näyttää sarakalla olleen suurin merkitys. Kuten Wiklund huomauttaa, johtuu hänen nimensä alkuosa tekosanasta saret ("halkoa"). Skanke tietää häntä Saltenissa nimitetyn sadsla-akka, "jonka uskottiin avustavan naisia synnytyksessä". Viimeksimainitun nimen alkuosan hän sanoo merkitsevän "päästä halkaistua puuta". Nämä nimitykset muistuttavat mieleen erään synnytyksen helpoittamiseksi toimitetun taian, joka kuvastuu Forbuksen kysymyksestä: "etkö ole hakannut halkoja synnytyksen aikana sarakan kunniaksi?" Epäilemättä on sarakka, jota toisin paikoin nimitetään myös saredne ("s.-emo"), jossakin suhteessa _halkomis_taikaan.