Venäläisten tavasta, jotka entisaikaan toimittivat kysymyksessäolevan toimituksen joka kerta kun perustivat uuden kodin, voimme päättää, että samoin on votjakeillakin aikoinaan ollut asian laita. Nykyään vietetään vorshud -juhlaa tosin ainoastaan silloin, kun kuala pyhitetään varsinaisesti rukous-kualaksi. Mutta entisinä aikoina näyttää jokainen kota olleen siinä asuvan perheen pyhäkkö. Siitä todistuksena on niin hyvin lappalaisten kuin ostjakkien ja vogulien usko, että jokaisen asuinkodan perukka on kodinhaltiain tyyssija. Tämä käsitys ei kuitenkaan ole ollut olemassa ainoastaan suomalais-ugrilaisilla, vaan useilla muillakin Europan ja Aasian, nykyisen ja muinaisen ajan kansoilla.
Vorshudin saattajaisia votjakit nimittävät muutamin seuduin mudorin ottamiseksi. Kuten on mainittu nimitetään Kasanin läänissä itse juhlaakin mudor-häiksi. Mitä sana mudor oikeastaan tarkoittaa, siitä ovat käsitykset hyvin erilaisia. Georgi ynnä muutamat muut mainitsevat votjakkien sanovan mudoriksi kualassa olevaa uhrihyllyä. Rytshkov kirjoittaa: " Modor saa osakseen jumalallista kunnioitusta eikä ole muuta kuin hopeakuusen lehviä; oksat otetaan aina määrätystä puusta, jota myös sanotaan modoriksi." Miheev, joka itse on votjakki, väittää mudorin olevan uhrivakkasen, jossa asuu mudor eli vorshud niminen olento. Bogaevskij tietää, että Sarapulin piirin votjakit sanovat mudoriksi paitsi kualan hyllyä myös hyllyllä olevaa pyhimyksenkuvaa. Kasanin läänissä nimitetään itse rukous-kualaa erotukseksi tavallisesta piha-kualasta mudor-kualaksi ja sen vartiaa nimityksellä mudor-ut'is. Sanan alkuperäinen merkitys kuvastunee kuitenkin parhaiten muutamilla votjakkialueilla säilyneessä tavassa nimittää yllämainitulla nimellä vanhan rukous-kualan tulisijasta tuotua tuhkaa, sillä nimi mudor sananmukaisesti käännettynä merkitsee maapohjaa ja vastaa äänteellisesti suomenkielen "manner" sanaa.
Että mudor -häät nimessä saattaa piillä toisenlainen kuin edelläkerrottu muuttamismeno, viittaa, paitsi sanan merkitystä, eräs Aminoffin arvokas tiedonanto: "Kun poika eroaa isän kodista ja perustaa oman talouden, menee hän isän tuvan lattian alle, ottaa sieltä multaa sekä sen jälkeen myös tulta isän kodan liedeltä ja pyytää sitten kodinhaltian nuorinta poikaa seuraamaan häntä uuteen kotiin". Samanlainen muuttotapa näyttää entisinä aikoina olleen syrjäneillekin tunnettu. Siihen viittaa seuraava Nalimovin lausunto: "Vielä nykyään jokainen, joka lähtee kaukaiselle matkalle, ottaa kodin alustasta kourallisen multaa. Multa pelastaa hänet onnettomuuksista sekä vapauttaa hänet kotiseudun kaihosta". Nykyisenä aikana, jatkaa kirjailija, eivät syrjänit osaa selittää, mistä mainittu omituinen tapa johtuu.
Varhaisempina aikoina lienee uuden perhekunnan perustaja saanut isän kodista erotessaan myöskin muutamia suvun suojelushenkien kuvia, sillä luonnonkansat uskovat yleensä, että perheen suojelushenget menevät samoin kuin muukin omaisuus sukuperintönä vanhemmilta lapsille. Siitä syystä, etteivät votjakit enää pitkään aikaan ole ainakaan yleisesti käyttäneet jumalankuvia, ei mitään suoranaisia tietoja asiasta voi olla olemassa. Ainoastaan muutamat harvat muistot ja tavat voinevat viitata tuohon etäiseen aikaan. Wichmann kertoo Urzhumin piiristä, että poika erotessaan isän kodista sai mukanaan muun muassa myös osan uhrivakan sisältöä. Bogaevskij mainitsee, että uuden kualan uhrivakka on valmistettava vanhassa paikassa ja asetettava ensin joksikin aikaa vanhaan kualaan, ennenkuin se siirretään uuteen. Siihen viitannee myöskin votjakkien edellämainittu tapa lausua vorshudin viedessään: "pienemmän otan, isomman jätän". Gavrilov mainitsee, että vorshudin saaminen on isän kodista eroavalle pojalle niin tärkeä asia, että jos isä syystä tai toisesta riitaantuu poikansa kanssa, niin ettei hän anna tälle vorshudia, on viimeksimainitun se ryöstettävä itselleen. Jos poika silloin isälleen vihastuneena lausuu vorshudin ottaessaan: "vähemmän jätän, isomman otan" on siitä seurauksena, kuten tietäjät asian selittävät, että poika sen kautta saa haltuunsa vanhemman vorshudin ja siten kohoaa uskonnollisessa suhteessa ylemmäksi isäänsä. Kun joku hänen nuoremmista veljistään sen jälkeen tarvitsee vorshudia, tulee tämän anoa sitä veljeltään eikä isältään.
