Mallmer kertoo jouluna tehdyn petäjästä purjepuulla varustettuja, kolmen korttelin pituisia veneitä, jotka pyhitettiin "jouluherralle". Sekä vene että sen purjepuu voideltiin poron verellä ja sinne tänne piirrettiin ristinmerkkejä. Högström lisää, että purret asetettiin korkeisiin kuusiin ei riippuvaan asentoon, vaan muutamien yhteentaitettujen oksien päälle. Itse kuusikin merkittiin ristinmerkeillä ja voideltiin ison matkaa juuresta ylöspäin poron verellä. Sitäpaitsi hän sanoo olleen tapana ripustaa tuohisia korkeisiin puihin, jotka kahdelta puolen vuoltiin ja varustettiin ristinmerkeillä. Tuohiseen pantiin jouluruokaa, kalaa, juustoa ja maitoa, mutta ei lihaa, joskus myös talarin kokoinen leivos. Tuohisen syrjiin pistettiin kaksi lapion tapaista 1/2 kyynärän pituista pärettä (luultavasti airoiksi). Tämä uhri oli pyhitetty ruotia nimiselle haltialle, "jottei se vahingoittaisi heidän vaimojaan määrätyllä tavalla". [Sulkumerkkien välissä on latinaksi: "ettei se puhkaisisi tai lävistäisi naisten kohtua".]
Samanlaisen uhritavan ovat Norjankin lappalaiset tunteneet. Leem sanoo kuulleensa luotettavalta Porsangerin vuonon kalastajalta, että tämän toverit paransivat sairaan seuraavalla tavalla. He teurastivat joulun edellisenä päivänä porovasikan, keittivät lihan ja asettivat palasia siitä sekä leipää, juustoa ja voita pieneen vartavasten valmistettuun veneeseen. Samalla he pinosivat suuren kasan puita ja pystyttivät uhriveneen ruokineen niiden päälle sekä jättivät sen paikoilleen joulun ajaksi. Solander sanoo jouluna juodun struot-galles ("joulunaatto-mies") haltian maljan, jolloin juomaa valettiin kodan alustalle. Siihen paikkaan, mihin enin osa sattui valumaan, pantiin vielä leipää y.m. ruokaa. Varmaankin eteläisinten lappalaisten tapoja Leem kuvailee sanoessaan naisten kantaneen ruokaa esiliinassa navettaan, missä he kolmen päivän kuluttua itse kävivät sen syömässä. Jouluna oli lisäksi tapana ruokkia lintuja, esim. variksia. Että Norjankin lappalaisten käsityksen mukaan henget tällöin olivat liikkeellä, osoittaa vielä Jessenin tiedonanto, jonka mukaan noidat valvoivat jouluyön kokousta pitäen, sillä silloin tuli noaidde-gadse ("noitakansa") kodan ovesta sisälle.
Purjeveneuhri lappalaisten uskonnollisissa menoissa ei voi olla huomiota herättämättä, lappalaiset kun eivät milloinkaan ole olleet merikansaa. Syystä Fritzner vertaakin lappalaisten "joulukansaa", jota lisäksi palvotaan vierailta lainatun juhlan yhteydessä, islantilaisten "jolasveinar"-henkiin, joiden myös jouluna uskottiin liikkuvan. Saman uskon jätteitä tavataan vielä nykyään kaikkialla Skandinaviassa. Lappalaisilla yllämainittu uhritapa rajoittuukin ainoastaan Skandinavian Lappiin.
Kuten tunnettua liikkuivat henget suomalaisten käsityksen mukaan syksyllä kekrinä. Tätä nimitystä näyttää Venäjän lappalaisten kovre eli kevre vastaavan, jota he Fellmanin mukaan juhlivat joka joulu. [Genetz mainitsee nimen "karvaj", joka entisaikaan näyttää olleen huomattava haltia, venäläiset kun sen mukaan nimittävät lappalaisten uskontoa "karveja vjera" eli "kavreja vjera". "Karvaj" esiintyy myös pirua merkitsevänä haukkumasanana.] Emme kuitenkaan nimien yhtäläisyydestä voi päättää, uskoivatko Kuollan lappalaiset henkien olevan liikkeellä joulun aikana.
Alkuperäisin lienee käsitys, että vainajat viettävät haudantakaista elämäänsä hautojensa helmassa. Tämän ohella on Skandinavian lappalaisten keskuudessa hyvin yleinen usko, että kuolleet asettuvat vuoriin asumaan. Tällaisia tuonelavuoria he nimittivät passe-väre ("pyhä vuori"), eteläisessä Norjan Lapissa myös saivo. Jessen kertoo lappalaisten uskoneen, että tunturivuorissa asuu heidän kaltaisiaan olentoja, jotka harjoittavat samanlaisia elinkeinoja kuin he. Ainoastaan se ero on olemassa, että vuorissa asuva kansa on saavuttanut suuremman täydellisyyden ja viettää onnellisempaa elämää kuin tuntureilla harhailevat lappalaiset. Se on varakasta ja sen keskuudessa on eteviä noitia. Vuoren asukkailla on myös kotieläimiä, mutta paljoa parempia ja kauniimpia kuin lappalaisilla.
Saivo -asukkaita nimitettiin saivo-olmai ("s.-mies") ja saivo-neida ("s.-neito"). Jessen sanoo yhdessä saivossa olevan 3, 4 jopa 5:kin miestä ja sitäpaitsi vaimoja ja lapsia; olipa sellaisiakin saivoja, joissa oli ainoastaan miehiä. Saivossa asui siis jonkinlainen perhekunta. Eri saivojen asukkaiden sanottiin harjoittavan kanssakäymistä keskenään sekä ajavan poroilla, joita maanpäälliset heille uhrasivat, vuoresta toiseen. Heidän asuntonsa ja pukunsa olivat lappalaisten kaltaiset ja he puhuivat lapinkieltä. Eri saivoissa uskottiin käytettävän eri värisiä pukuja.
