Forbuksen kyselykaaviosta saamme lisäksi tietää, että näitä sarakan kunniaksi halottuja puita pidettiin pyhinä; niitä ei poltettu eikä niihin saanut edes koskea. Toinenkin synnytyksen edistämistä ja helpoittamista koskeva taika ilmenee hänen kysymyksestään: "oletko tuona aikana käynyt lähteellä vettä noutamassa ja kaatanut sitä maahan sarakan kunniaksi?"
Etupäässä lapsivuoteen aikana, sanoo Randulf, lappalaiset palvoivat sarakkaa. Paitsi vaimoja hän suojeli porolehmiä niiden kantaessa sekä lievensi niiden synnytysvaivoja. Senvuoksi lappalaisnaiset koettivat aina pysytellä hyvissä väleissä tämän jumalattaren kanssa. Miten syvästi sarakan uskottiin ottavan osaa suojattinsa vaivoihin, käy ilmi lappalaisten käsityksestä, että hän tunsi samat tuskat kuin itse synnyttäjä. Samoin kuin madderakka loi sarakkakin lappalaisten käsityksen mukaan sikiölle ruumiin.
Sarakan suojelukseen lappalaisnaiset turvautuivat myös kuukautisten aikana. Tällöin oli heidän Forbuksen mukaan riisuttava kauluksensa ja vyönsä " sarakan kunniaksi". Tämä tapa johtui varmaankin siitä, ettei naisilla sinä aikana saanut olla solmuja vaatteissaan. Kuukautisten aikana naista pidettiin saastaisena. Leem kuvailee lappalaisten käsityksiä ja pitämyksiä tässä suhteessa seuraavin sanoin: "Nainen ei sanottuna aikana saanut astua mieshenkilön jalan yli tämän ojennetuin jaloin maassa istuessa; hän ei myöskään saanut astua pyssyn yli, jos se oli maassa, ei mennä asuinkodan katolle, ei astua rannalle niin pitkälle, että hän olisi joutunut siihen paikkaan, jonne kalastajat pyytämästä tultuaan viskaavat kalat veneestä, eikä lypsää lehmää. Kun naisen aika oli ohitse, pesi hän päänsä vesikattilasta, minkä sitten jauhoilla puhdisti ja missä leipoi leivoksen. Tämän sai ainoastaan naisväki syödä".
Jonkinlainen jauhoista valmistettu puhdistusateria syötiin sarakan kunniaksi myös onnellisen synnytyksen jälkeen. Näitä puhdistusmenoja Jessen kuvailee seuraavin sanoin: "Ennen synnytystä joivat lapsivuoteessa olevat vaimot sarakan-viinaa sekä synnytyksen jälkeen söivät läsnäolevien naisten kera sarakan-puuroa. Sarakan kunniaksi valmistettuja pitoja vietettiin heidän tapansa mukaan juhlallisesti. Sanottuun puuroon pantiin kolme puikkoa; yksi oli päästä halkaistu, siihen ripustettiin kolme rengasta, toinen oli musta, kolmas valkoinen. Nämä asetettiin pariksi kolmeksi vuorokaudeksi kodan oven alle. Jos sen jälkeen huomattiin, että musta puikko oli poissa, päätettiin siitä, että joko äiti tai lapsi tulisi kuolemaan; jos sitävastoin valkoinen puikko oli kadoksissa, tulisivat kumpikin jäämään eloon".
S. Kildal sanoo "sarakan-puuroon" olleen tapana asettaa pieni jousi ja nuoli, mitkä myöhemmin ripustettiin lapsen kehdon ääreen, jotta lapsesta, jos se oli poika, kehittyisi hyvä metsämies. Forbus selittää asian tarkemmin huomauttaen, että sanottuun puuroon pantiin jousi kolmine osineen, nim. varsi, kaari ja nuoli. Siitä, mikä mainituista esineistä sattui syödessä lusikkaan, arvoiteltiin jotakin. Jolleivät jousen osat sattuneet lusikkaan, ei niitä ripustettu kehtoon, vaan heitettiin pois. Forbuksen kyselykaaviosta voi päättää jousta säilytetyn toisellakin tavalla. Siinä on näet seuraava kysymys: "Onko sinulla pieni jousi tallella, jota sinun piti kantaa ylläsi?"
