Eläintenkin hedelmöittäjä näyttää vesi votjakkien käsityksen mukaan olleen. Se ilmenee jo edelläolleesta Vereshtshaginin mainitsemasta rukouksesta, jossa jokea kiitetään siitä, että karja kesän aikana on karttunut. Myös Aminoff tietää, että Kasanin läänin votjakit uhraavat vedelle sorsan, jotta sorsien ja hanhien lukumäärä lisääntyisi. Glazovin piirissä on Wichmann muistiinkirjoittanut seuraavan rukouksen: "Ybyt-emolle minä annan hanhen. Tuota paljon hanhia, kun niiden aika joutuu!"
Veden puoleen käännytään myös kalastuksen huolissa. Siitä todistuksena on rukous, jonka Wichmann on muistiinkirjoittanut Glazovin piirissä: " oste Inmar, kildisin! Löytyköön paljon kaloja! Anna meille onnea! Minä menen Ybyt-joelle kalaan. Ybyt-emoni, anna kalojasi!" Tavallisimmin käännytään kalastushuolissa kuitenkin vu-murtin puoleen.
Itse veden elostamisesta on johtunut vielä usko, että järvi sellaisenaan saattaa muuttaa paikasta toiseen. Tämä käsitys liittyy Kasanin läänin votjakeilla Löza-järveen, josta Miropoljskij kertoo, että se yleisen käsityksen mukaan on muualta muuttanut nykyiseen paikkaansa. Suuttuneena siitä, että sen vedessä oli huuhdottu likaisia vaatteita, järvi päätti poistua paikoiltaan. Vedestä nousi silloin sotamiehiä, jotka valmistivat sille sijan vuorelle kahden virstan päähän sen entisestä paikasta. Kun uusi sija oli tehty, lähti järvi kohisten liikkeelle yön aikaan sotamiesten ja suuren härkälauman saattamana. Muuttaessaan oli sen mentävä joenkin poikki, jolloin härät, ylimeno kun oli hankala, alkoivat kauheasti mylviä. Sen kuultuaan virta jakaantui kahtia niin, että järvi sotamiehineen ja härkineen pääsi kulkemaan kuivaa myöten sen veden sekaantumatta joen veteen. Samoin kertoo Jakovlev mainiten lisäksi, että muutto tapahtui rajuilman aikana.
Löza-järvi on siinäkin suhteessa huomattava, että sitä palvotaan suurilla uhreilla. Uhria ei kuitenkaan toimiteta joka vuosi, vaan ainoastaan joka kolmantena. Miropoljskij mainitsee uhriteuraana mustan härän, joka hankitaan yhteisillä varoilla. Rukouksen aikana seisoo kansa kasvot järveen päin käännettyinä; teuraan liha keitetään ja nautitaan järven rannalla, jonne myös luut jätetään. Kirjailija huomauttaa votjakkien uskovan, että, jollei uhria toimiteta, tulee myrskyjä ja raesateita. Jakovlevin mukaan uhrataan järvelle joka kolmas vuosi kolme eläintä, nim. härkä, vasikka ja lammas; muina vuosina toimitetaan uhrileivällä vain "uudistus" ( vildiskon ). Sellaisesta tilaisuudesta on Wichmannilla muistiinpantuna rukous: "Minä uudistan Löza-järven mustan härän, oinaan ja hanhen. Uhrin minä uudistan. Odota siksi kunnes saat. Musta härkä, oinas ja hanhi ovat kyllä olemassa." Sairauden sattuessa käydään Löza-järvellä kaukaakin uhraamassa tietäjän määräyksestä.
Samoinkuin votjakeilla on heidän veljeskansallaankin syrjäneillä säilynyt jälkiä joki-emojen palvomisesta. Zhakov sanoo, että Vym-joen rantalaiset sivelevät kalaan mennessään voita leivälle ja viskaavat sen veteen sanoen: " vörik-va emo, kanna meitä terveinä, pidä meistä huolta, suojele meitä sekä anna meille paljon kaloja, koko vene täyteen". Myös vesimatkoille lähtiessään on heillä tapana uhrata veteen leipää ja rahaa samalla pyytäen joelta menestystä ja terveyttä. Sen he tekevät joka kerta, kun tulevat uudelle joelle. Että itse joen lyylittelystä on kysymys, käy ilmi Nalimovin tiedonannosta, jonka mukaan syrjänit, matkaillessaan Sysolan yli, pyytävät siltä menestystä sanoen: "Sysola emo, anna onnea ylisoutaessamme!" Samalla pyynnöllä he kääntyvät Vytshegdan puoleen tämän yli kulkiessaan. Samoin kuin votjakit uhraavat syrjänit vedelle myös siinä tapauksessa, että tietäjä selittää taudin tulleen "veden vihoista". Veden aiheuttama kipu parannetaan siten, että sairas ennen aamun koittoa menee sille joelle tai järvelle, josta tauti on aiheutunut, lyylittelee "vihastunutta vettä" sekä peseytyy siinä. Estääkseen veden tautien tarttumista on syrjäneillä tapana joka kerta, kun he juovat purosta tai lähteestä, heittää veteen vähäpätöinen uhri.
