Uuden rukous-kualan perustettuaan votjakki siitä huolimatta palvoo vielä vanhassa, joskus vielä sitäkin aikaisemmassa emäkodin kualassa. Ensiksimainittu on toiseen verraten "vähä kuala", samoin toinen kolmanteen verraten, jota vastoin toinen ensimäiseen verraten on "suur-kuala" ja samoin kolmas toiseen verraten. Votjakkien alkuperäisen kuala-järjestyksen rikkoutumiseen on kuitenkin vaikuttanut se seikka, etteivät kaikki votjakit perusta itselleen rukous-kualaa ja että kyläsuvun vanhimman haaran talossa oleva kuala on muiden rinnalla päässyt aivan erikoiseen asemaan. Wichmann kertoo, että votjakit kuala-palveluksen mukaan jakaantuvat kahteen ryhmään, ison kualan sukuun ( badzim kuala vizi ) ja vähän kualan sukuun ( pit'si kuala vizi ). Valaistaksemme votjakkien nykyistä kuala-palvelusta ja eri sukuryhmien suhdetta toisiinsa mainittakoon esimerkkinä, että sama votjakkiukko, Mamadyshin piirin Oshtorma Jumjassa palvoo paitsi vähässä kualassa ( pokt'si mudor-kuala ), joka sijaitsee hänen pihassaan ja jonka uhreihin ottaa osaa lukuunottamatta häntä hänen kolmen nuoremman veljensä perheet, myös samassa kylässä sijaitsevassa suku-kualassa ( vizi mudor-kuala ), jossa kaikkiaan palvoo 73 perhekuntaa. Muut kylässä olevat perheet, jotka ovat toista sukuperää, käyvät omalla tahollaan uhraamassa. Nuo 73 perhettä palvovat sitä paitsi vielä lähellä sijaitsevassa Staraja-Jumja nimisessä emäkylässä, josta Oshtorma Jumja ynnä muutamat muut naapurikylät aikoinaan ovat syntyneet. Staraja Jumjan suur-kualassa ( budzim mudor-kuala ) palvovat paitsi oman kylän sukua ja Oshtorma Jumjan 73 perhekuntaa lisäksi kaikki muut naapurikylissä asuvat samansukuiset henkilöt. Viime aikoina ovat vieraskyläläiset kuitenkin vuosi vuodelta yhä enemmän lakanneet saapumasta uhriantimineen emäkylän suurkualaan.
Sukusarjojen suhteet eivät kuitenkaan kaikissa votjakkikylissä suinkaan ole samanlaisia. Toisinaan saattaa vähässäkin kualassa palvoa hyvinkin useita, jopa kymmeniäkin perheitä. Tämä riippuu siitä, miten uutteria votjakit ovat perustamaan itselleen uusia uhri-kualoja. Missään tapauksessa ei sama votjakkiperhe palvo useammassa kuin kolmessa uhri-kualassa. Pervuhin sanoo niitä Glazovin piirissä nimitetyn pokt'si kuala, zek kuala ja budzim kuala.
Votjakit, jotka uutisasukkaina ovat siirtyneet ja vieläkin usein siirtyvät kauas kotipaikastaan ja siksi luonnollisesti eivät voi ottaa osaa kotikylänsä uhreihin, muistelevat kuitenkin omassa kualassaan kotikylän kualaa. Niinpä esim. Ufan läänin Birskin piirin Mozhgassa asuva saman-niminen votjakkisuku muistelee sikäläisessä suku-kualassaan Vjatkan läänin Jelabugan piirissä sijaitsevaa Mozhga nimisen emäkylän suur-kualaa sentähden, että heidän esi-isänsä sieltä ovat mudor mukanaan tänne muuttaneet. Sitä vastoin ne uutiskylät, jotka myöhemmin ovat Birskin piirissä olevasta suvun emäkylästä syntyneet, muistelevat uhrijuhlissaan ainoastaan tämän, mutta eivät enää Jelabugassa olevan kantakylän suku-kualaa. Huomattava piirre itäisten votjakkien kuala-palvonnassa on lisäksi se seikka, että n.s. vähäiset rukous-kualat ovat joutuneet syrjään; sukulaiset toimittavat uhrinsa vain yhteisessä sukupyhäkössä, joita eri sukujen luvusta riippuen saattaa yhdessä kylässä olla useampia. Mudor -häät tapahtuvat näin ollen vain siinä tapauksessa, että votjakit siirtyvät vanhasta kylästä uutisasukkaina uuteen.
