Kun esityksessä mikäli mahdollista on kosketeltava myös Perman heimon mytologian kehitystä ei ainoastaan sen omalla pohjalla, vaan ulkoapäinkin tulleiden kulttuurivirtausten elähyttämänä, on luonnollista, että naapurikansain uskonnolliset käsitykset ja menot ovat otettavat huomioon. Lisäksi huomautettakoon, että syrjäniläisen ainehiston niukkuuden takia on esityksessä etupäässä ja ensi sijassa seurattava votjakkien uskontoa, jonka ohella, mikäli tietoja on olemassa, aina viitataan veljeskansan vastaaviin käsityksiin.
Lopuksi on mieluinen velvollisuuteni kiittää prof. Yrjö Wichmannia kaikesta avustuksesta, jota hän ystävällisesti on minulle työni aikana antanut.
Vainajainpalvonta.
Paitsi näkyväistä ruumista on ihmisessä votjakkien käsityksen mukaan näkymättömät osat, henki lul ja haamu urt. Myöhempinä aikoina on ensiksimainittu sielunnimitys varmaankin vieraan kulttuurin vaikutuksesta astunut etusijalle. Urt sanan vanha merkitys sitävastoin on jo monissa seuduin muistista hälvennyt ja itse sanakin säilynyt vain ani harvoissa vanhanaikaisissa lausetavoissa. Ainoastaan itäiset, Permin ja Ufan lääneissä asuvat votjakit, jotka ainakin osaksi ovat täydellisemmin kuin muut säilyttäneet pakanuutensa, käyttävät vielä nykyään ihmisen sielusta puhuessaan uudenaikaisemman lul nimityksen rinnalla entiseen tapaan myöskin urt sanaa.
Vanhanaikaisista sanontatavoista, joissa urt nimitys esiintyy ja jotka ovat tunnettuja useimmilla votjakkialueilla, mainittakoon muutamia, koska niissä samalla kuvastuu votjakkien alkuperäisin käsitys sielusta ja sen ominaisuuksista. Sellainen lausetapa on muun muassa: urtez koshkem ("hänen sielunsa on lähtenyt"), jolla votjakit ilmaisevat, että joku henkilö syystä tai toisesta on perin säikähtänyt, sillä he ovat uskoneet useiden luonnonkansojen tavalla, että sielu ihmisen säikähtäessä jättää asuntonsa. Sielun lähdettyä, joka heidän käsityksensä mukaan tapahtuu myös vaikeiden tautien aikana, kutsutaan tietäjä etsimään sitä takaisin, jotta ihminen jälleen tulisi tajuihinsa ja terveeksi. Tällaista toimitusta votjakit nimittävät nimellä urt-kuton ("sielun etsintä").
Urt-kuton nimityksellä tarkoitetaan Ufan läänissä myös eräänlaista nimen-uusimistoimitusta, joka tapahtuu lapsen sairastuessa, milloin sairauden uskotaan aiheutuvan siitä, että lapsi on syntyessään sattunut saamaan väärän nimen. Tämä seikka osoittaa, miten läheisissä tekemisissä ihmisen nimi ja urt ovat toinen toistensa kanssa. Vasiljev mainitsee Sarapulin piirin votjakkien nimittävän yllämainittua toimitusta myös lul-uttshan ("sielun etsintä"), mutta viimeksimainittu sanontatapa on varmaankin edellistä myöhempi.
Paitsi säikähtämisen ja taudin aikana voi urt irtautua ruumiista ihmisen nukkuessa. Silloin se saattaa ilmaantua näkyväisessäkin, tavallisesti yölepakon muodossa. Eräs Ufan läänin votjakkivanhus selitti, ettei mainittuja lintuja milloinkaan näe päivin siitä syystä, että ihmiset silloin ovat valveilla, vaan ainoastaan öin, jolloin nukutaan. Jos lepakko, jonka ihminen näkee, lähestyy häntä, on se merkkinä siitä, että se on jonkun omaisen tai tuttavan sielu. Esittipä ukko kertomuksenkin todistukseksi siitä, että lepakko todella on sielulintu: "Eräs mies meni levolle, mutta hänen toverinsa valvoivat istuen pihalla. He näkivät miten lepakko lenteli määrätyissä paikoissa. Kun nukkunut heräsi, tiedustelivat he tältä, mitä hän uneksi maatessaan. Mies kertoi unessa kulkeneensa siellä ja siellä eli juuri samoissa paikoissa, missä lintu oli lentänyt. Siitä miehet päättivät, että lepakko, jonka olivat nähneet, oli nukkuneen miehen sielu". — Jollei urt ehdi palata asuntoonsa siksi kuin ihminen herää, sairastuu tämä, käy kalpeaksi ja alkaa kuihtua. Sen vuoksi ei saa nukkuvaa yht'äkkiä eikä väkivallalla herättää.
