Viime aikoina ei Nyrjan kylän uhrijuhlalla enää ole ollut sen entistä upeutta. Uhrieläinten lukumäärä on vähitellen supistunut. Etäisemmistä kyläkunnista on vuosi vuodelta yhä harvalukuisemmin saavuttu pyhäkköön, useimmiten vain siinä tapauksessa, että on ollut joku uhrilupaus täytettävänä. Kuitenkin vanhemmalla sukupolvella on vielä tuoreessa muistissa juhlan vanha viettotapa, sen suurenmoiset esivalmistukset, loppumattomat jonot uhriteurasten kuljettajia ja satoihin nousevat hevoskuormat juhlapukuista yleisöä, jonka sijoittamista varten naapurikylienkin oli avattava ovensa. Koko juhlan ajan, kestipä sitä viikon tai pari, paloivat uhritulet lehdossa yötä päivää, nuoriso huvittelihe ja vanhukset tarinoivat uhritoimitusten lomassa päivän tärkeistä tapahtumista sekä tulevien uhrijuhlien viettämisestä. Olipa entiseen aikaan jonkinlaisia markkinoitakin pidetty. Innostuen vanhukset selittävät lapsilleen, miten silloin oli Nyrjassa iloa ja elämää.
Viimeisen kerran vietettiin votjakkien suurinta uhrijuhlaa v. 1907. V. 1910 paikallinen hallitus kielsi jostakin syystä uhrikokouksen pitämisen.
Votjakkien monen kylän yhteinen uhrijuhla muistuttaa niin hyvin kuala- kuin lud-palvontaa siinä, että sitä vietetään määrätyn suvun kesken. Suku tässä tapauksessa on kuitenkin jo kasvanut koko laajaksi, monta kyläkuntaa käsittäväksi sukukunnaksi, jota votjakit nimittävätkin aivan erityisellä nimityksillä mer tai el'. Näistä sanoista on itse uhrijuhla saanut nimen, meren ves tai elin ves. Mer ja el' sanoja, joista ensiksimainittu on tunnettu myös tsheremisseille, votjakit käyttävät yksinomaan uskonnollisessa merkityksessä ja kummallakin tarkoitetaan samojen uhrivelvollisuuksien yhdistämiä kyläkuntia. Siihen katsoen, että votjakkien yhteiselämä entiseen aikaan on suuressa määrin ollut heidän uskonnostaan riippuva, voi olettaa, että "uhripiiri" käsitteellä on votjakkien itsenäisyyden aikana ollut myös huomattava yhteiskunnallinen merkitys. Smirnov selittää tunnetussa teoksessaan, että Birskin piirin votjakit, joilla mer sana yhä edelleen on käytännössä, ymmärtävät sillä samoihin uhritoimituksiin osaaottavia kyläkuntia. Esimerkkinä hän mainitsee, että Osan piirin Varjazhin kylä seitsemine naapurikylineen, jotka palvovat samassa uhrilehdossa, muodostavat votjakkien käsityksen mukaan merin. Smirnov tarkoittaa, näin ollen mainitulla sanalla itse palvonta-aluetta eli uhripiiriä. Muutamat kirjailijat johtavat sen venäläisestä "mir" sanasta, joka merkitsee kyläyhteiskuntaa. Niin kääntää esim. Blinov nimen mer-ves venäjäksi "mirskoe molenie" ("kyläkunta-palvonta"). Myöskin el' sanalla ovat jotkut kuten Jakovlev ymmärtäneet uhripiiriä (okrug). Smirnov sitävastoin käsittää viimeksimainitulla sukukuntaa, jolla on sama suvunalkaja eli kantaisä. Tatarin kielessä (Kas. tat. il ), josta tämä sana on lainattu, se merkitsee sekä kylää että sukulaiskylien yhteyttä kuin myös asumusaluetta. [Wichmannin muistiinpanojen mukaan on mer-vösj (Birskin piirin Bolshoj Katshakissa) neljän kylän yhteinen uhrijuhla. Eljyn-vösj toimitetaan joka vuosi vuorottain jossakin kylistä Starij Varjash, Altaevo tai Kyrga. Siihen kokoontuvat kaikki Birskin piirin votjakit. Silloin kun jossakin mainituista kylistä oi ole tätä uhrijuhlaa, toimitetaan samassa paikassa mer-vösj s.o. pienempi suku-juhla.]
