Aikaisimmat niistä ovat ne vähäiset muistiinpanot, joita akatemikot J.G. Gmelin (1733) ja Gerh. Fr. Müller (1756) yhteisillä tutkimusretkillään korjasivat talteen. Edellisen tiedonannot koskevat etupäässä Sarapulin, jälkimäisen Kasanin läänin votjakkeja. Tieteellisten tutkimusretkien tuloksina ilmestyivät joku vuosi myöhemmin Nikolaj Rytshkovin (1770) ja P.S. Pallasin (1771-6) kuvaukset, joista kumpikin koskettelee Ufan läänin votjakkeja, sekä J.G. Georgin (1776) esitys, jossa ei lähemmin mainita, minkä seudun käsityksiä ja tapoja siinä selostellaan. Kuvauksessaan, joka yllämainittuihin verraten on täydellisin ja arvokkain, näyttää viimeksi mainittu kirjailija ainakin osaksi käyttäneen myös edellisiä lähteitä. Samoilta ajoilta (1762) ovat lisäksi P. Rytshkovin tiedonannot itäisten votjakkien vainajainpalveluksesta.
Mainitut tietolähteet ovat kuitenkin kaikki siksi niukkoja, ettemme yksin niiden perusteella voi votjakkien mytologiaan paljonkaan perehtyä. Mutta vaikka varhaisimmat tiedot ovat puutteellisia, on myöhemmin kerättyjä siksi paljon, että votjakkien uskontoa, tarustoa ja uhripalvontaa koskevista kokoelmista nykyään on kertynyt laaja kirjallisuus, jota vielä meidän päivinämme on kartutettu ja yhä edelleen, ainakin mitä itäisiin votjakkeihin tulee, voidaan kartuttaa.
Viime vuosisadan lähdekirjallisuussarjan aloittaa sen alkupuoliskolla Joh. Friedr. Erdmann (1826), jonka matkakertomuksessa on pieniä tietoja Vjatkan läänin votjakkien hautaamismenoista sekä uhrijuhlista. Kirjailija kertoo ne saaneensa osittain eräältä Glazovin virkamieheltä, osittain eräältä Jelabugan piirin tilanomistajalta. Näihin aikoihin siirtyy keräysinto jo varsinaisten tutkijain piiristä myös suuren yleisön keskuuteen. Varsinkin lähetyssaarnaajat ja papit alkavat muistiinpanna huomioitaan. V:sta 1838 alkaen julaistaan niitä tuon tuostakin Vjatkan lääninlehdessä, ja samoihin aikoihin, osittain jo ennenkin, alkaa niitä rahvaan vajavaisen hengellisen tilan kuvauksina kerääntyä myös Vjatkan hiippakunnan arkistoon, joista arvokkaammat esitykset P.N. Luppov äskettäin (1911) on julkaissut. Niiden joukossa on meille säilynyt muutamia varsin huomattavia tietoja pohjoisimmilta votjakkialueilta, joita siitä syystä, että näillä seuduin monet vanhat tavat varhemmin kuin muualla ovat joutuneet unhoon, emme enää tapaa myöhemmän ajan kirjallisuudesta. Paljoa vähempi merkitys on A.A. Andrievskijn (1881) Vjatkan läänin vuosisataisjulkaisuun painattamilla vuosisadan alkupuoliskolta polveutuvilla asiakirjoilla.
Nuoremmat, jo varsin runsaslukuiset lähteet, lienee parasta ryhmittää niiden alueiden mukaan, joita ne koskevat. Glazovin piirin votjakkien uskomuksia kuvailevat J. Popov (1851), K. Satrapinskij (1854), V. Shestakov (1859), N. Pervuhin (1888-90), jonka viisiosaisesta teoksesta etupäässä ensimäinen ja toinen käsittelevät mytologiaa, sekä Kreknin (1899) ja Gr. Vereshtshagin (1910). Sarapulin piirin uskonnollisia käsityksiä ja menoja esittävät V. Koshurnikov (1880), M. Haruzin (1883), Gr. Vereshtshagin, joka on kirjoittanut kaksikin teosta (1886 ja 1889) sekä P. Bogaevskij (1888). Malmyzhin ja Urzhumin piirejä koskevia tietoja ovat keräilleet S. Kurotshkin (1851), S. Osokin (1856) sekä eräs nimetön kirjoittaja (Vjatkan lääninlehdessä 1861). Jelabugan votjakkien menoja ja uskomuksia kuvailevat G.N. Potanin (1884) ja Mihail Jelabuzhskij (1894-1903). Kasanin lääniä koskevaa, nuorempaa lähdekirjallisuutta, jonka Aleksandra Fuchsin (1844) tunnetut matkakirjeet aloittavat, edustavat D. Ostrovskijn (1874), A. Miropoljskijn (1876), B.G. Gavrilovin (1891) ynnä I. Miheevin (1900) kuvaukset, Vähimmin tietoja on olemassa itäisten, puoleksi tatarilaistuneiden votjakkien uskomuksista ja uhritavoista. Mainitsemista ansaitsevat G.A. Aptievin (1891) Ufan sekä N.I. Tezjakovin (1896) ja I. Jakovlevin (1903) Permin läänin votjakkeja koskevat vähäiset kyhäykset.