Paitsi yölepakon muodossa saattaa sielu näyttäytyä myös pienenä, valkoisena perhona, joka kesäilloin ilmaantuu ikkunaan. Tällä tavalla ilmestyvät varsinkin vainajain sielut omaisilleen. Eräs Kasanin läänin votjakkiäiti lausui lapselleen, kun perho isävainajan muistojuhlaa vietettäessä lenteli ikkunassa: "hänen sielunsa on saapunut perhosen muodossa". Joskus saattaa siten näyttäytyä elävänkin ihmisen sielu. Mozhga nimisessä kylässä Birskin piirikunnassa kuulin kerrottavan, että kun urt ihmisen säikähtäessä on irtautunut ruumiista, käännytään loitsija-akan puoleen, joka valkoinen liina kädessä alkaa sitä etsiä. Kaikkialta haettuaan hän vihdoin huomaa pienen valkoisen perhon, vangitsee sen liinaansa, vie tupaan ja sitoo liinan perhoineen yön ajaksi sairaan kaulaan. Seuraavana aamuna tinaa valamalla tutkitaan, onko vangittu sieluperho todella sairaan urt. Toimitus, jota nimitetään urtse kistalon "sielun valaminen", tapahtuu siten, että sulatettua tinaa vuodatetaan loitsua lukemalla vesivatiin, jota pidetään sairaan pään yläpuolella. Jos tina tällöin ei mene hajalle, vaan muodostuu ehyeksi ja sieväksi kuvioksi, on se merkkinä siitä, että sairaan urt on löytynyt. Tinakuvio urtkuton uzves ("sielunetsintä-tina") ripustetaan sen jälkeen amulettina asianomaisen kaulaan.
Myös nukkuvan ihmisen sielu ilmaantuu perhona sadussa, jonka olen muistiinpannut Kasanin läänin Mamadyshin piirissä: "Kaksi miestä menivät metsään puita kaatamaan, puolipäivän aikana he lepäsivät. Toinen nukahti. Toveri näki, miten hänen suustaan lennähti lul perhosen muodossa ja meni vesiämpäriin, joka miehillä oli metsässä mukanaan. Vedestä se lensi erään niinipuun onteloon, josta se uudestaan meni vesiastiaan ja siitä jälleen nukkuvan suuhun. Silloin nukkuva heräsi. Herättyään hän sanoi toverilleen: 'Nukahdin ja näin unen, olin uivinani virran poikki, jonka toisella rannalla oli puu, siinä oli ontelo ja ontelossa paljon kultarahoja.' Työnsä toimitettuaan palasivat miehet kotiin, mutta hetken perästä meni nukkuneen toveri, joka oli nähnyt, missä tämän sielu unen aikana oli liikkunut, uudelleen metsään, etsi sanotun puun ja löysi sieltä paljon rahaa". — Sieluperhoa nimitti sadunkertoja huolimatta siitä, että hän käytti lul sanaa sielun nimityksenä, nimellä urt-bugl'i ("sieluperho"). Mainitun perhosen hätyyttämistä tai surmaamista votjakit pitävät suurena rikoksena.
Niin paljon kuin edellä kerrotuissa uskomuksissa onkin alkuperäistä ja muinaista, ei kuitenkaan sieluperho-uskoa ynnä siihen liittyviä seremonioita tinakoetuksineen voine pitää Suomensuvun uskomuksiin kuuluvina. Suomalais-ugrilaisena aikana palautti sielun, joka syystä tai toisesta oli lähtenyt asunnostaan, noita "loveen" lankeamalla ilman varsinaisia taikatemppuja. Viimeksimainitut ovat vierasta perua ja kuuluvat myöhempään aikaan. Vertauskohtia onkin olemassa, jotka osoittavat, mistä päin näiden menojen alkuperä on etsittävissä, sillä slaavilaisillakin näyttää aikoinaan olleen tapana vangita sielu liinaseen, ja itse sieluperho-usko on indogermaneilla muinoin ollut yleinen. Samoin vierailta lainattu lienee myös edellämainittu käsitys sielulinnusta, joka ihmisen nukkuessa lentää yölepakon muodossa, sillä tämä usko ei ole votjakeille yksinomainen, vaan on yleinen muutamilla muillakin itä-Euroopan kansoilla, kuten tatareilla ja bashkiireilla.