Vanhin votjakkien monen kylän yhteistä uhrijuhlaa koskeva kuvaus on eräässä Vjatkan hiippakunnanarkistossa olevassa asiakirjassa v:lta 1836. Lähetyssaarnaaja Dvinjaninov kertoo siinä nähneensä, mitenkä yhdeksän Sarapulin piirin kyläkuntaa kesäkuun 19:nä päivänä v. 1836 viettivät yhteistä uhrijuhlaa. Pienessä Sosnovkan ja Byzinovin kylien välisessä metsikössä, joka sijaitsi n. puolen virstan matkan päässä kummastakin kylästä, kansajoukot seisoivat tuuhean kuusen ympärillä, minne uhriateria oli valmistettu. Kansan keskellä rukoilivat papit kuusen oksien alla. Pyhäkköön oli tehty vähäinen pöytä, joka oli pellavaisella liinalla katettu. Pöydälle oli sitäpaitsi siroitettu kuusenhavuja, joiden päälle oli asetettu puinen ruokavati sekä kumyshka-astia. Muut ruokakupit, joita oli suuri joukko, olivat ladotut maahan uhripöydän ja kuusen ympärille; lehmänliha kiehui kattilassa. Pääpappi oli pöydän ääressä polvillaan kasvot käännettyinä kuusta kohti. Mitään "pyhimyksenkuvia" (ikoneja) ei ollut. Uhripöydän viereen oli kuusen juurien lomitse kaivettu noin kyynärän syvyinen kuoppa, johon oli asetettu uhrieläimen sisälmyksiä.
Puolen vuosisataa myöhemmältä ajalta on Buchin samaa votjakkialuetta koskeva esitys, jossa kirjailija kertoo kylien yhteisiä uhrijuhlia vietettävän toisinaan kevätkylvön jälkeen, joskus helluntain tienoissa, toisin paikoin Pietarin päivän "lehti-olut" juhlana. Silloin kokoontuu uhrikansaa kymmenestä, joskus viidestätoista kylästä uhraamaan Inmarille ja mu-kilt'shinille (maan jumaluudelle). Juhlaan eivät ota osaa ainoastaan miehet, vaan myös vaimot ja lapset. Osa uhria asetetaan uhripöydälle ( vile mit'son dzhek ), osa heitetään tuleen. Uhrieläiminä, joiden luku joskus nousee viiteentoista asti, käytetään sarvikarjaa, lampaita ja hanhia, joita tunon määräämä badzim lud-ut'is uhraa. Kirjailija huomauttaa lopuksi, etteivät itse uhrimenot missään suhteessa eroa lud-uhrien menoista.
Täydellisin saman piirikunnan nykyisiä uhritapoja koskeva kuvaus on Vasiljevin teoksessa. Uhriajan lähestyessä pidetään kokous, jossa päätetään lähemmin juhlan viettopäivästä. Samalla pannaan toimeen rahankeruu uhrieläinten ostamista varten sekä valitaan sopivia henkilöjä hankkimaan teuraat, joiden karvaväri on edeltäpäin määrätty. Uhrieläimiä ovat tässä tilaisuudessa musta härkä, ruskea vasikka sekä nuori ruskea tai harmaa varsa. Musta on ehdottomasti uhrattava maan jumaluudelle ( mu-kilt'shin ) ja samalla viljanhaltialle ( ju-kilt'shin ), jotteivät madot söisi siementä. Ruskea vasikka teurastetaan kilt'shin-inmarille, jotta lämpöiset säät olisivat pysyväisiä. Varsa uhrataan ukkosen ja salaman haltialle, jottei syntyisi vahingollisia raeilmoja eikä tuhoavia rankkasateita. Kun kaikki uhrin esivalmistukset on saatu kuntoon, heitetään uhrin toimitusmiehistä arpaa. Ensimäinen arpa määrää rukoilijan ( vesas ), toinen savustajan ( tilas ), kolmas ja neljäs teurastajat ( part't'shas ), viides ja kuudes tarjoilijat ( kodok ) ja seitsemäs kattilan-vartian ( purti nuldis ).