Itsenäisistä kuvauksista, jotka eivät rajoitu ainoastaan johonkin määrättyyn votjakkialueeseen ja joissa ei aina edes lähemmin mainita, minkä piirin tai seudun tapoja niissä kulloinkin selostetaan, mainittakoon ennen muita suomalaisten Torsten Aminoffin (1879) ja Yrjö Wichmannin (1892) esitykset, joista viimeksimainittu käyttää hyväkseen myös edellisen käsinkirjoitettuja muistiinpanoja. Varsin ansiokkaat ovat myös Boris Gavrilovin (1880), Johan Vasiljevin (1902) ja Nikolaj Blinovin (1898) teokset, joista ensimäiset koskevat Vjatkan ja Kasanin läänin votjakkeja, jälkimäinen kohdistunee etupäässä Sarapulin ja Jelabugan piireihin. Lisätietoina edellisiin liittyvät vielä vanhan kansatieteilijän Kuznetsovin äsken (1908) ilmestyneet matkamuistelmat, joissa kirjailija omien persoonallisten havaintojensa perustuksella selostaa muun muassa eräitä harvinaisia uhritapoja.
Kansanrunouskokoelmia, joihin sisältyy suuri joukko votjakkien mytologiaa ja palvontaa valaisevia tarinoita sekä uhrirukouksia ovat, lukuunottamatta niitä, joita on painettuna B. Gavrilovin ja N. Pervuhinin teoksissa (2 ja 3 os.), julkaisseet tunnetut kielimiehet unkarilainen Bernát Munkácsi (1884 ja 1887) sekä jo ennen mainittu kansalaisemme Yrjö Wichmann (1893 ja 1901).
Täten eri alueilla kerättyä ainehistoa hyväkseen käyttäen ovat muutamat myöhemmän ajan kirjailijat sepittäneet myös votjakkien uskonnon ja mytologian yleiskuvauksia. Aikaisimmin kokeilee tällä alalla V. Behterev (1880), joka nojautuu etupäässä vain vanhimman ajan kirjailijoihin. Arvokkaampina esiintyvät Max Buchin (1882), I.N. Smirnovin (1890) ja P. Bogaevskijn (1890) mytologian kuvaukset, joihin kukin kirjailija on liittänyt runsaan määrän omiakin havaintoja.
Harvoista vertailevista esityksistä, joissa Perman heimon ja kaikkien suomensukuisten kansain uskontoa ja palvontaa rinnan käsitellään, on Julius Krohnin "Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus" ennen muita huomattava. Mainitsemista ansaitsee myös H. Paasosen mielenkiintoinen tutkimus suomalais-ugrilaisten kansain alkuperäisistä sielukäsityksistä. Yleisen antropologian valossa tarkastelee M. Homjakov (1910) votjakkien pakanallista uskontoa eräässä saman kansan pääkallomittauksia koskevassa tutkimuksessaan.
Vielä on joukko pienempiä enemmän tai vähemmän itsenäisiä kyhäyksiä olemassa, joiden kaikkien sepittäjiä ei tässä yhteydessä liene syytä mainita. Mitä heidän kirjoituksissaan on arvokasta, tulee lähemmin puheeksi itse aineen käsittelyssä, jossa yhteydessä myös viitataan lähteisiin. Kirjallisuudesta, joka koskee kristinuskon saapumista votjakeille ja sen levenemistä heidän keskuudessaan, on ennen muita mainittava P.N. Luppovin (1899-1911) laaja kaksiosainen teos.
Edellisten tietolähteiden lisäksi olen tässä votjakkien uskonnon kuvauksessa käyttänyt hyväkseni myös omia, kesällä 1911 tekemälläni keräysmatkalla hankittuja tietoja, jotka koskevat Permin, Ufan ja Kasanin läänin votjakkeja.