Pitkähiuksisen, alastoman naisen näköisenä "vesiemo" mainitaan myös Itkosen muistiinpanoissa. Yöllä tai varhain aamulla se näyttäytyy, etenkin Reinnargan salmessa. "Kun se ilmestyy pelästyttämistarkoituksessa, alkaa vesi tyvenelläkin säällä kiehua renkaina. Haltiatar näkyy veden pinnalla silmiä myöten ja sukeltaa jälleen syvyyteen. Joskus se tarttuu nuottaankin. Hänellä on tiettävästi pieniä lapsia, mutta puoliso on tuntematon. Vesiemo sieppaa ihmisen, varsinkin lapsia uimaretkellä, toisinaan veneestäkin. On varottava, etteivät lapset pääse illalla meluamaan rannalle ja siten häiritsemään hänen yörauhaansa. Vesiemo suojelee pieniä vesilinnun poikia ja hukuttaa sen, joka niitä ahdistaa. Joskus se ilmestyy ihmiselle unessakin."
Mainitut Venäjän lappalaisten vedenhaltiat todistavat epäilemättä venäläistä vaikutusta. Jo nimensä puolesta vastaa tshatse-jielle venäläisten "vodjanoi" vetehistä. Samoin ei tshatse-jienne saata olla muu kuin venäläinen "rusalka", jonka näköisenä ja tapaisena se esiintyy.
Läntisten lappalaisten vastaava vedenneito on skandinaveilta lainattu. Fjellner kertoo saiva-neida ("järvineito") nimisistä järvissä asuvista haltioista, jotka vallitsevat kaloja ja suovat hyvän kalaonnen sille, joka osaa hankkia ja säilyttää niiden suosion. Myös S. Kildal mainitsee vedenhaltian, jonka nimen saive-neide hän tulkitsee sanalla "vesi-nainen". Kuten jo Düben huomauttaa on lappalaisten "järvineito" sama haltia kuin ruotsalaisten "sjöjungfru". Epätietoista on, tarkoittaako A. Thuresson mainitsemallaan saive-almailla "järvi-miestä", vaiko vainajainpalvonnan yhteydessä esitettyä saivo-olmaita.
Nimensäkin puolesta vieraita vedenhaltioita ovat akkruvva eli avfruvva (skand. "havfru", 'merirouva'), jonka vartalon yläpuoli on ihmisen kaltainen, mutta alapuoli on varustettu kalanpyrstöllä, sekä ravgga, joka näyttäytyy monessa eri muodossa, kuten ihmisen, vedessä uiskentelevan esineen tai rannalla olevan kiven näköisenä. Usein tämä haltia oleskelee veteen hukkuneen ruumiin tai vaatteiden läheisyydessä. Meriläinen, joka nimittää sitä suomeksi meriraukka, kertoo sen näyttäytyvän juuri sen veneen soutuneuvoja tarkastelemassa, josta joku pian tulee hukkumaan. Tämänkin vedenhaltian ilmestyminen on paha enne, se tietää myrskyä, haaksirikkoa tai hukkumista. Kun "raukan" näkee rannalla kuljeksivan, pitää se tuliraudalla piirittää, niin se ei saata paeta tai jos katoaakin ilmestyy uudelleen. Silloin on siltä kysyttävä, miksi se näyttäytyy, kuka tulee hukkumaan ja milloin. Meriraukka tietää tulevankin vuoden tapahtumat. Auringon noustessa tämä, kuten haltiat yleensä, katoaa näkyvistä. Vaihtamalla pukua meriraukan kanssa pääsee ihminen näkymättömäksi. Kuten jo Fritzner osoittaa, on lappalaisten ravgga samoin kuin Norjan suomalaisten meriraukka Skandinavien "draugr", veteen hukkuneen haamu, joka onnettomuuden edellä kummittelee.
Ruotsalaisten "necken" tavataan Ruotsin ja Suomen lappalaisilla nik ja nekke nimellisenä. Näiden käsityksen mukaan se on vaarallinen olento, joka varsinkin uimassa olon aikana koettaa upottaa ihmisiä. Taikauskoiset eivät mielellään lähde soutelemaan heittämättä vettä kädellään kolmasti rannalle. Lappalaisten näkki näyttäytyy myrskyn tai jonkun onnettomuuden edellä monessa eri muodossa, joskus köysivyyhdinkin tai kaatuneen veneen haahmossa.
Suomalaisilta saatu on lappalaisten käsitys erikoisesta veden haltiasta ( tshatse-haldde "veden haltia"). [Paitsi veden haltiasta puhutaan joskus kodinkin y.m. "haltiasta".] Tälle ovat Suomen lappalaiset Fellmanin mukaan uhranneet pieniä hopearahoja, jotta se antaisi heille veden aarteita, kaloja, majavia, helmiä y.m. Meriläinen tietää lappalaisten uhranneen sille myös ensimäiseksi keväällä saadun kalan luut ehjinä veteen. Lappalaisten tavalle mennä juhannusyönä kosken rannalle tiedustamaan vedenhaltialta monenlaisia tärkeitä asioita löydämme esikuvan suomalaisilta. Suomalaista vaikutusta todistaa tämän toimituksen nimikin "hiiden markkinat".
Kansanrunoutemme "meritursasta" vastaa lappalaisten lainaama vessedursses ("vesitursas").
Lappalaisten kodin-, metsän- ja vedenhaltioilla on verrattain vähäpätöinen merkitys. Heidän käsityksensä mukaan olivat saivo -asukkaat kyllin mahtavia suojelemaan heidän elämäänsä ja kaikkia heidän elinkeinojaan. Näiden ja elossa olevien varsinainen välittäjä oli lappalaisilla noita.
Noita.
Lappalaisten muinaisuskonnossa oli noidalla ( noaidde ) niin huomattava sija, että sitä syystä on voitu nimittää noitauskonnoksi. Kaikessa ja kaikkialla, missä jumalien tai henkien mieltä oli tutkittava, oli hän tarpeellinen välimies. Sitäpaitsi oli hänellä uhrintoimittajan tärkeä tehtävä. Tämän takia lappalaiset pitivät häntä suuressa arvossa ja hänellä oli usein johtava asema kansalaistensa keskuudessa. Mahtavimpia noitia, kertoo Lundius, mainittiin kunnianimityksellä "tunturiherra" tai "tunturikuningas". Heidän maineensa levisi laajalle yli Lapin alueiden ja heidän nimensä säilyi kauan polvesta polveen jälkeläisten muistissa.