Joka tapauksessa ei voitane epäillä, että kysymyksessä oleva kylien yhteinen uhripalvonta ainakin alkujaan on tapahtunut määrätyn suvun kesken. Siihen viittaa jo se seikka, että uhripyhäköt aina sijaitsevat vanhoissa emäkylissä, joissa näistä polveutuvat uutiskyläläiset käyvät palvomassa, sillä nuoremmissa kylissä ei mitään suuria uhrijuhlia vietetä. Mutta ennen kaikkea on huomattava, että votjakit itse, varsinkin niillä seuduin, missä asutus on vanha ja vakiintunut, pitävät samassa uhripyhäkössä palvovia samaan sukukuntaan kuuluvina, kutsuvatpa eri uhrisukuja määrätyillä nimityksilläkin. Mamadyshin piirin Staraja Utshassa, joka sijaitsee kymmenkunnan virstaa edellämainitusta Nyrjasta, kuulin viimeksimainitun kylän uhrijuhlaa nimitettävän birvil ves ("b.-uhri") ja siinä palvovia lähikyläläisiä birvil-kalik ("b.-kansa"). Samoin kutsuvat Nyrjan seudun asukkaat Staraja Utshan uhrijuhlaa, johon ottaa osaa kymmenen kyläkuntaa, nimellä ut'sha-ves ("u.-uhri") ja palvojia ut'sha-kalik ("u.-kansa"). Kuitenkin on utsha-kansakin perimätiedon mukaan entisinä aikoina ottanut osaa Nyrjan uhreihin. Muistona siitä on vielä meidän päiviimme asti säilynyt tapa toimittaa taudin tullen tietäjän määräyksestä uhrilupaus Nyrjan pyhäkölle, mikä lupaus pannaan täytäntöön yleisen määräaikaisen uhrijuhlan aikana. Nyrjan puolen asukkaat sitä vastoin eivät ole milloinkaan tuoneet uhria utsha-kansan yhteispyhäkköön.
Lisäksi on eräs mielenkiintoinen muistotieto olemassa, joka selvästi osoittaa, ettei monen kylän yhteinen uhrijuhla alkujaan ole ainoastaan ollut määrätyn alueen, vaan todella samaan sukukuntaan kuuluvien asia. Wichmannin arvokkaissa kansanrunouskokoelmissa kerrotaan näet, että samat yksitoista kyläkuntaa, jotka ottavat osaa edellämainittuun bulda-uhriin, polveutuvat samasta, ennenmainitusta Mardan kantaisästä.
Kuten kuala-palvonnassa jakaantuvat votjakit suurempaan tai pienempään sukuun myös kylien yhteiseen uhripalvontaan nähden. Paitsi laajemman suvun eli heimon yhteisessä uhripyhäkössä, joka aina sijaitsee suvun alkajan asuinsijoilla, palvovat votjakit samalla myös vähemmän sukupiirin pyhäköissä, joiden uhreihin ainoastaan muutamat harvat kyläkunnat ottavat osaa. Esimerkkinä mainittakoon, että seitsemän kylää Mamadyshin piirissä, jotka yhdessä joka kolmas vuosi palvovat emäkylän nim. Staraja Jumjan upeassa Yzerno-puron rannalla sijaitsevassa uhrilehdossa, ottaa sitäpaitsi lukuisien muiden kylien kanssa osaa Nyrjan kantakylän suuriin suku-uhreihin. Samaten ottaa neljä Birskin piirin votjakkikylää, jotka palvovat Kaimashebash nimisen emäkylän uhrilehdossa, sitä paitsi yhdentoista muun kylän kanssa osaa vanhan kantakylän Staraja Kyrgan suuriin, joka kolmas kesä vietettäviin suku-uhreihin. Kuten kuala-palvonnassa on tässäkin suhteessa huomattava, etteivät vanhemman sukupiirin jäsenet milloinkaan mene palvomaan nuoremman sukupiirin uhrilehtoihin, vaan aina päinvastoin. Eivät myöskään pienemmät sukupiirit, jotka samaan suurempaan sukuun kuuluen ottavat osaa yhteisiin suuriin heimouhreihin, tule palvomaan toistensa uhrilehtoihin. Näin ollen on sukupalvonta apulähteenä votjakkiasutuksen leviämistä tutkittaessa.
