Määräaikaisina kuala-juhlina votjakit palvovat sekä perhekunnittain vähässä kualassa, että yhteisesti kylän suku-kualassa; joskus lähetetään sitä paitsi edustajia vielä emäkylänkin sukupyhäkköön. Palvontamenot niin hyvin eriarvoisissa kualoissa kuin myös eri votjakkialueilla muistuttavat, vähäpätöisiä poikkeuksia lukuunottamatta, suuresti toisiaan. Sitä vastoin eri arvoisten rukous-kualain palvonta-aika ja järjestys jonkun verran vaihtelevat. Kasanin läänissä palvotaan Gavrilovin mukaan ensiksi koti- ja sen jälkeen suku-kualassa. Samoin on laita Sarapulin piirissä. Buch kertoo, että esim. joulunaattona palvotaan ensiksi illalla perhe-kualassa ja sen jälkeen myöhään yöllä kylä-kualassa. Palmusunnuntaina toimitetaan palvonta aamupäivällä ensiksi koti- ja sitten suku-kualassa. Syksyllä palvotaan juhlapäivän aattona vähässä ja juhlapäivän aamuna suur-kualassa. Samoin kertoo Bogaevskij, että perheenpää kerää juhlapäivän iltana perhekuntansa koti-kualaan, josta toimituksen päätyttyä vielä yksi perheen jäsenistä menee suku-kualaan rukoilemaan. Samasta piiristä on Vasiljevilla samanlainen tieto.
Muutamilla votjakkialueilla on järjestys päinvastainen. Georgi lausuu puhuessaan pääsiäisjuhlan kuala-palvonnasta, että jokainen talonisäntä kertaa suku-kualan menot omassa kualassaan toimien siellä itse uhripappina. Pervuhin kertoo, että votjakit Glazovin piirissä ensiksi menevät zek-kualaan palvomaan, sen jälkeen siirtyvät jatkamaan juhlaa koti-kualassa. Mitä itse kuala-palvonnan niin hyvin määräaikaisen kuin satunnaisen lähempään viettoaikaan tulee, näyttää sekin eri seuduissa jonkun verran vaihtelevan. Sarapulin piirissä vietetään kuala-juhlaa enimmäkseen myöhään illalla. Jelabugan piiriä koskevat lähdekirjat kertovat sitä täällä vietettävän puolipäivän jälkeen, joskus iltamyöhällä. Useissa seuduin kuala-uhri toimitetaan myös aamupäivällä. Suurimpina juhlina, kuten pääsiäisenä, palvotaan suur-kualassa joskus kolmekin päivää.
Vanhin kuala-palvontaa koskeva uhrikuvaus on Rytshkovin Ufan läänin alueelta. Kirjailija kertoo siinä, että votjakit oksien ääressä, jotka heillä ovat kotijumalan kuvana, teurastavat uhriksi nuoren vasikan, jonka korvat he asettavat sille hyllylle, missä kuusen oksat ovat. Uhrieläimen he teurastavat itse pyhäkön keskessä.
Samanaikainen on Georgin esitys, missä edellistä seikkaperäisemmin kuvataan pääsiäisjuhlan aikana tapahtuvaa palvontaa. Kirjailija mainitsee, että molemmat sukupuolet ottavat siihen osaa, kun he sitä ennen ovat saunassa kylpemällä puhdistautuneet. Kukin tuo tullessaan kualan-vartialle, mitä uhria varten on tarpeen. Kun liha on kiehunut, asettaa uhripappi palan kaikista ruuista ja myös vähäisen juomaa pöydälle, joka kualassa on vastapäätä ovea. Pöydän yläpuolella olevalle hyllylle ladotaan kuusen oksia sekä ennenmainittuja suoruohoja. Siihen asettaa uhripappi sitä paitsi ikäänkuin alttarille lautasessa muutamia uhripaloja. Nämä ynnä juoma-astian uhripappi ottaa hetken päästä käteensä, pitää niitä kohti ovea sekä samalla kohti harrasta juhlayleisöä huomauttaen, mikä uhrijuhla nyt on kysymyksessä sekä pyytäen vorshudilta onnea, terveyttä, lapsia, karjaa, leipää, hunajaa y.m.
