Niin pian kuin lud on virkaansa vihitty, on se pyhäkkö, jossa vuotuisesti on palvottava. Tämä ei ole ainoastaan ludin perustajan, vaan myös hänen jälkeläistensä pyhä velvollisuus. Miropoljskij sanoo, että vaikka venäläiset ovat hävittäneet ludin, niin votjakit palvovat edelleen pyhän lehdon paikalla. Ken määrätyt uhrit laiminlyö, sitä lud-haltia kovasti rankaisee, votjakit näet pitävät tätä ankarana ja vaateliaana henkenä.
Ludissa asuvaa haltiaa nimitetään eri paikoin eri nimityksillä. Yleisin, kaikilla votjakkialueilla tunnettu on lud-kuzo ("lud-isäntä") Jotkut nimittävät sitä myös nimellä lud-asaba ("lud-herra"). Muutamin paikoin näyttää lehdolla ja siinä asuvalla hengellä olevan sama ( lud ) nimitys. Venäläisten kanssa puhuessaan votjakit nimittävät sekä uhrilehtoa että siinä asuvaa henkeä "keremetiksi", mutta tätä nimitystä ludista. ei heillä milloinkaan ole tapana käyttää omassa keskuudessaan. Aminoff väittää ludissa palvottavan vielä edellämainittua hämäräperäistä invua. Georgi sanoo, että votjakit nimittävät keremet-haltiaa rukouksissaan nimellä "Saltan djes" ("hyvä Saltan"). Samoin tietävät muutamat myöhemmänkin ajan kirjailijat häntä nimitettävän: "Dzets Sulton", joskus myös "Sultan". Viimeksimainitulla nimityksellä kuulin itäistenkin votjakkien lud-haltiaa palvovan. Jotkut kertovat lud-haltiasta puhuttavan vielä paholaisen nimityksillä lud-shaitan ja lud-peri, mutta ymmärrettävää on, etteivät votjakit tällaisia nimiä ole käyttäneet lud-haltiaa palvoessaan.
Viimeksimainittu nimittämistapa on varmaankin johtunut siitä, että lud-haltiaa monissa paikoin pidetään pahana olentona. Niin kertoo Shestakov, että keremet-metsikkö on pahalle hengelle pyhitetty. Samoin mainitsee Miropoljskij, että votjakit nimittävät lud nimellä pahaa jumaluutta. Bogaevskij sanoo, että lud on hirveä ihmisten kiusaaja. Myös Wichmann kertoo votjakkien vakuuttaneen hänelle, että lud-uhrit toimitetaan pahalle hengelle ja että tämän uhripaikan "rukouksissa ei muistella jumalaa".
Viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan riitä osoittamaan, että lud votjakkien alkuperäisen käsityksen mukaan olisi ollut ehdottoman paha olento. Sellaisiksi ovat pakanalliset haltiat usein muuttuneet vasta korkeampien uskontojen vaikutuksesta. Vielä nykyään on votjakeilla toisin paikoin parempiakin käsityksiä lud-haltiasta. Jo Potanin aikoinaan huomauttaa, että "keremet" on "jumala" ja ettei sitä mitenkään saa sekoittaa shaitaniin. Samoin väittää Jelabuzhskij vastustaessaan Gavrilovin ja Smirnovin olettamusta, jotka kumpikin pitävät lud-haltiaa paholaisena, että ainakin Jelabugan piirin votjakit nimittävät sitä jumalaksi. Samoin huomauttaa Bogaevskij, että monet kirjailijat sanovat ludia pahaksi, ja totta onkin, että tämä on vaativa ja ankara haltia, mutta samalla se antaa ihmisille myös menestystä, joskus suuressakin määrin. Toisessa paikassa sama kertoja esittää uhrilaulun, minkä sanat kuuluvat: "Dzets Sulton otti vastaan meidän uhrimme, lupasi antaa hyvän kesän ja helpoittaa meidän työtämme". Lisäksi viitattakoon itse "dzets Sulton" (hyvä Sulton) nimitykseen, joka selvästi osoittaa, ettei yksinomaan onnettomuutta ja pahaa tuottavasta haltiasta voi olla kysymys.