Mudor -häiden jälkeen on kuala pyhäkkö, siinä asuu vorshud ja siitä päivin aljetaan siinä palvoa. Palvominen ei ole ainoastaan silloisen sukupolven, vaan myös jälkeentulevien pyhä velvollisuus, sillä pyhäköksi vihityssä rakennuksessa ei uhraaminen votjakkien käsityksen mukaan saa milloinkaan keskeytyä. Ken tätä sääntöä ei noudata, häntä varmasti uhkaa jokin onnettomuus. Votjakit tietävät kauhulla kertoa, miten sellaiset henkilöt ovat menettäneet omaisuutensa, tulleet mielipuoliksi j.n.e. Jos kuala syystä tai toisesta, esim. vartian vaihtuessa, on muutettava toisesta paikasta toiseen, tapahtuu se siten, että rakennus puretaan ja seinähirret sijoitetaan uudelleenrakennettaessa vanhaan asentoon. Tulisijan tuhka ja kivet sekä vorshud -vakka viedään hirsien mukana juhlallisesti uuteen paikkaan. Pervuhin kertoo Glazovin piirissä olleen tapana isoa kualaa muutettaessa polttaa vanha, kerätä kaikki hiilet ja tuhka puhtaisiin astioihin sekä kantaa ne metsään siihen paikkaan, johon uusi pyhäkkö aiotaan perustaa. Hiilet sijoitetaan reikiin, joita kaivetaan maahan patsaitten pystyttämistä varten ja tuhka kylvetään permannoksi aiotulle alalle sen jälkeen, kuin se on lyöty kovaksi kuin puimatanner. Paitsi vartian vaihtuessa saatetaan kuala toisinaan muuttaa muustakin syystä. Sama kirjailija mainitsee tapauksen, jolloin härkä teurastettaessa pääsi karkaamaan isosta kualasta ja uhraajien oli kesken uhritoimitusta lähdettävä sitä takaa ajamaan. Paikka, missä eläin vihdoin saatiin kiinni, katsottiin haltialle niin mieluisaksi, että koko kuala muutettiin sinne. Samanlaisen tapauksen kertoo Vereshtshagin Sarapulin piiristä huomauttaen, että härän karkaaminen votjakkien käsityksen mukaan merkitsee, ettei uhripaikka ole jumalille otollinen. Täten voi uusi pyhäkkö joskus siirtyä varsin etäälle entisestä paikastaan.
Miheev väittää, että itse rakennuksen kyllä saattaa myydä ja lahjoittaa, mutta uhrivakkaa ynnä tulisijan kiviä ei saa hävittää, sillä siinä tapauksessa tulee jokin onnettomuus rangaistukseksi. Kirjailija kertoo, että kun votjakki syystä tai toisesta on pakotettu hävittämään kualansa, asettaa hän sen sijalle vähäisen patsaan, jonka ympärille hän kerää kaikki kualan kivet ja päällimäiseksi asettaa uhrivakkasen. Esimerkkinä votjakkien taikauskosta hän mainitsee seuraavan kertomuksen. Eräs ukko hävitti kualansa ja rakensi sen sijalle aitan, mutta mudorin ja kivet hän jätti aitan alle. Kerran meni muutamia nuorukaisia aittaan nukkumaan. Yhtäkkiä yöllä he alkoivat kuulla ähkymistä aitan alta, siellä valitti joku ikäänkuin sairas ihminen. Seuraavana yönä kuului sama valitus. Vihdoin isäntä meni itse sinne nukkumaan ja hän äkkäsi, ettei valitus ollut kenenkään muun kuin mudorin. Silloin hän lupasi muuttaa kivet ja vakan uuteen kualaan, jonka hän myös teki, ja siitä asti oli aitassa aivan rauhallista.