Jonkun verran nuorempi, mutta paljoa täydellisempi on erään Vjatkan piispan hiippakuntakertomuksessa (1838) oleva uhrikuvaus, joka koskee Multanin alueen votjakkeja. Siinä kerrotaan, että juhlavieraat tuovat mukanaan vorshud-kualaan kakkuja, keitettyjä munia sekä juomaa, kumyshkaa ja olutta. Saatettuaan uhriteuraan keskelle kualaa, jumalankuvan ("idol") eteen, asettavat he sen ääreen myös kakkuja ja niiden päälle munia. Jos kakkuja on tuotu paljon, valikoivat toimitusmiehet niistä kolme kokonaista, mutta muista leikkaavat ainoastaan vähäisiä osia ja asettavat munien kera ehyitten leipäin päälle. Samalla lukee joku votjakeista teuraan vieressä pakanallisia rukouksia, toinen valaa sinä aikana uhrieläintä vedellä. Kun toimitus on päättynyt, ryhdytään teurastukseen, veri vuodatetaan kuppiin tai kaukaloon, nahka nyljetään, sisälmykset puhdistetaan ja ravinnoksi kelpaamattomat osat haudataan kuoppaan. Sen jälkeen uhrintoimittajat paloittavat teuraan jäseniä myöten leikaten jokaisesta jäsenestä, päästä, rinnasta, jaloista y.m. palasen. Liha keitetään kattiloissa, johon kaadetaan myös uhriteuraan veri. Kun liha on kiehunut kypsäksi, alkavat votjakit juoda kumyshkaa ja olutta, kestiten niillä toinen toistaan sekä maistella uhriruokia. Samalla he pudottavat tuleen kolmesti leipää ja lihaa, kolmesti vuodattavat siihen myös olutta ja kumyshkaa kustakin astiasta. Tuleen kerätään lisäksi kaikki uhriteuraan luut, ainoastaan ne, jotka eivät siinä pala, haudataan kuoppaan. Rukous, joka uhritoimituksen aikana luetaan, sisältää pyyntöjä, sellaisia kuin että jumala varjelisi perhettä, kartuttaisi karjaa ja edistäisi viljan kasvua.
Nykyaikaista suurkuala-palvontaa Jelabugan piirissä kuvailee Jelabuzhskij. Kun vanhukset ovat sopineet päivästä, tuovat kyläläiset uhripapille ( vesas ), mitä uhrissa on tarpeen. Päivällisen jälkeen, joskus iltamyöhällä, menee tämä kualaan vieden mukanaan leipää, naudanlihaa, oluthaarikan ja pullollisen kumyshkaa, mitkä hän asettaa kualan keskessä olevalle pöydälle. Pöytä katetaan liinalla ynnä vihreillä oksilla. Uhripappia seuraavat kualaan kaikki, jotka haluavat ottaa osaa uhrijuhlaan. Aluksi uhripappi ottaa käteensä leivän sekä palan naudanlihaa, kääntyy pohjosta kohti, s.o. kualan perään päin ja lukee rukouksen kohottaen silloin tällöin uhriantimia; tavan takaa päättyy anomus "amin" sanaan, jolloin uhripappi ja muut läsnäolevat kumartavat. Luettuaan rukouksen pappi heittää tuleen palan lihaa ja leipää, mutta muun osan hän asettaa hyllylle, joka samoin kuin pöytä on vihreillä oksilla katettu. Sitten hän tarttuu kuppiin, vuodattaa siihen kumyshkaa ja olutta sekä rukoilee. Kolmannen kerran hän rukoilee vain oluttuoppi kädessään, neljännellä kerralla on hänellä kumyshkamalja ja vihdoin viidennen ja viimeisen kerran hän palvoo paljain käsin lopettaen rukouksensa sanomalla: "Seuraavaan juhlaan saakka kestä nyt, vorshud!" Rukouksen jälkeen juhlayleisö asettuu istumaan kualassa oleville penkeille. Aletaan syödä, juoda, laulaa sekä soitella guslia. Uhripappi laulaa vartavasten sepitettyjä uhrilauluja ( ves-gur ). Esimerkkinä sellaisesta mainitsee kertoja seuraavan säkeen:
"Me rukoilemme, jotta suuri invu ottaisi vastaan rukouksemme."