Koska kylien yhteiset uhripyhäköt yleensä ovat hyvin vanhoja, ja uusia sellaisia perustetaan ani harvoin, ovat tiedot uuden sukupyhäkön perustamismenoista perin harvinaisia. Ainoastaan se tieto on olemassa, että tuno (tietäjä) määrää uuden uhripaikan. Että nuoremmat sukupyhäköt ovat olleet jossakin suhteessa suuremman kantasuvun pyhäkköön, osoittaa ainoastaan muutamissa seuduin meidän päiviimme asti säilynyt tapa käyttää vähemmissä uhrijuhlissa kerääntyneiden uhrirahojen ylijäämät heimon yhteisen uhrijuhlan hyväksi.
Iästä riippuen uhrilehto on harvemman tai useamman kyläkunnan yhteinen. Monesti on vanhoissa emäkylissä useampiakin eri aikoina perustettuja lehtoja, joiden perustamisen syitä ei nykyinen polvi osaa selittää. Niin kertoo Wichmann Jelabugan Mozhgassa vietetyn useita suuria sukujuhlia. Paitsi bulda-uhriin otti yksitoista kylää osaa myös Mishka-lähteen palvontaan ( Mishka-oshmes vesaskon ), jota vietetään joka kolmas vuosi mainitun puron rannalla sijaitsevassa aidatussa uhrilehdossa. Juhlaa, jota tavallisesti vietetään kesällä, kesäkuun lopulla, kestää neljä, viisi päivää. Uhriteuraat ovat samat kuin bulda-uhrissa, paitsi että hanhipareja on kaksi. Kolmas mainitun kylän suurista suku-uhreista on demen vös, jota vietetään vuosittain, mutta johon ainoastaan kolme kylää ottaa osaa. Uhripyhäkkö eroaa siinä suhteessa edellisistä, että paikka, missä uhrieläin teurastetaan, ynnä luukuoppa ovat erikseen aidatut. Uhriteuraita ovat härkä, nuori lehmä, orivarsa ja tamma sekä hanhipari. Kahta ensiksimainittua uhrijuhlaa ei, kuten kertoja huomauttaa, vietetä milloinkaan yhtenä ja samana vuotena.
Myöskin Birskin piirin Mozhgassa vietetään useita suuria suku-uhreja. Joka kolmas vuosi vuorotellen palvotaan rukiin kukinta-aikana eräässä haapalehdossa sekä vizhpum-ves ("sillanpää-uhri") ja künserek-ves ("kolmio-uhri") pyhäköissä. Ensimäiseen ottaa osaa viisitoista, toiseen kaksitoista ja kolmanteen kolme kylää. Viimeksimainituissa uhripaikoissa teurastetaan ainoastaan kolme uhrieläintä, hanhi, varsa ja vasikka, ensinmainitussa viisi, nim. valkoinen hanhi, joka vie viestin Inmarille, ruskea, puolentoista vuoden vanha varsa kurbon-uhrina Inmarille, samanlainen viranhaltijalle ( d'u-kilt'shin ), ruskea hieho vorshudille sekä musta härkä maanhaltialle ( mu-kilt'shin ). Edellisten lisäksi vietetään vielä vuosittain kesäkuun lopulla eräässä tammilehdossa "imenlek" (tat. imännek = tammisto)-juhlaa, johon viisitoista kylää ottaa osaa. Uhrieläimet ovat samat kuin haapalehtojuhlassa. Kahta viimeksimainittua nimittävät kyläläiset erotukseksi muista mer-ves ja el'in-ves nimityksillä. Ympärillä sijaitsevissa lähikylissä ei tällaisia suuremman suvun keskisiä uhrijuhlia vietetä.
Nykyaikana emme enää voi varmasti päättää, onko kylien yhteisessäkin uhrijuhlassa toimivien pappien virka perinnöllinen. Yleisin tapa nykyään on valita uhripapit arvalla kutakin yksityistä uhrijuhlaa varten. Ainoastaan Aminoff tietää kertoa, että Nyrjan uhripyhäkön papin arvo oli perinnöllinen. Buch kertoo Sarapulin piiristä, että kylien yhteisellä uhrilehdolla oli erityinen tietäjän ( tuno ) määräämä virkailija budzim-lud ut'is ("suuren lehdon vartia"). Jelabuzhskij sanoo, puhuessaan votjakkien uhripapeista yleensä: "Yksityisissä uhreissa on uhripappina perheen isä eli vanhin nainut poika, kyläuhreissa kyläyhteiskunnan siksi kertaa valitsema henkilö, mutta monen kylän yhteisessä, lud- ja kuala-pyhäköissä erityinen toimitusmies ( vesas ), jonka tuno valitsee elinkautiseksi papiksi".