Ensimäisenä juhlapäivänä uhrataan härkä, jonka toimitusmiehet tuovat pyhäkköön. Samalla tuodaan joka talosta leipää, jonka päälle on asetettu ohukainen ynnä voita sekä sitäpaitsi kumyshkaa. Uhriantimet kannetaan uhripaikkaan valkoiseen liinaan käärittyinä. Heti lehtoon tultuaan uhraajat tekevät tulen. Senjälkeen levitetään pöytäliinat riviin toinen toisensa viereen kedolle ja uhriantimet ladotaan niiden päälle kauniiseen järjestykseen. Liinojen alle siroitetaan vihreitä havu- tai lehtipuun oksia vuodenajasta riippuen. Vesas vuodattaa pulloista, joita jokaisesta talosta on tuotu uhripyhäkköön, vähäisen kumyshkaa erityiseen maljaan. Nyt kaikki ottavat lakit päästään ja laskeutuvat polvilleen. Ääneen rukoilemalla vesas vihkii leivät ja jättää ne "savustajan" huostaan. Tämä taittaa jokaisesta palan maahan kaivettuun uhrikuoppaan. Sen jälkeen kukin maistaa omaa leipäänsä. Samoin menetellään myös kumyshkan kanssa, jota yksityisistä pulloista on vuodatettu erikoiseen maljaan. Sitten uhrikansa hajaantuu joksikin aikaa. Nuoriso alkaa huvitella, leikkiä ja soitella. Miehet ja naiset ilahuttavat toisiaan tarjoilemalla kumyshkaa. Sinä aikana vesas ja "teurastajat" tutkivat uhrin otollisuutta kaatamalla härän selkään raikasta lähdevettä vihreiden lehvien läpi. Kun ennusmerkki vihdoin on saatu, s.o. eläintä on puistattanut, sidotaan uhrin jalat niiniköydellä yhteen ja part't'shas pistämällä teurastaa härän. Veri vuodatetaan puuvatiin, josta se myöhemmin ammennetaan keitettäväksi. Nyt ripustetaan eläin puuhun nylkemistä varten, minkä jälkeen lihat paloitellaan uhripatoihin. Vesas pitää huolen juhlaruuan valmistamisesta. Kun uhriliha on kypsynyt, kaadetaan liemi puuvatiin ja lihat kasataan kaukaloon. Tällöin on aika kutsua koolle uhrikansa, sillä nyt alkaa uhripappi liemikuppi kädessä lukea rukousta. Sen jälkeen hän jättää uhrivadin "savustajalle", joka vihreiden lehvien läpi vuodattaa kolme lusikallista lientä ennenmainittuun kuoppaan. Kun rukous, jota luettaessa vaimot ja lapset seisovat erikseen miesten takana, on päättynyt, hajaantuu uhrikansa jälleen. Vesas kaataa nyt ryynejä lihaliemeen, jota kattilaan on jätetty uhripuuron keittämistä varten. Ruuan kiehuessa papit juovat kumyshkaa sekä maistelevat lihalientä. Kun ryynikeitoskin on vuorostaan valmistunut, kehoitetaan uhrikansaa jälleen kokoontumaan, sillä uhriruoka on rukouksilla siunattava ja osa on lehvien läpi kaadettava uhrikuoppaan. Sen jälkeen tapahtuu uhriruokien jako. Kukin saa sikäli, mikäli hän on tuonut rahaa uhriteurasten ostamista varten. Saatuaan ruokaosansa kukin istuutuu kedolle aterioimaan. Luut kerätään kuoppaan, mikä sen jälkeen luodaan umpeen. Lopuksi laskeutuu uhrikansa polvilleen kiittämään jumalaa paljastetuin päin, kunnes se vähitellen hajaantuu kylään odottamaan seuraavaa uhripäivää.