Eteläisillä ja itäisillä votjakkialueilla eivät naiset useimmiten ollenkaan tule uhritilaisuuteen, mutta silloinkin kun heidän on sallittu ottaa osaa juhlaan, he jäävät lapsineen kualan oven ulkopuolelle. Näin ei liene alkujaan ollut asian laita. Pohjoisilla votjakkialueilla, jossa vanhat tavat osaksi ovat säilyneet alkuperäisempinä, ovat naisetkin läsnä uhritoimituksessa. Niin on laita Glazovin ja Sarapulin piireissä, joissa naisilla vielä usein on huomattava osa, jopa erityinen edustajakin kuala-pidoissa. Täällä on nim. paitsi vakituista kualan-vartiaa, joka uhritilaisuudessa toimittaa uhrirukoukset, lisäksi erityiset toimihenkilöt, joiden tehtävänä on pitää huolta pitomenojen järjestämisestä. Ne ovat juhlaisäntä tere ja hänen vaimonsa, jotka kumpikin istuvat nurkassaan eri pöytien ääressä. Terellä on toimituksen aikana lakki päässään. Uhriyleisö saapuu juhlapukuisena pyhäkköön, jossa miehet asettuvat tulisijan vasemmalle, naiset oikealle puolelle. Täällä on lisäksi tapana nostaa vorshud -hyllylle kaksi leipää, joista toinen on miespuolisia, toinen naispuolisia palvojia varten. Päällimäisen, sillä kakut asetetaan päällekkäin, syövät rukouksen päätyttyä ainoastaan mieshenkilöt; alimainen on naisten leipä, mistä näille kullekin jaetaan pala.
Kesänaikaista uhrijuhlaa on votjakeilla tapana viettää muita juhlallisemmin. Koko kuala-rakennus koristetaan sinä päivänä koivunlehvillä. Haruzin kertoo, että Sarapulin piirin votjakit silloin siroittavat paitsi pöydälle ja uhrihyllylle myöskin lattialle tuoreita koivunlehviä. Bogaevskij sanoo, että niillä koristetaan seinätkin ja penkit. Tavallisesti on uhripapillakin palvomisen aikana koivunoksa kädessään. Ei siis ole ihme, että votjakit kutsuvatkin tätä "lehtimajan" juhlaa nimityksellä kuar-sur ("lehti-olut"). Nykyään sitä vietetään yleisesti Pietarin päivän tienoissa, mutta ennenvanhaan se varmaankin on ollut aikaisemmin, sillä vielä nykyään on muutamilla votjakkialueilla, kuten Ufan läänissä, säilynyt käsitys, ettei ennen "lehti-juhlaa" sovi taittaa tuoreita koivunoksia vihdoiksi, ei ainakaan kualan-vartia saa sellaisilla kylpeä, ennenkuin hän on niitä siroittanut kualan uhrihyllylle.
Vanhempina aikoina olivat kuala-uhrit, kuten votjakkien uhrit yleensä teurasuhreja. Uhriteuraina käytettiin syötäviä kotieläimiä: härkiä, lehmiä, vasikoita, lampaita, hanhia ja sorsia. Myöhemmin käytäntöön tulleet uhrieläimet, kuten hevonen, ovat ainoastaan ani harvoin saaneet sijan kuala-uhreissa. Samoin on kanojen laita, joita votjakit useimmiten käyttävät vain viettäessään muistajaisjuhlaa kuolleiden kunniaksi. Kotikarjan ohella on kualassa ollut tapana uhrata myös metsän ja veden riistaa. Georgi kertoo votjakkien kesäisen mudor -juhlan aikana suur-kualassa uhranneen muun muassa tikan (kutscha), joka asetettiin mudor -hyllylle "korkeaksi uhriksi". Menojen päätyttyä heitettiin lintu, sitä kun ei syöty, kokonaisena tuleen. Kirjailija lausuu, että tällä juhlalla oli mehiläis-onnen edistämisen tarkoitus. Aminoff mainitsee, että kun poikalapsi syntyy, uhrataan metso vorshudille, jolta vastasyntyneelle pyydetään kirkasta silmää ja terävää korvaa. Pervuhin puhuu teeri- ja pyyuhreista. Vasiljev kertoo, että votjakit uhraavat kualassa haukiparin lasten onnen edistämiseksi. Jelabuzhskij mainitsee kuala-uhreina käytetyn koko joukon erilaisia metsäneläimiä, kuten jäniksiä, metsoja, pyitä, villihanhia, villisorsia y.m. Kirjailija huomauttaa, että edellämainitut uhrit teurastetaan kuitenkin vain satunnaisista syistä etupäässä tietäjän ( tuno ) määräyksestä.