Wichmann mainitsee, että "3:nnen ja 7:nnen päivän muistajaiset tavallisesti yhdistetään hautajaisiin siten, että varsinaisten hautajaismenojen jälkeen uhrataan kana tai, jos varoja on, vasikka".

Kasanin läänissä kuulin 3:tta ja 7:ttä muistopäivää kutsuttavan "vähäisiksi muistajaisiksi", jolloin tavallisesti teurastetaan kana ja ainoastaan lähimmät sukulaiset tulevat kokoon, 40:tenä ja vuosipäivänä on sitä vastoin n.s. "suuret muistajaiset", jolloin teurastetaan lammas, joskus suurempikin eläin, ja jolloin muistokesteihin kutsutaan suuri joukko sukulaisia ja naapureita. Kumpanakin viimeksimainittuna päivänä etsitään kuolleen vaatteet, paita ja housut, jos hän on miespuolinen, hame, jos hän on naispuolinen, ja ripustetaan tuvan seinälle juhlimisen ajaksi. Vaatteet ovat täten ikäänkuin vainajan edustajana. Pohjoisilla ynnä muutamilla eteläisilläkin votjakkialueilla on vallalla usko, että kuollut oleskelee kotona 40 päivää kuoleman jälkeen. Sen vuoksi on omaisten velvollisuus osoittaa vainajalle ystävyyttä ja vieraanvaraisuutta erityisesti tänä aikana. Mamadyshin piirissä on joillakuilla tapana sanottujen 40 päivän kuluessa asettaa pöytään joka kerta, kun talon väki istuutuu aterioimaan, kuppi myös kuollutta varten.

Syrjäneilläkin on neljännenkymmenennen päivän muistojuhlalla aivan erikoinen merkitys siitä syystä, että hekin uskovat kuolleen vasta silloin siirtyvän pois elävien ilmoilta. Nalimov kertoo, että vainaja maahanpanijaisten jälkeen saattoväen mukana palaa takaisin vanhaan kotiinsa, jossa hän vielä oleskelee 40 päivää. Siksi ajaksi on ollut tapana ripustaa pyyhinliina määrättyyn paikkaan tuvassa, jotta, kuten selitetään, kuollut voisi sillä pyyhkiä kasvojaan joka kerta kuin hän peseytyy. Kukaan elävistä ei saa siihen koskea, sillä sitä pidetään suurena rikoksena, josta seurauksena saattaa olla kuolema.

Mielenkiintoinen kuvaus syrjänien 40:nnen päivän muistojuhlasta on Smirnovin teoksessa. Vainajaa varten asetetaan pöydälle kuppi, lusikka ja mesimalja. Kuolleen osaan eivät elävät saa koskea. Sitä paitsi kannetaan pöytään kaikenlaisia muistajaisruokia, kuten kalapiirakkaa, munakokkelia ja puuroa. Ruoka-astiain ääreen asetetaan lusikoita myös muita sukulaisvainajia varten. Kun kaikki on valmisna, ottaa perheenpää kynttilän, kulkee kolme kertaa pöydän ympäri ja savustaa ruokaa kynttilän savulla. Sitte hän taittaa palan kalapiirakkaa, mainitsee vainajan nimen ja lausuu: "tulkoon tämä sinun osaksesi!" Toivomuksen sanoo kertoja koskevan höyryä, joka nousee piirakasta ja muodostaa sen osan, myös ruuasta tulee vainajan hyväksi. Samalla toivomuksella maistelevat muut läsnäolevat ruokia. Sen jälkeen katetaan pöytä sivullisia ja kerjäläisiä varten. Päähenkilönä heidän joukossaan esiintyy joku miesvainajan muistajaisissa mies, naisvainajan nainen, joka pitojen päätyttyä lähtee ensimäisenä tuvasta muiden saattaessa häntä kynttilät kädessä, sillä tämän henkilön mukana heidän käsityksensä mukaan poistuu tuvasta itse vainaja.

Vainajan edustajana syrjänien muistojuhlissa mainitsee Nalimov ruumiinpesijän, jota kaikki juhlavieraat koettavat parhaansa mukaan kestitä, sillä he uskovat, että jos edusmies on kylläinen ja tyytyväinen, on sitä myös itse vainaja. Samanlaista huomiota lausuu kertoja arkuntekijän ja haudankaivajan joskus saavan osakseen. Itse kuolleen nimellä mainiten kehoitetaan näitä syömään ja juomaan.

Että neljännenkymmenennen päivän muistojuhla syrjäneillä todella on muodostunut vainajan sielun kalmistoon saattamisen juhlaksi osoittaa lisäksi Rogovin tiedonanto, että kuolleen sukulaiset Solikamskin piirissä tällöin seuraavat vainajan edusmiestä kylälle ensimäiseen tienristeykseen saakka.