Arvoeroitus, joka on olemassa "suuren" ja "vähän" rukous-kualan välillä, ilmaantuu myös niissä palvovien uhripappien välillä. Kylissä, joissa on ainoastaan yksi suku-kuala, on sen vartia, jota nimitetään kyläpapiksi ( gurt pop ), päässyt muita huomattavampaan asemaan. Samoin kuin perhe-kualan vartian menee tämänkin virka tavallisesti sukuperintönä isältä pojalle. Niin kertoo jo Rytshkov, että ainoastaan määrätty henkilö saa vaihtaa uhrihyllyllä olevat lehvät, ja kun tämä kuolee, astuu hänen sijalleen hänen poikansa tai, jollei sellaista satu olemaan, joku muu läheinen sukulainen. Muutamissa seuduissa on tullut tavaksi, että entisen uhripapin kuoltua joku muu sukupiiristä vaalin kautta määrätään suur-kualan vartiaksi. Pervuhin lausuu Glazovin votjakeista, että suku valitsee uhripapin ( zek pop ) keskuudestaan. Jelabugan piirissä määrää tietäjä ( tuno ) uhripapin eliniäksi. Sarapulin piirissä uhripapit palvovat eri lailla, lyhyemmän tai pitemmän ajan. Vasiljevillä on tieto, että tuno (tietäjä) aina määrää suur-kualan vartian ja että uhripappi asetetaan virkaansa tavallisesti 12 vuoden ajaksi, mitä aikaa kuitenkin tarpeen tullen voidaan lyhentää.
Perhekunnan kualassa, jossa perheenpää palvoo uhripappina, ovat tämän avustajina uhritoimituksissa ne henkilöt, jotka hän kulloinkin sitä tarkoitusta varten kutsuu. Suur-kualassa sitä vastoin ovat uhripapin apulaisetkin useimmiten vakituiset. Samoin kuin itse uhripappi valitaan heidätkin vartavasten heidän pyhään virkaansa. Jelabuzhskij kertoo samannimistä piiriä koskevassa kuvauksessaan, että tuno valitsee kuala-papin apulaiseksi kaksi henkeä nim. "kainalosta pitäjän" ( kunul kutia ) sekä "kuppien ja lusikkain pesijän" ( tusti-duri-miskis ). Sarapulin piirissä on kaksi kualapappia: utis ja tämän apulainen tere. Sitä paitsi on kaikilla votjakkialueilla veriuhreissa teurastajia ( part't'shas ). Joskus on vielä n.s. tilas (savustaja), joka aina, ennenkuin kualan-vartia palvoo, kolme kertaa savustaa uhriantimet tulessa.
Pervuhin kertoo, että suur-kualan vartia eroaa muista kualan-vartioista siinäkin suhteessa, että hänellä on pyhän toimituksen aikana erityinen virkapuku. Pietari Myshkinin sanojen mukaan oli uhripapin vaatetuksena paitsi tavallista votjakki-kauhtanaa vielä hihaton palttinatakki. Erään votjakkiukon sanoista päättäen oli suur-kualan vartia votjakkipuvun lisäksi puettu pitkään sinipunertavaan, leveähihaiseen mekkoon, joka muistutti venäläisen diakonin pukua. Päässä oli sukan tapaan kudottu kyynärän pituinen päähine, jonka huipussa oli korealankainen tupsu. Päähän pantaessa käännettiin hiipan alareuna ylöspäin niin, että lakin pituus sen kautta jonkun verran väheni. Yleisimmän tavan mukaan ovat uhripapit samoin kuin itse juhlayleisö uhritilaisuudessa puettuina votjakkien kansalliseen, valkoiseen juhlapukuun. Uhripapin päähineestä emme voi mitään varmaa lausua. Sen ainoastaan tiedämme, että suur-kualan uhripapit, niin hyvin utis kuin tere, usein seisovat lakki päässä pyhän toimituksen aikana.
Ennenkuin ryhdymme kuvailemaan kualan palvontamenoja, on vielä mainittava eräs kuala-laji, n.s. ser-kuala ("takainen kuala"), jota myöskin aikoinaan on käytetty uskonnolliseen tarkoitukseen. Miten laajalla alueella tämä kualalaji on ollut tunnettu, on vaikeata päättää, syystä ettei siitä mainita sanaakaan votjakkien palvontaa koskevassa kirjallisuudessa. Nykyään on ser-kuala uhripyhäkön nimityksenä tietääkseni säilynyt ainoastaan Kasanin läänin Mamadyshin piirissä. Mutta täälläkin ovat itse rakennukset jo perin harvinaisia. Niin esim. Oshtorma Jumjassa on pellon perällä vanhan männyn juurella uhripaikka, jota kutsutaan ser-kuala inti (ser-kualan paikka), mutta itse kualaa ei ole olemassa. Että se on täältä hävinnyt jo aikoja sitten, todistaa parhaiten se seikka, ettei kukaan vanhimmistakaan kyläläisistä muista sellaista nähneensä. Samaten on useiden muiden kylien laita, joissa ser-kualan muisto on säilynyt. Matkoillani Kasanin läänissä satuin sellaisen näkemään ainoastaan Staraja-Jumjassa. Ser-kuala täälläkin jo alkanut autioitua, sen katto on sortunut ja osaksi sen seinähirretkin ovat mädänneet.
Mikä merkitys ser-kuala -palvonnalla alkujaan on ollut votjakkien uskonnollisissa menoissa, ei nykyään tietojen niukkuuden takia ole mahdollista ratkaista. Vanhukset kertovat, että ser-kualassa entiseen aikaan uhrattiin vain sairauden sattuessa. Siellä ei milloinkaan käyty määräaikoina eikä väkijoukoin palvomassa, eivätkä naiset ottaneet uhritoimitukseen osaa. Lisäksi kerrotaan, ettei ser-kuala koskaan sijainnut itse kylässä, vaan aina jonkun matkan päässä siitä.