Lisäksi syrjänit uhraavat veteen avio-onnen edistämiseksi. Nalimovin kokoelmissa kerrotaan, mitenkä nuorella parilla kolmantena hääpäivänä on tapana mennä joelle tai lähteelle uhraamaan vedelle leipää, rahaa ja juustoa, Sen jälkeen kumpikin pesee siinä kasvonsa, kätensä, toisinaan vielä muutkin ruumiinosat. Talvella tapahtuu toimitus jokeen tehdyssä avannossa. Rukouksessa, jonka Nalimov mainitsee, sanotaan joelle: "Inva-emo, ota lahja vastaan". Joskus muulloinkin uuteen paikkaan muutettaessa on ollut tapana lyylitellä paikallisia vesiä.
Votjakit palvovat vielä tuulta ( tel ) ja härmää ( puzhmer ), jota viimeksimainittua Birskin piirissä kuulin nimitettävän myös emoksi ( puzmer-mumi ). Edelliselle uhrataan viljapellolla sorsa yleisten vainiouhrien aikana sekä pyydetään, ettei se liioin riehuisi ja siten turmelisi viljaa, vaan liikkuisi lauhkeana viljavainioiden yli. Uhrilinnun väri ei ole tarkemmin määrätty, kuitenkaan tuulelle ei sovi uhrata valkoista eikä mustaa. Eläin, joka yhteisillä varoilla ostetaan, teurastetaan kuusenhavujen päällä, mitkä lopuksi linnun veren ja luitten kera poltetaan nuotiossa. Toisin paikoin on tuulelle uhrattaessa tapana pirskoittaa verta ilmaan. Satunnaisistakin syistä uhrataan tuulelle, varsinkin myrskyilman aikana. Paitsi viljan vuoksi vainioilla palvotaan sitä joskus myös karjapihassa, jottei aukean maan ankarat syystuulet hävittäisi olkikattoisia karjansuojia eivätkä vahingoittaisi karjaa.
Myöhempi ja vierasperäinen on käsitys, että tuulenpyörteessä liikkuu paholainen ( tel-peri, myös tel-murt "tuuli-ihminen"). Tähän nimeen on votjakeilla liittynyt eräitä muka tuulispään tuottamia tauteja, kuten halvaus, peri sukkem ("paholaisen lyömä"), ja "korvien humina", jonka uskotaan aiheutuvan siitä, että sairas on kohdannut tel-perin. Mainittujen tautien takia on tuulen haltialle uhrattava sorsa. Tuulenvihurin votjakit uskovat voivansa pysäyttää heittämällä siihen teräaseita. Tarvitessaan tuulta, varsinkin puhdistaessaan viljaa ulkoilmassa, on heillä tapana "tehdä" sitä viheltämällä.
Moshkov tietää votjakeilla olevan tarun myrskyn alkuperästä. Siinä kerrotaan, että tuulet aiheuttaa paholainen ( shaitan ), joka kahlehdittuna istuu maan äärellä. Sillä on suussaan kolme vaskitorvea, joihin puhaltamalla se saa aikaan erilaisia tuulia.
Härmää ( puzhmer ) palvovat nykyään ainoastaan itäiset votjakit, jotka uhraavat sille joka kerta kun viljamaahan kylminä kevätöinä ilmestyy kuuraa. Yleisin uhrieläin on harmaa karitsa tai sorsa. Osan piirin Staraja Kyrgassa kerrottiin entisaikaan olleen tapana uhrata puzhmertile vuotuinenkin uhri keväällä heti pääsiäisen jälkeen. Uhrieläin, joka teurastettiin viljavainiolla oli harmaa lammas. Uhrirukouksessa votjakit kääntyvät, samoin kuin tuulelle uhratessaan, itse luonnonilmiön puoleen. Monissa paikoin on kuitenkin Inmar nykyään jo syrjäyttänyt tämänkin erikoishaltian.