Lud-haltian vakituinen asuinpaikka on hänelle pyhitetty lehto. Itäiset votjakit, jotka yhä edelleen pitävät lud-haltiaa suuressa arvossa, uskovat tämän pyhän toimituksen aikana oleskelevan uhrialttarin ääressä. Bogaevskij sanoo lud-haltian asustavan pyhässä puussa, jonka ympärille palvojat juhlapäivänä kokoontuvat. He ovat tuntevinaan sen olopaikan oravien, näätien ynnä muiden eläinten jäljistä. Useimmiten ilmaantuu lud-haltia votjakkien saduissa ja käsityksissä ihmisen muotoisena. Miropoljskij tietää niitä olevan monta, ne ovat mies- ja naispuolisia, menevät naimisiin ja synnyttävät lapsia. Tavallisesti ne ilmaantuvat ihmisille tatarin näköisinä. Kun lud-haltia ilmestyy uniin, ennustaa se onnettomuutta, tavallisesti tautia, joskus saattaa se kuitenkin ennustaa myös kivuista parantumista. Miropoljskij kertoo erään votjakkiukon sairautensa aikana nähneen, miten hänen tupaansa tuli lukitusta ovesta puoliyön aikana yksi nais- ja kaksi miespuolista tataria, jotka jonkun ajan perästä suhisten kuin tuuli katosivat katon läpi. Usko, että lud-henki näyttäytyy tatarin puvussa, on yleinen kaikilla votjakkialueilla.
Muutamat kirjailijat kertovat votjakeilla entisaikaan olleen ludissa myös jonkinlaisia pyhiä kuvia, joista muistomerkkejä vielä myöhempänäkin aikana muka on ollut olemassa. Behterev mainitsee, että votjakit palvonnan aikana asettivat lehtoon (lud) karkeasti veistetyn kuvan (idol), joka oli hevosen tai muun eläimen muotoinen riippuen siitä, mitä keremet kulloinkin vaati. Ostrovskij lausuu, ettei jumalankuvaa enää missään ole olemassa, mutta muistomerkit siitä, että niitä entiseen aikaan olisi käytetty, eivät vieläkään ole tykkänään hävinneet. Kirjailija kertoo erään votjakkiukon muistaneen, mitenkä uhraajat yleisen uhrin aikana ottivat puusta tuohen, käärivät sen teuraan nahkaan ja asettivat maahan. Vjatkan lääninlehdessä vuodelta 1861 puhuu nimetön kirjoittaja myös keremetissä olleesta uhrilaatikosta. Hän sanoo, että uhripappi asettaa uhrieläimen karvavärin mukaan mustan tai punaisen kangastilkun laatikkoon, joka on pyhäkön keskellä olevaan kuuseen ripustettu, uskottaen yksinkertaisia votjakkeja, että itse "keremet" on tilkun sinne asettanut. Vereshtshagin, kuten jo on mainittu, puhuu keremet-pyhäköstä, jossa ei ollut pyhimyksen kuvaa, vaan sen sijalla punainen oravannahka.
Mainitut muistomerkit ovat kuitenkin liian vajavaisia osoittaakseen, onko votjakkien ludissa aikoinaan ollut kuvia ja millaisia ne todellisuudessa ovat olleet. Epäilemättä ne kuitenkin, jos niitä, kuten luultavaa on, on ollut olemassa, ovat olleet ihmismuotoisia. Eläinten kaltaiset kuvat, joista Behterev puhuu, ovat pikemmin olleet uhriantimia kuin varsinaisesti jumalankuvia. Joka tapauksessa ovat ylläolevat tiedot arvokkaita muistomerkkejä votjakkien omasta käsityksestä, että lud-haltiaa aikoinaan on kuvissa palvottu. Miten vaikeata luonnonlasten todella on kuvitella henkeä, joka ei olisi jollakin tavalla aineeseen sidottu, osoittaa Bogaevskijn mainitsema Sarapulin piirin etelä-osaa koskeva kertomus, jossa esitetään, mitenkä votjakit kerran olivat niin masentuneet ulkonaisista vastoinkäymisistä, että he pitivät liian raskaana lepyttää keremetiä uhreilla ja siksi päättivät hyljätä sen. Eräs tatari suostuikin 15 ruplan hinnasta kuljettamaan keremetin pois kooten mukaansa kaikki lehdossa olevat uhrikapineet. Mutta votjakkien harras toivomus ei kuitenkaan toteutunut, sillä yhä edelleen keremet heitä vaivasi. Kansan mielestä se johtui siitä, ettei tatari ollut vienyt uhrikapineita tarpeeksi kauas, vaan heittänyt ne kylän pelloille.