Yleisiä määräaikaisia kualajuhlia, jolloin ei palvota ainoastaan perhe-, vaan myös sukukualassa, viettävät votjakit eri alueilla jonkun verran eri aikoina. Gavrilov mainitsee Kasanin läänissä vietettävän kuala-juhlaa kolme kertaa vuodessa, pääsiäisenä sekä kesäisen (21/7 v.l.) ja syksyisen (4/11 v.l.) kasanilaisen jumalanäidin päivänä. Jelabugan piirissä kertoo Potanin kylän asukkaiden menevän isoon kualaan rukoilemaan talvisena Nikolain päivänä (6/12 v.l.), laskiaisena, toisena pääsiäispäivänä ja kasanilaisen jumalanäidin päivänä. Erään toisen samaa votjakkialuetta koskevan tiedon mukaan vietetään joulukuussa sizil-juon ("syys-juomingit"), laskiaisena vei-juon ("voi-juomingit"), pääsiäisenä akashka-juon ("akashka-juommgit") sekä kesällä Pietarin päivän tiennoissa (12/7 v.l.) guzhem-juon ("kesä-juomingit"). Sarapulin piirissä kertoo Buch juhlittavan kylä-kualassa jouluaattona tol-juon ("talvijuomingit"), laskiaisena vei-dir ("voi-aika"), palmusunnuntaina budzim nunal juon ("suuren päivän juomingit"), Pietarin päivänä kuar-su ("lehti-olut") sekä syksyllä| Katrinan päivänä (24/11 v.l.). Haruzin mainitsee juhlapäivinä paitsi laskiaista ja Pietarin päivää pokrovan (1/10 v.l.) ja Mikkelin (8/11 v.l.). Vereshtshagin, joka myös kuvailee Sarapulin votjakkien palvontaa, kertoo kuala-juhlia vietettävän kevättouon jälkeen tulis kuala piron ("keväinen, kualaan meno") eli tulis-sur ("kevät-olut") nimistä kualajuhlaa sekä sitä paitsi Pietarin päivänä eli elonajan alkaessa. Glazovin piirissä ovat yleiset määräaikaiset sukukuala-uhrit akajashka -juhlana ennen kevätkylvöä, Pietarin päivänä zek gerber sekä syksyllä talvikylmien alkaessa kuala piron. Permin läänin Osan piirissä vietetään kuala-juhlaa keväällä pääsiäisenä, kesällä ennen heinäntekoa ja syksyllä lokakuussa ulkotöiden päätyttyä. Samoihin aikoihin toimittavat Ufan läänin votjakit kuala-uhreja.
Useimmilla votjakkialueilla ovat siis kuala-päivät liittyneet kristillisen kirkon viettämiin juhliin, mikä on silmäänpistävää varsinkin niillä seuduin, missä kristinusko jo suuremmassa määrässä on saavuttanut jalansijaa. Varhempina aikoina ei asianlaita ole voinut olla niin, sillä määräaikaisetkaan juhlat eivät ole silloin vielä voineet olla määrättyihin päiviin sidottuja. Varmaankin niitä on vietetty vain vuodenaikojen mukaan. Yllämerkittyjä juhla-aikoja tarkastaessa huomaa yleisimpiä kaikilla votjakkialueilla olevan kolme, nim. kevään, kesän ja syksyn aika. Talvenaikuiset uhrijuhlat ovat votjakeilla yleensä harvinaisia. Mainitut viettoajat polveutuvat, niiden laajasta käyttöalueesta päättäen, jo verrattain varhaiselta ajalta. Ne eroavat myöskin siinä suhteessa enemmän tai vähemmän satunnaisista kuala-juhlista, että niinä päivinä uhrivakan alla olevia oksia aina ehdottomasti on vaihdettava. Pääsiäisenä käytetään siinä kuusen, samoin myös syksyllä, kesällä sitä vastoin koivun lehviä. Olisiko vielä ennen näitäkin viettoaikoja olemassa toisia, joilla viimeksimainittuihin verraten olisi muinaisempi leima? Aminoff mainitsee ainoastaan kaksi kualajuhlaa nim. tulis-sur ("kevät-olut") ja sizil-sur ("syys-olut") ja Wichmann kertoo perheuhreja toimitettavan Urzhumin piirissä säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa, nim. kevätkesällä ja syksyllä syystöiden loputtua, sekä lausuu lisäksi, että samaan aikaan uhrataan myös kylä- eli suku-kualassa. Niinikään muutamin paikoin Birskin piirikunnassa tapahtuu määräaikainen kuala-palvonta ainoastaan kaksi kertaa vuodessa, nim. keväällä, kun koivunlehvät ovat puhjenneet, ja syksyllä sen jälkeen, kuin ne ovat varisseet maahan. Keväällä siroitetaan kualan nurkkahyllylle koivunlehviä; syksyllä ne vaihdetaan kuusenoksiin.