Toisena juhlapäivänä uhrataan kilt'shin-inmarille vasikka. Nytkin siroitetaan pöytäliinan alle puunlehviä. Uhritoimituksen järjestys on yleensä sama kuin edellisenä päivänä, ainoa erotus on siinä, että niitä uhrinosia, jotka tulevat jumalan hyväksi, ei tänään aseteta kuoppaan, vaan kaadetaan lehvien läpi tuleen. Niin menetellään leivän, kumyshkan ynnä lihan kera, joita erityisesti tätä uhripäivää varten on tuotu pyhäkköön, sillä edellisen päivän uhriruuilla ei tänään saa palvoa. Tällä kertaa kaikki rukoilevat polvistumatta, lakit päässä, vasta uhritoimituksen päättyessä kansa kumartelee paljastetuin päin. Tänä uhripäivänä pystytetään maahan myös neljä haarukkapäistä oksaa, joitten neniin sijoitetaan poikkipuut. Näitten päälle asetetaan vielä oksia ja lehviä, joten siitä muodostuu pöydäntapainen teline. Votjakit nimittävät sitä sulik (s.o. vaimon pääliina). Uhrialttarille asetetaan leipää ja keitettyä lihaa sekä myös lautasellinen lihaliemeen keitettyä puuroa. Tätä toimitusta kutsutaan vile mit'son ("ylösojentaminen"). Samalla asetetaan kahteen pikariin, toiseen hienoja vehnäjauhoja, toiseen hunajalla sekoitettuja kaurajauhoja. Vile mit'son uhrin ohella on tapana asettaa vähäisen kaikkia uhriruokia myös tuleen; siihen heitetään vielä uhrialttariltakin osa. Sen jälkeen jaetaan uhriruuat ja kansa asettuu samoin kuin edellisenä päivänä aterioimaan, ruuan loput kerätään kotolaisille vietäväksi. Tärkeä toimitus uhritilaisuudessa on lisäksi ennusmerkkien tarkastus, on näet tutkittava, onko ja minkämoisia merkkejä ilmaantunut pikareihin kaadetun jauhon pinnalle. Jos on huomattavissa linnun, rotan tai muun eläimen jälkiä, ennustaa se hyvää viljavuotta sekä että uhri on jumalalle otollinen. Lopuksi tilas ja part't'shas kantavat luut vähän matkan päähän pyhäköstä ja hautaavat ne lehvien kera maahan. Sitä tehdessään he sanovat: "ota se käsiin ja jalkoihin", s.o. ota vastaan meidän uhrimme. Sen jälkeen kantajat maistelevat kumyshkaa. Hetken päästä he palaavat takaisin laulaen. Laulu herättää vastakaikua niissäkin, jotka ovat jääneet rukouspaikalle, mielihyvällä he kuulevat, että jumala on luvannut vastaanottaa palvojiensa uhrit. Sen jälkeen tapahtuu kiitosrukous aivan kuten edellisenä päivänä.
Kolmantena juhlapäivänä uhrataan ukkos-emolle varsa. Uhrimenot ovat yleensä edellisten kaltaiset, kuitenkaan ei vile mit'son uhria tällöin toimiteta, vaan ainoastaan tilaskon, s.o. uhriantimet heitetään lehvien läpi tuleen. Tänäkin päivänä haudataan uhriluut lopuksi maahan jonkun matkan päähän pyhäköstä.
Mielenkiintoisia piirteitä on myös Bogaevskijn uhrikuvauksessa, jossa kirjailija kertoo, mitenkä hän erään votjakki-ystävän seurassa Minderyn kylässä joutui ottamaan osaa suurenmoiseen uhrijuhlaan. Pyhäkkö sijaitsi metsän reunassa puolentoista virstan päässä mainitusta kylästä. Vaikka uhripitoja pidettiin jo viidettä päivää, jona aikana oli uhrattu varsa, hanhi ja lammas, kerääntyi juhlapaikkaan yhä uudelleen juhlapukuista yleisöä. Jokaisella uhrivieraalla oli kainalossaan tuohikontti, jossa oli leipää, pannukakkua, ohukaisia ja kumyshkaa. Tänä juhlapäivänä oli karitsa uhrattava. Kirjailija kertoo, miten hänen saapuessaan uhripaikkaan silmien eteen aukeni omituinen näky, niin että jollei olisi tietänyt, että paikka oli pyhäkkö, olisi luullut täällä pidettävän markkinoita tai jonkinlaisia kyläkisoja. Metsän rinteessä olevalta vähäiseltä aholta kuului taukoamatonta hälinää. Ahon keskellä oli vankkureita, joihin valjaista päästetyt hevoset olivat sidotut. Vähän etäämpänä oli paljon kansaa koolla. Lapset melusivat, nuoriso leikki rahaleikkiä. Votjakkineidot kulkivat juhlapuvuissaan, pojat pitivät heille seuraa kestiten heitä makeisilla, joita oli kaupan niityn suussa olevilla vankkureilla. Itse rukouspaikka oli metsässä. Uhrikuusen ääressä oli oksista valmistettu, lehvillä katettu pöytä, jonka ääressä istui ukkoja kolmella sivulla. Vähän matkan päähän ukkojen taakse oli akkoja varten varattu samanlainen sija. Itse puun juurelle oli asetettu pienoinen pöytä, jossa oli kakku ynnä hunajakuppi. Leivän viereen oli pantu pieni lauta, johon oli kiinnitetty vahakynttilä ynnä vähäinen renkaan muotoon taivutettu kuusenoksa.
Itse uhripuuhun oli ripustettu pyyhinliina. Maassa puun oikealla puolella oli uhriantimia. Tullessaan lehtoon otti kukin tuomiset tuohikontistaan sekä asetti leivät, pannukakut, ohukaiset ynnä kumyshkapullon riviin maahan levitetylle liinalle. Juomaa oli jokaisen perhekunnan tuotava pyhäkköön.
