Paitsi teuraita uhrattiin "akoille" muutakin esim. juomaa. Kun myöhään illalla satuttiin kodassa kolistamaan, luultiin "akkojen" siitä suuttuvan ja oli niitä senvuoksi viinalla lyyliteltävä. Juomauhri kaadettiin niille maahan myös hyvän lapsenpäästön ja sikiön vuoksi. Raskaat vaimot uhrasivat joskus vielä lihaa ja juustoa synnytyksenjumalattarille. Myös jouluna, kun useita jumalia muisteltiin, toimitettiin "akoillekin" viinauhri. Eräs lappalainen, joka Westenille tunnusti toimittaneensa pakanallisia uhreja, kertoi, että hänellä oli erikoinen, kauniisti kirjailtu puupikari, jota hän käytti yksinomaan vuodattaessaan juomauhreja. Niitä hän toimitti muun muassa madderakalle, "jotta tämä olisi armollinen hänen vaimolleen ja sikiölle, kun vaimo sattui olemaan raskauden tilassa". Usein uhrattiin sarakalle lieden tuleen, mutta uksakalle aina maahan oven kohdalle. Randulfin muistiinpanoista voi päättää, että synnytyksenjumalattarille uhrattiin lisäksi rukkeja ja värttinöitä.
Leemin mukaan (synnytyksenhaltialle?) uhrattiin myös lehmän kantaessa, jolloin ensi maito oli maahan lypsettävä. Puhdistusmenoissa käytettiin tässäkin tapauksessa jauhoja, joita siroitettiin kantaneen lehmän ja vasikan yli. Jauhoja oli sitäpaitsi pantava maitoonkin, ennenkuin miehet saattoivat sitä maistaa. Epäilemättä oli jauhoilla tällöin sama merkitys kuin naisten puhdistusaterioissa. Leemin mainitsema tapa oli tietysti vain eteläisillä lappalaisilla, jotka muutamin paikoin ovat alkaneet käyttää kotieläiminään myös lehmiä.
Monet piirteet yllämainituissa uskomuksissa ja menoissa todistavat, etteivät ne voi olla Lapissa kotimaisia. Yksin jauhotkin, joilla näyttää olleen niin merkitsevä sija, viittaavat maanviljelyksestä elävän kansan tapoihin. Senvuoksi onkin lappalaisten sarakanpuuroa verrattu Skandinavien vastaavaan ateriaan, n.s. nornien puuroon (nornagreytur), jota nimitystä Färön vaimot käyttävät ensimäisestä synnytyksen jälkeen syödystä ateriasta. Troels Lund mainitsee synnyttäjien puuroon asetetun kolme puikkoakin, jotka vastaavat lappalaisten arpomispuikkoja. Myös rukkiuhri sekä vieraat uhriteuraat liinahuntuineen ovat epäämättömiä lainattujen tapojen todistuksia. Lappalaisten synnynjumalattaret esiintyvät noitarummulle kuvattuina usein vielä kolmena haltiana, mikä kolminaisuus muistuttaa mieleen Skandinavien nornat. Niitä näet myös oli kolmiluku. Näyttää siis siltä, kuin madderakan kolme kehittynein piirtein esiintyvää tytärtä olisivat naapurien jumalattaria; saadakseen madderakankin mahtumaan synnynjumalattarien kolmilukuun, pitävät muutamat lähdekirjailijat juksakkaa ja uksakkaa samana olentona. Tämä on kuitenkin aivan ilmeinen erehdys. Todennäköisempää on, että madderakka on tyttäristään erillään oleva synnynhaltia. Yhdelle näistä voi löytää suoranaisen skandinavisen vastineen nim. uksakalle. Sitä tarkoin vastaava haltia, kuten jo Laestadius huomauttaa, on näet ruotsalaisten "oviakka" (dörrkäring), joka oli valonarka, oven ääressä asuva haltia. Kun astui ovesta ulos kynttilä kädessä piti varoa, ettei se sammuttaisi kynttilää. Sellaisena elää muisto hänestä vielä nykyään Länsipohjassa. Myöskin juksakka jousineen ei saattane olla omaperäinen lappalaisilla, joiden käsityksen mukaan nainen ja metsästysase eivät edes saaneet tulla kosketuksiin toistensa kanssa. Yhtenä kolmesta nornasta lienee siis sarakkakin lainajumalattariin luettava. Hänen nimeensähän juuri "nornien puurokin" on liittynyt. Lisäksi on huomattava, että madderakan tyttäret ovat olleet tunnettuja ainoastaan Skandinaviassa asuvien lappalaisten keskuudessa, etupäässä Norjan Lapissa. Mitenkä on sitten madderakan laita? Fellmanin mukaan hän on ollut tunnettu Suomenkin Lapissa. Tällekin voi ehkä löytää vastineen Skandinaviasta. Ruotsalaisilla on näet säilynyt madderakkaa vastaava nimitys "jordegumma", jolla nykyään tarkoitetaan kätilöä, mutta, kuten Setälä olettaa, on ennenvanhaan saattanut merkitä myös maassa asuvaa, lapsia antavaa jumaluusolentoa. Samanlainen sanan merkityksen kehitys tavataan lapissakin, Gellivaarassa on näet muistiinpantu nimi sarak kätilönkin merkityksessä. Kuitenkaan ei madderakan sen paremmin kuin kaikkien synnytykseen liittyvien uskomusten ja tapojen tarvitse olla lappalaisilla skandinavista lainaa. Vertailuja tehdessämme emme voi jättää huomioonottamatta, että samojedeillakin on aivan vastaava maassa asuva synnytyksenjumalatar, jolle nämä, T.V. Lehtisalon muistiinpanojen mukaan, uhraavat lappalaisten tavalla synnytyksen helpoittamiseksi koiran kokonaisena kodan oven eteen maahan.