Samoin kuin kualassa votjakit palvovat ludissakin paitsi satunnaisista syistä myös vuotuisina määräaikoina. Uhriajat vaihtelevat jonkun verran eri paikoissa, mutta milloinkaan ei ole tapana viettää yleistä lud-juhlaa talven aikana. Aleksandra Fuchs kertoo Kasanin läänissä uhratun kesällä Pietarin päivän tienoissa. Samoin sanoo Miropoljskij, jota vastoin Gavrilov mainitsee ludissa uhratun syksyllä marraskuun 8:ntena. Mamadyshin piirissä kuulin nykyään uhrattavan yksinomaan syksyllä, mutta entisinä aikoina oli palvottu myös kesällä ennen heinäntekoa. Sarapulin piirissä, kuten Koshurnikov kertoo, uhrattiin keremetille keväällä ennen tou'on tekoa. Haruzin mainitsee votjakkien menevän lehtoon (lud) keväällä helluntain jälkeen. Bogaevskij väittää lud-juhlaa vietettävän viikkoa jälkeen Pietarin päivän; Vasiljev kaksi kertaa vuodessa, nim. syksyllä sekä kesällä ennen heinäntekoa; Vereshtshagin mainitsee kokonaista kolme uhriaikaa: keväällä kyntämisen jälkeen, kesällä Pietarin päivän tienoissa sekä syksyllä peltotöiden päätyttyä. Jelabugan piirissä palvotaan Jelabuzhskijn tietojen mukaan kerta kesällä heinänteon edellä ja Wichmannin mukaan kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Osan piirissä on toisilla tapana uhrata kaksi kertaa vuodessa, kesällä Pietarin päivän tienoissa ja syksyllä ensi lumen tullessa. Toiset uhraavat ainoastaan kesällä. Birskin piirissä uhraaminen tapahtuu kesällä ja syksyllä, kumpaisenakaan aikana ei itse päivä ole sen lähemmin määrätty, vaan riippuu sukukokouksen päätöksestä. Mainituista uhriajoista näyttää siis enimmän käytännössä olleen kaksi, nim. kesällä ennen heinäntekoa ja syksyllä ulkotöiden päätyttyä.
Satunnaisia uhreja votjakit toimittavat ludissa jokaisen onnettomuuden, varsinkin vaikean taudin kohdatessa, jonka tietäjä ( tuno ) ilmoittaa aiheutuvan siitä, että lud-kuzo haluaa uhria. Niin kertoo Wichmann, että ludille uhrataan paitsi vuotuisia uhreja myös jonkun kovan taudinkohtauksen sattuessa. Samoin kirjoittaa Rytshkov, että votjakit etsivät keremetiltä vapautusta taudeistaan, jolloin tuno ilmoittaa, millainen eläin kulloinkin on uhrattava. Niin kertoo myös Behterev votjakkien toimittavan satunnaisia uhreja perheonnettomuuksien kuten sairauden sattuessa, jolloin tuno ilmoittaa, mitä keremet vaatii. Miropoljskij sanoo, että votjakit uhraavat varsinkin siinä tapauksessa, että joku omaisista on tullut mielisairaaksi. Ostrovskij tietää lisäksi, että lud-henkeä lepytetään paitsi ihmisen sairastuessa myös karjataudin, viljankadon y.m. johdosta. Vasiljev liittää edellisiin vielä erään uhraamissyyn, nim. avio-onnen edistämisen. Pääasiallisin uhrin aihe on sairaus, useimmiten vaikea sisällinen tauti, jonka yksin tuno voi tietää, ja jota votjakit syystä, että se on lud-hengen lähettämä, nimittävät lud-mizh ("lud-tauti").
Erilaisia ovat tiedot myös siitä, minä vuorokauden hetkenä lud-uhrit ovat toimitettavat. Tämä koskee niin hyvin määräaikaisia kuin satunnaisia uhreja. Muutamat kirjailijat kertovat, että ludissa uhrataan yön aikaan. Niin mainitsee Vereshtshagin Sarapulin piiristä, että Pietarin päivän tienoissa tapahtuva uhri toimitetaan yöllä. Samoin kertoo Wichmann, että lud-palvonta Bussurman Mozhgassa ei tapahtunut päivällä, niinkuin tavalliset uhrit vaan yön aikana. Yleisintä on kuitenkin että lud-uhrit toimitetaan päivällä, monesti jo ennen puoltapäivää. Niin kertoo Aleksandra Fuchs Kasanin läänissä ja Buch Sarapulin piirissä olleen tapana. Päivän aikaan tapahtui myös Gavrilovin kuvauksessa kerrottu lud-palvonta. Itäiset votjakit aloittavat lud-uhrin tavallisesti auringon ollessa korkeimmillaan. Olisiko yönaikainen uhritapa eräillä votjakkialueilla ehkä johtunut vain uhritoimituksen salaamisen halusta?