Vuorenväen oloja lappalaiset tunsivat hyvin, he kun olivat itse käyneet sitä tervehtimässä. "He olivat juoneet saivo-asukasten kera, tanssineet, joikuneet ja loihtineet heidän kanssaan; he olivat elävästi nähneet heidän miehensä, vaimonsa ja lapsensa niiden omissa oloissa; he olivat kuulleet heidän nimensä ja taisivat heidät tarkoin nimittää. Kokonaisia viikkoja he olivat viipyneet heidän luonaan, olivat polttaneet tupakkaa heidän kanssaan, juoneet viinaa sekä nauttineet muuta kestitystä. He olivat heille kiitollisuuden velassa monista hyvistä neuvoista, varoituksista, ennustuksista ja opeista, joita he olivat näiltä saaneet." Samoin kuin elossa olevat voivat pistäytyä vuorenväen luona, saattoivat vuorelaisetkin tulla elävien ilmoille ilmestyen näille monessa muodossa, usein kyynärän kokoisina kääpiöinä. Saattoivatpa ne unessa tulla harjoittamaan sukupuoliyhteyttäkin maanpäällisten kanssa. [Forbuksen kyselykaaviosta näkee lappalaisten kuvitelleen, että musta täplä, n.s. syntymämerkki on saivo-neidan aikaansaama.]
Saivo-asukkaat olivat elossa olevien suojelushenkiä. Randulf sanoo, että kussakin pyhässä vuoressa asui enkeli, joka voi suojella ja auttaa lappalaisia kaikissa heidän hankkeissaan. Tätäkin he kuten itse vuorta nimittivät saivoksi. Kuolemansa jälkeen lappalaiset toivoivat pääsevänsä siihen saivoon eli pyhään vuoreen, jonka haltia tämän elämän aikana oli ollut heidän suojelusenkelinsä. "Täällä he itse pääsivät jumaliksi, voiden pidättää kuolemaa jonkun aikaa heidän ystävistään ja sukulaisistaan, jotka uhrasivat heille poroja tai hevosia". Jessen sanoo: "Senvuoksi he halusivat sinne ja pääasiallisin syy, miksi he niin suuresti kunnioittivat saivoa ja turvasivat siihen, oli se, että he kerran, kun heidän kurja elämänsä oli päättynyt, toivoivat saavansa muuttaa saivoon, jonka asukkaita he pitivät lappalaisina ja sellaisina, jotka eläessään olivat ahkerasti saivolle uhranneet, loihtineet ja joikuneet ja senvuoksi toisessa elämässä nyt saivat nauttia niin suurta onnea." Joskus vuorenasukkaat saattoivat riistää ihmisen sielun ennen aikojaan, josta seurauksena oli asianomaisen sairastuminen. Tällöin tuli noidan käydä heitä hyvittämässä, jotta sairas tulisi jälleen terveeksi. Leem kertoo, että noidan läheiset tämän maatessa tainnostilassa koettivat arvailla, missä pyhässä vuoressa hänen sielunsa kulloinkin kulki.
Saivon lappalainen tavallisesti peri vanhemmiltaan. Kuoleman lähestyessä sanotaan näet lappalais-isän jakaneen saivo-omaisuutensa lapsiensa kesken. "Jos hän toista lasta suosi enemmän kuin toista, antoi hän tälle parempia ja voimakkaampia saivoja kuin toiselle." Usein saivo-asukkaat itse tarjoutuivat lappalaiselle avuksi. Randulf kertoo, miten saivo-henki suositteli itseään: "Niin ja niin monta vuotta olen palvellut isääsi maalla ja merellä hänen eläessään ja kun hän kuoli, saatoin hänen sielunsa siihen iloon, jota hän nyt nauttii, ja koska hän kuollessaan kehoitti minua samaten sinuakin palvelemaan, olen nyt tullut tarjoamaan sinulle samaa palvelustani. Jos sen otat vastaan, saat siitä nauttia kaikkea lupaamaani hyvää, mutta jos vastoin isäsi tahtoa ja käskyä et minusta huoli, olen valmis repimään sinut lukemattomiksi palasiksi." Saivo-henkiä voi myös saada myötäjäisinä, vieläpä saattoi niitä ostaakin. Forbus sanoo, etteivät kaikki vuorenhaltiat olleet yhtä hyviä ja avuliaita: "toinen pyhä vuori voi usein olla onnekkaampi avussa kuin toinen ja sen asukas kuuliaisempi tulemaan ja nopeampi kuin toisen pyhän vuoren". Lappalaisella oli monesti useampia saivoja käytettävänään. Randulf kertoo lappalaisen valitsevan itselleen yhden tai pari, joskus kolme tai neljä "suojelusenkeliä", jotka hän tarpeen tullen joikumalla kutsuu luokseen. J. Kildalin mukaan oli noidalla "perhehaltioita" kahdessa, kolmessa tai neljässä pyhässä vuoressa. Jessen kertoo miesikään tulleella saattavan olla usein 10, 12 jopa 14:kin saivoa. Mitä useampia niitä lappalaisella oli, sitä arvokkaampana häntä pidettiin. Saivo-henkien apu ei kuitenkaan tullut aivan huokeaksi, sillä ne vaativat lappalaisilta alituisesti uhreja.
Mikä merkitys tällä lappalaisten uskolla oli, käy ilmi Jessenin sanoista: " Saivo näyttää olleen pääkappale lappalaisten vanhassa uskonnossa".