Katolisena aikana on lappalaisten akka-uskoon liittynyt kristillisiäkin aineksia. Olemme jo vainajainpalvonnan yhteydessä puhuneet lappalaisten kasteesta, jossa lapselle annettiin jonkun esivanhemman nimi. Kastetoimitusta, jossa lapsi pyhitettiin sarakalle, nimitettiin vierasperäisellä sanalla laugo. Toimituksen jälkeen kaadettiin kastevesi kodanalaiseen, maahan tehtyyn kuoppaan, mikä jälleen luotiin umpeen. Paitsi vainajalle, joka kutsuttiin uudelleen eloon, uhrattiin tällöin, kuten Jessen kertoo, myöskin sarakalle. Epäilemättä ovat katolisen kirkon kastemenot, vaikka mahdollisesti jo esikristillisenä aikana puolipakanallisten Skandinavien välityksellä, vaikuttaneet lappalaisten nimenantamistapoihin. Venäjän lappalaisilla ei ole mitään erikoisia kastemenoja, kuitenkin hekin ovat antaneet lapselle entisaikaan esi-isän nimen sanoen, että lapsi täten "saa esi-isän onnen ".
Kirkon ehtoollismenojakin ovat Trondhjemin sekä Nordlandin eteläosassa asuvat lappalaiset matkineet. Useat lähteet tietävät kertoa, että edellisenä päivänä tai seuraavana senjälkeen, kuin nämä kävivät kirkossa Herran ehtoollisella, he nauttivat sarakan kunniaksi "hänen ruumistaan ja vertaan". Tämän he tekivät joko kotona tai kirkkomatkalla, jolloin heillä oli evästä mukanaan. Jessen sanoo heidän asettuneen jonkun puron rannalle, missä polvistuivat ja siunasivat ruokansa sanoen: "tämä on sarakan liha". Syötyään he joivat vettä purosta sanoen: "tämä on sarakan veri". Joskus juotiin veden asemesta olutta tai viinaa. Toisin paikoin toimitettiin samat menot jonkun muunkin jumalan kunniaksi. Näin kerrotaan heidän menetelleen estääkseen vanhoja jumaliaan vihastumasta, kun heidän pappien pakoittamina oli käytävä kirkossa Herran ehtoollisella.
Myöhemmin on neitsyt Maaria tullut sarakan sijaiseksi. Erään suomenkieltä taitavan Tornion lappalaisen noitarummulle kuvattu synnytyksenhaltia selitettiin tarkoittavan "Maariaa, Jumalan äitiä", joka, "kun häntä rukoiltiin, auttoi etenkin lapsivuodevaimoja". Hänen rinnallaan oli pyhän Annan kuva. Tätä sanoi lappalainen Maarian sisareksi, joka yhdessä hänen kanssaan antoi apuaan. Neitsyt Maariaa tarkoittanee myös ennenmainittu sergve-edne, lappalaisten ylijumalan puoliso, "joka loi ihmisten ja eläinten sielut". Samoin lienee Kuollan lappalaisten "syntyemon" ( shant-ajk ) laita. Paitsi sarakan on neitsyt Maaria joskus tullut uksakankin sijaiseksi. Niin on erästä noitarummun kuviota nimitetty Maarian uksa ("Maarian ovi"), josta Skanke sanoo, että se on "neitsyt Maariasta tehty jumaluusolento, jonka muutamat lappalaisperheet uskoivat vartioivan heidän kotainsa ovea sekä aukaisevan ovet myös noidille, kun näiden oli mentävä ja tultava jabme-aimosta ".
Samoin kuin uksella oli kodan peräovellakin "akkansa", mutta hän ei ollut synnytyksenjumalatar, vaan on kodinhaltioihin luettava.
Kodin-, metsän- ja vedenhaltiat.
Olemme maininneet, että lappalaiset pitivät pyhänä kodan perukkaa ( poshsho ), missä he säilyttivät metsästysaseita, noitarumpua y.m. esineitä ja jonne naiset eivät milloinkaan saaneet astua. Pitäen silmällä eräiden suomensukuisten kansain vastaavia uskomuksia ja tapoja Julius Krohn olettaa lappalaiskodan perukassa säilytetyn entisaikaan myös kodinhaltiainkuvia. Lähetyssaarnaajat eivät siitä tiedä mitään kertoa. Kuitenkin he mainitsevat lappalaisilla olleen poshshoakka nimisen haltian, jonka ajateltiin asuvan kodan perällä maassa. Solander sanoo, että tämä "sallii" metsästyksen. Kuten muille kodanalaisille akoille uhrattiin poshshoakallekin jouluna juomauhri. Lähdettä ilmoittamatta Vahl kertoo hänestä tehdyn kuvankin: "Tämän jumalattaren kuva oli kodassa pyhän oven ääressä ja lihan, joka sen kautta heitettiin sisään, tuli siis kotaan tullessaan kulkea hänen silmäinsä ohi. Myös piti metsämiehen, ennenkuin hän astui kotaan, sovittaa vuodattamansa veri sekä haudata teurastetun eläimen pääkallo jumalattaren jalkojen eteen".
Epävarmaa on, onko poshshoakka todella vanha lappalainen kodanhaltia vai muiden kodassa elävien "akkojen" mukaan muodostettu. Suomen ja Venäjän lappalaiset eivät häntä tunne. Lukuunottamatta Vähiin tietoa, ei hänelle kerrota teuraita uhratun. Jouluna vuodatettu viinauhrikaan ei voi olla vanha toimitus, paloviina kun vasta 1500-luvulla tulee Skandinaviassa käytäntöön.