Tämän kirjoittajalla oli eräässä kylässä Mamadyshin piirissä tilaisuus nähdä hävitetyn rukous-kualan paikalle pystytetty muistomerkki, josta Miheev kertoo. Kylän asukkaat selittivät, että kualan mudor-tuhka oli asetettu muistotolppaa varten kaivettuun kuoppaan. Merkki oli pyhäkön paikalle asetettu osoitukseksi, ettei kukaan siihen rakentaisi itselleen asuntoa. Vorshud -vakkaa ei paikalla näkynyt, sitä vastoin oli eräässä "vähässä" kualassa kaksi uhrivakkaa, joista toinen, jota palvoi eri perhekunta, kerrottiin tuodun hävitetystä kualasta täällä säilytettäväksi, kunnes köyhtyneellä perheellä jälleen olisi tilaisuus rakentaa itselleen uusi rukous-kuala.
Siihen nähden, että vorshud nimi votjakkien uhrirukouksissa tavallisesti esiintyy yksikössä, useimmiten yhdistettynä kuala-suvun nimeen, kuten mozhga-vorshud, utsha-vorshud j.n.e., näyttää siltä kuin kussakin votjakki-kualassa olisi ainoastaan yksi haltia. Näin ei kuitenkaan liene vanhaan aikaan ollut asian laita. Palvoessaan esi-isiään perheen suojelushenkinä on itsestään selvää, että suomalais-ugrilaisilla oli kodeissaan useampia enemmän tai vähemmän arvossa pidettyjä haltioita. Jäljet siitä käsityksestä eivät votjakeiltakaan ole kokonaan hävinneet. Sitä osoittaa jo se seikka, että vorshudeja ajatellaan voitavan jakaa jälkeläisille. Eräässä Aminoffin muistiinpanemassa rukouksessa esiintyykin vorshud nimi monikossa, mikä siis osoittaa, että vorshudeja oli monta, joista poika sai yhden. Käsitys useammasta vorshudista yhdessä kualassa ilmaantuu lisäksi seuraavassa Vereshtshaginin kertomuksessa. Eräs votjakki kääntyi kristinuskoon ja hylkäsi vanhat uhrimenot, mutta itse kualaa hän ei hävittänyt. Jonkun ajan perästä vorshudit alkoivat häntä vaivata, sillä kun hän laskeutui levolle, oli ikäänkuin raskas kivi olisi ollut painamassa hänen rintaansa. Mentyään aittaan nukkumaan tulivat vorshudit kualasta sinnekin häntä ahdistamaan. Vihdoin mies päätti ampua ne ja meni eräänä yönä pyssy kädessä niitä vaanimaan. Puoliyön aikana tuli kualasta kolme henkilöä valkoisissa vaatteissa, ensimäinen oli parraton nuorukainen, toinen oli myös nuori, mutta jo partahuuli, kolmantena tuli naishenkilö. Silloin mies laukaisi pyssynsä ja näky hävisi heti. Sen erän perästä ne eivät näyttäytyneet, vaan muuttivat toiseen kualaan lähettäen rangaistukseksi mieheen vaikean taudin, niin ettei tämä enää milloinkaan elämässään ollut iloinen.
Mainittu kertomus, joka osoittaa kuala-henkiä olleen useita yhdessä ja samassa rakennuksessa, viittaa myös vorshudien inhimilliseen alkuperään. Ihmisinä kualan-haltiat yleensä ilmaantuvatkin votjakkien mielikuvituksessa. Joskus tapaa votjakeilla uskon, että vorshud palvomista vaatiessaan ilmestyy nukkuvalle unessa venäläisen muotoisena. Kuvastuisiko tässä hämärä tietoisuus siitä, että venäläisten taholta tullut vaikutus olisi koskenut votjakkien kuala-menoihin? Wichmann kertoo, että Urzhumin piirin votjakit väittävät saaneensa mainitun haltian venäläisiltä silloin, kun nämä vielä olivat pakanoita. Kun venäläinen oli päättänyt heittää pakanuuden sikseen, hän heitti laatikon, jossa vorshud asui, jokeen. Votjakki näki tämän ja lähti laatikkoa vedestä pyytämään. Hän saikin sen käsiinsä ja siitä saakka votjakit ovat muka vorshudia palvelleet.
Joskus, vaikka harvoin, vorshud saattaa ilmaantua muussakin kuin ihmisen, esim. linnun muodossa. Eräässä Glazovin piirin votjakkien kertomuksessa, jossa puhutaan nykyisen Vjatkan kaupungin paikalla olleesta rukous-kualasta, mainitaan, että kun venäläiset uutisasukkaat, karkoitettuaan votjakit heidän silloisilta asuinsijoiltaan, alkoivat hävittää kualaa, lensi pyhäköstä kyyhkynen, mikä ikäänkuin näkymättömän voiman vaikutuksesta sai surmansa äsken perustetun kirkon juurella.