Käsitys, että vainaja 40:nnen päivän muistojuhlan jälkeen siirtyy pois elävien seurasta, liene kuitenkin Perman heimossa myöhempää perua, sillä näyttää siltä kuin kuollut vanhemman tavan mukaan olisi saatettu vasta vuoden päästä kalmistoon. On nimittäin huomattava, että niilläkin seuduilla, missä yllämainittu käsitys vallitsee, kuolleen omaiset ja sukulaiset menevät vainajan haudalle ainoastaan vuosipäivän muistojuhlan aikana. Niin kertoo Smirnov syrjäneistä, että he kuolleen vuosipäivänä viettävät muistajaisia haudalla, johon levitetylle pöytäliinalle asetetaan ruokaa, viinaa ja olutta. Vanhin kääntyy tällöin kaikkien läsnäolevien nimessä kuolleen puoleen lausuen: "vuoden aikana emme ole tulleet sinun luoksesi, nyt me tulimme ja toimme sinulle ruokaa; syö, juo, meille älä tule!" Tässä tilaisuudessa muistellaan muitakin sukulaisvainajia. Vuosipäivänä menevät myös votjakit kalmistoon, jonne he vievät mukanaan kaikenlaista ruokaa, lihaa, puuroa ja kumyshkaa. Tällöin on joillakuilla lisäksi ollut tapana tehdä puinen kehys haudan ympärille. Että vuosipäivän muistojuhla todella entiseen aikaan on ollut vainajan ikäänkuin uudestaan kalmistoon saattamisjuhla, osoittaa vielä Wichmannin tiedonanto, että vainaja vuosipäivänä siirtyy yhteisesti muistettavien joukkoon, ja Miropoljskijn huomautus, että jollei silloin vietetä muistajaisia, niin kuolleet eivät anna tilaa keskuudessaan uudelle tulokkaalle, vaan jättävät hänet kuljeksimaan kylässä, kuten kuollut votjakkien käsityksen mukaan on tehnyt vuoden kuluessa.

Lisäksi on otettava huomioon, etteivät itäiset votjakit näytä ollenkaan tuntevan edellämainittua lyhyempää kuolleen maanpäällistä olokautta, vaan heidän käsityksensä mukaan vainaja erkanee aina vasta vuosipäivänä omaisten seurasta, jossa tämän urt siihen asti on oleskellut ja viihtynyt. Silloin saapuvat kaikki sukulaiset vainajaa saattamaan, pitoja varten teurastetaan lammas tai lehmä, ja osa ruokaa ja juomaa viedään mukana kalmistoon. Sinne viedään silloin myös tuo valkoinen kangaskaistale, joka maahanpanijaispäivänä sidottiin tuvan orteen, ja kuopataan juhlallisesti vainajan hautaan. Tämän päivän jälkeen voi vainajan puvun, jota siihen asti on talletettu ja ainoastaan suurissa muistojuhlissa otettu esille, lahjoittaa köyhille.

Paitsi määräaikaisina muistopäivinä toimitetaan yksityisen vainajan kunniaksi muistajaiset myös siinä tapauksessa, että kuollut on unessa ilmestynyt jollekulle omaiselle tai sukulaiselle. Tällaisesta syystä toimitettu muistojuhla onkin pidettävä vanhempana edelläkerrottuja määräaikaisia, joiden tuskin voi ajatella polveutuvan aivan muinaisilta ajoilta. Niinpä kirjoittaa eräs nimetön kirjailija Vjatkan lääninlehdessä (1861) Malmyzhin ja Urzhumin piirin votjakeista, etteivät he vietä muistajaisia, ennenkuin joku sukulaisista on nähnyt kuolleen unissaan. Samoin kertoo Smirnov, että jos vainaja hautajaisten jälkeen ilmaantuu uniin, on välttämättömästi toimitettava tiron. Kohta kun asianomainen aamulla herää, vie hän kellarin katolle tai muuhun ylhäiseen paikkaan kananmunan ja lupaa toimittaa vainajalle muistajaiset, s.o. valmistaa syötävää. Heti keitetäänkin luvattu ruoka, puuro tai lihaliemi, josta osan syö perheväki, osa kaadetaan kuppiin ja viedään kodan nurkkaan. Muistojuhlan aikana kääntyy perheenpää kuolleen puoleen samoilla rukouksilla kuin hautajaispäivänä.

Samanlainen käsitys on Buchin mukaan Sarapulin piirin votjakeilla, he uskovat näet, että kuolleiden haamut saattavat tulla kotiin ja ilmestyä sukulaisille unissa. Silloin koko perhe heti valmistautuu toimittamaan asianomaiselle kuolleelle uhria, muussa tapauksessa saattaa seurauksena olla rangaistus sairauden muodossa. Bogaevskij kertoo tarunkin siitä, miksi votjakit, jotka alkuaan muka eivät muistelleet vainajia, alkoivat viettää muistojuhlia kuolleiden kunniaksi. Eräs henkilö näki kerta vainajia unessaan. Nämät uhkasivat häntä, ja pian sen jälkeen muutamat hänen perheestään sairastuivat. Mies ihmetteli unen ja sitä seuraavan vastoinkäymisen yhteensattumista sekä teurasti vainajille lampaan. Silloin sairasten heti tuli helpompi olla ja siitä kävi ilmi, että kuolleet voivat lähettää jälkeläisilleen sekä hyvää että pahaa. Vielä nykyaikana, lausuu kirjailija lopuksi, pidetään välttämättömänä viettää muistajaisia kuolleen ilmestyessä uniin.