Samoin kuin päästä halkaistu puu tai puikko viittaa sarakan nimeen samoin lienee synnyttäjän puuroon pantu jousi jossakin suhteessa madderakan toiseen tyttäreen juksakkaan ("jousiakkaan"), jota toisin paikoin nimitettiin myös stäukedne ("jousiemo"). [Saltenissa juksakkaa tai uksakkaa, nimitettiin jiukom-akka "hoitaja-akka".] Solander sanoo viimeksimainitusta, että hän "auttaa naista lapsen sikiämisessä ja syntymisessä". Juksakan tärkein toimi oli muodostaa tyttölapsi äidinkohdussa poikalapseksi. Jotta hän sen suostuisi tekemään, oli hänelle uhrattava. Leemin mukaan lappalaiset uhrasivat hänelle ahkerasti, sillä he halusivat mieluummin poika- kuin tyttölapsia, tytöistä kun ei ollut mitään hyötyä metsästysretkille. Juksakka, joka noitarummulla joskus esiintyy jousi kädessä kuvattuna, näyttää kehittäneen poikalasta jaloksi jousimieheksi.
Kolmas madderakan tyttäristä oli uksakka ("uksi- eli ovi-akka") jonka ajateltiin asuvan maassa kodan uksen alla. Ovenvartiana hän suojeli ihmisiä näiden sisälle ja ulos astuessa. Synnytyksessä hänen tehtävänsä oli vastaanottaa pienokainen tämän maailmaan tullessa. Myöhemminkin uksakka vartioi lasta varsinkin sen ottaessa ensi askeleitaan, jottei lapsi lankeaisi eikä loukkaantuisi. Hänelle vuodatettiin juomauhreja maahan hänen asuinpaikkansa kohdalle, kodan oven alle.
Jessen tietää vielä mainita, että madderakalle ja sarakalle pyhitettiin erikoinen asumus. Joskus on noitarummullekin asuinkotaa tarkoittavan piirroksen viereen kuvattu sarakankin kota. Siihen katsoen, etteivät lappalaiset ole jumalilleen rakentaneet asumuksia, voi päättää, että n.s. " sarakan kota" on muistomerkki niiltä ajoilta, jolloin lapsensynnyttäjän ei sopinut olla asuinkodassa, vaan oli häntä varten rakennettava erityinen kota synnyttämisen ajaksi. Niin tekevät esim. samojedit vielä meidän päivinämme. Lähetyssaarnaajain käydessä lappalaisten keskuudessa he jo näyttävät hyljänneen tämän vanhan tavan, kuitenkin heillä oli vielä tällöin jälkiä käsityksestä, että nainen on synnytyksen aikana epäpyhä. Leem kertoo, että lapsivuoteessa käytetyt vaatteetkin oli hävitettävä. Sairastaessaan oli vaimon kodassa pysyttävä muista erillään määrätyssä paikassa eikä hän sinä aikana saanut muuttaa sijaansa. Venäjän Lapissa häntä pidettiin saastaisena kolme, joskus kuusikin viikkoa, jona aikana hän ei saanut syödä eikä seurustella perheensä kera.
Uhratessaan synnytyksen helpoittamiseksi lappalaiset menettelivät toisin kuin uhreissa yleensä. Olsen kertoo, että lappalaisvaimo tuntiessaan äidiksi tulevansa hankki jo edeltäpäin pienen koiran, jota piti luonaan, kunnes synnyttämisen aika lähestyi. Silloin oli hänen vähää ennen kuin asettui lapsivuoteeseen uhrattava se, "jotta jumala auttaisi häntä niin, että kaikki onnistuisi hyvin, että hän ja lapsi saisivat pitää elämänsä ja terveytensä ja jälkeenkin päin elää hyvissä voimissa ja terveinä". Jollei sanotusta uhrista ollut apua, piti kutsua noita, joka tainnostilaan langettuaan tiedusteli vaikean kirvoituksen syitä. Manalaiset saattoivat näet estää lasta maailmaan tulemasta. Tällöin oli niille uhri toimitettava. Kun synnytys oli onnellisesti päättynyt, uhrattiin jälleen joko poro tai jokin naapurikansalta hankittu kotieläin.
Synnytyksen jälkeen teurastettavan eläimen päähän oli sidottava liinahuntu ja oli teuras sellaisenaan haudattava maahan. Muutamat kertojat huomauttavat nimenomaan, että synnytyksenhaltioille oli teuraat elävinä uhrattava. Niin mainitsee Leem, että äidiksi tulevan oli haudattava koira elävänä maahan, ja J. Kildal, joka synnytyksen kiitosuhrina kertoo käytetyn m.m. hiehoja, vasikoita, lampaita, karitsoja, vuohia, porsaita, kissoja ja kukkoja, sanoo, että ne kuopattiin elävinä maahan ja tukehutettiin heittämällä multaa niiden yli; ainoastaan kukko suljettiin kiviröykkiöön, missä se saattoi jonkun aikaa elää ja kiekua, kunnes kuoli nälkään. Lukuunottamatta kukkoa, sanoo Jessen, ei sarakalle uhrattu koiraseläimiä.