Puun vasemmalla sivulla oli kattilain sija, joissa kiehui uhriksi tuotujen eläinten lihoja. Kattilat riippuivat puukannattimessa. Läheisyydessä myös oli karitsa, joka sinä päivänä aiottiin uhrata. Pääpaikassa pöydän ääressä istui arvossa pidetty vanhus. Se oli tere, huomattavin henkilö uhrijuhlassa. Hänen toimenaan oli vihkiä uhrilihat. Häntä paitsi oli uhrin toimitusmiehinä kaksi rukoilijaa ( vesas ) neljä teurastajaa ( part't'shas ) sekä kaksi, joskus useampiakin tarjoilijoita ( kodok ). Kaikki uhripapit oli valittu vain yhtä uhrijuhlaa varten. Kun uhrilihat oli keitetty, kutsuivat tarjoilijat kansaa rukoilemaan. Tere istui pöytään ja hänen ympärilleen asettui muita arvokkaannäköisiä ukkoja. Akat asettuivat heitä varten valmistettuun pöytään. Etumaisimpina seisoivat "rukoilijat" lakki päässä, kasvot käännettyinä kuusta kohti, samoin seisoivat miehet rivissä heidän takanaan. Naiset olivat takimaisina. Toinen "rukoilijoista" alkoi nyt lukea rukousta, pitäen vähäistä uhrikuppia kädessään. Samanlainen oli hänen apulaisensa kädessä, johon "tarjoilijat" vuodattivat kustakin pullosta vähäisen kumyshkaa. Sen jälkeen pappi kaatoi uhrijuoman rukousta lukevan apulaisensa kuppiin, joka vuorostaan vuodatti sen tuleen. Täten tuli jokaisen perhekunnan kumyshkaa vuodatetuksi tuleen. Nyt meni toinen rukoilijoista kuusen juurella olevan pöydän ääreen, täälläkin hän luki rukouksen sekä kumartui sen tehtyään maahan asti, jolloin teurastajat alkoivat ammentaa kattiloista lihaa. Osa uhrilihaa paloiteltiin kahteen kuppiin, toinen asetettiin puun juurelle, toinen kannettiin kumyshkan kera terelle. Tämä siunasi ruuan sekä alkoi sitä maistaa vanhusten ja pappien kera. Kansanjoukot kokoontuivat nyt sinne, minne uhriantimet oli asetettu, ja "teurastajat" jakoivat lihat antaen kullekin hänen osansa. Ruuan saatuaan miehet istuutuivat kedolle aterioimaan yhdessä vaimojen, lasten ynnä muun perheväen kanssa. Naiset kestitsivät sukulaisiaan ja naapureitaan kumyshkalla. Kun ateria oli päättynyt, kuului jälleen "tarjoilijain" kutsu ja pian alettiin uudelleen rukoilla; tällä kertaa laskeutui uhrikansa polvilleen.
Vähän sen jälkeen ryhdyttiin teurastamaan uutta uhria, nim. karitsaa, joka seisoi sidottuna jonkun matkan päässä kattiloista. Kaksi toimitusmiestä "pesi" eläimen sekä johti sen syrjään erään puun juurella olevan kaukalon luo. Puun juurelle oli maahan asetettu leipää, suolaa ja kumyshkaa. Teurastettaessa asetettiin eläimen pää kaukalon kohdalle, kurkku leikattiin poikki ja veri vuodatettiin astiaan. Tässä tilaisuudessa ei kuitenkaan kansa eivätkä kaikki papitkaan olleet läsnä. Kun lammas oli teurastettu, ripustettiin se puuhun nylkemistä varten, samalla poistettiin sisälmykset, joista votjakeilla on tapana valmistaa erityinen uhriruoka. Sen jälkeen eräs teurastajista alkoi lähelle sytytetyssä nuotiossa savustaa karitsan päätä, joka lopuksi luiden mukana kuopattiin maahan. Taas oli rukoilemisen aika tullut, kansa kutsuttiin koolle ja papit alkoivat rukoilla heittäen toimituksen päättyessä tuleen leipää, suolaa ja kumyshkaa sekä myös oksan, josta edellä on ollut puhe. Poltettuaan sen lausui uhripappi, että uhriteuraan sielu menee taivaalle kuten savu, joka kohoaa palavasta oksasta. Sen jälkeen asetettiin karitsan lihat kattilaan, jotta ne olisivat kypsiä seuraavana päivänä, jolloin uhrimenoja vielä oli jatkettava. Pian alkoi kuulua syrjästäpäin soittoa, uhrikansa hajaantui kisailemaan ja tanssimaan, kunnes illan tullen oli lähdettävä kotiin.