Joskus guzhdor -juhla on jo muuttunut vain nuorison huvihetkeksi. Kun ensimäinen pälvi ilmaantuu, kertoo Pervuhin viimeksimainitun piirin votjakeista, menee nuori kansa pellolle laulamaan ja tanssimaan; muutamat ottavat mukaansa myös kumyshkaa iloansa lisätäkseen. Useimmissa seuduin on juhla kuitenkin nykyaikaan asti säilyttänyt uskonnollisen luonteen. Niin on esim. Kasanin läänissä tapana, että kylän asukkaat kokoontuessaan määrätylle kedolle tai niitylle, jota käytetään jokavuotisena kokouspaikkana, tuovat mukanaan ohukaisia, leipiä sekä sitä paitsi suurimoita, joista valmistetaan uhripuuro. Kohottaen puurokuppia kädessään palvoo uhripappi kasvot etelään päin suunnattuina anoen Inmarilta lämpimiä, kasvullisuutta edistäviä ilmoja sekä hyvää heinä- ja viljavuotta. Rukouksen päätyttyä poltetaan osa uhriruokaa tulessa, minkä jälkeen juhlakansa maistelee uhripuuroa. Saman votjakkialueen uhritapoja koskee myös Aminoffin mielenkiintoinen kuvaus, jossa kerrotaan, että uhripuuroa pantiin kolmeen kuppiin, joista yksi vietiin uhripaikasta etelään, toinen itään n. 80 askelta, kolmas jätettiin uhripaikalle. Omituinen on lisäksi sanotussa kuvauksessa mainittu tapa, että puurokuppeihin pantiin heinää ja lusikka. Uhritoimituksessa pyydettiin Inmarilta hyvää heinänkasvua.
Kasanin läänissä ja useissa muissakin seuduin ei guzhdor -juhlassa nykyään ole tapana toimittaa veriuhria. Entiseen aikaan sitä vastoin näyttää teuraitakin uhratun. Niin tietää Pervuhin kertoa Glazovin piiristä, että siellä ennenvanhaan on ollut tapana teurastaa pälvijuhlassa valkoinen härkä, joka vartavasten hankittiin kylän yhteisillä varoilla. Uhripaikalle, jossa härkä teurastettiin, siroitettiin maahan vihreitä kuusenhavuja. Itse uhritoimitus vesikoetuksineen ynnä muine menoineen tapahtui kuten votjakkien uhrijuhlissa yleensä. Rukouksessa käännyttiin Inmarin puoleen hyvää viljasatoa anoen, osa eläimen verta, lihaa ynnä luut poltettiin nuotiossa. Joskus on juhlan menoihin liittynyt vielä omituinen leikki. Vanhin nuorukaisista ottaa käteensä uhrihärän hännän, joka on puhdistettu karvoista sekä vedessä sitkeäksi lioitettu, heiluttaa sitä takanaan ja painaa päänsä rintaansa vastaan mylvien kuin härkä. Nuorukaista, jota kutsutaan härän vasikaksi ( ospi ), ukot kestitsevät kumyshkalla, mutta muut estelevät häntä sitä juomasta, josta härkä vihastuu ja alkaa hännällään huiskien karkoittaa ympärille tunkeilevaa kansaa.
Mainitun juhlan aikoihin sattuu itäisten votjakkien busi-kotirton ("pellon ympäri käynti"), jota vietetään orasmaalla heti lumen sulattua. Käytyään kerran myötäpäivään viljavainion ympäri he uhraavat Inmarille valkoisen karitsan tai hanhen hyvää vuodentuloa anoen. Että tällä menolla kuitenkin alkuaan on ollut toinen tarkoitus, käy ilmi venäläisten ja Pensan läänin mordvalaisten käsityksestä, että kylän ympärikierto keväällä, varsinkin auraa vetämällä, suojelee sitä karjataudeista. Senvuoksi ei elukoita sitä ennen lasketa laitumelle. Tshuvasseilla tämä toimitus ei ole määrättyyn vuodenaikaan sidottu, vaan suoritetaan milloin hyvänsä vaikean kulkutaudin aikana..
Toista keväistä uhrijuhlaa, joka on tunnettu kaikilla votjakkialueilla, vietetään toukotöihin ryhdyttäessä. Glazovin piirissä sitä nimitetään geri-potton ("auran-vienti"), Kasanin läänissä gerini poton ("kyntämään lähtö"), useilla votjakkialueilla on juhlan nimenä lisäksi geri-shid ("aura-liemi"). Yksityiskohdissaan viettotavat eroavat jonkun verran eri paikkakunnilla, mutta itse päämenot ovat kaikkialla samoja.
Kun peltomaa keväällä on tarpeeksi kuivahtanut, ryhtyy kukin talokas kyntämään pelto-osaansa kauran kylvöä varten. Jotta työllä olisi menestystä, on tämä aloitettava sen, joka kyläläisten kesken on tunnettu "onnelliseksi" ( shudo ) eli jolla toisin sanoen on "kevyt käsi" ( kapt'shi ki ). Vasta tämän jälkeen kuljettavat muutkin ukot auransa pellolle. Sinä aikana valmistetaan jokaisessa votjakkituvassa juhlaruokia, ohukaisia ja leivoksia, joskus vielä olutta ja kumyshkaa. Niin pian kuin kukin isäntä on ennättänyt päättää työnsä, täytetään viljavankkurit kauransiemenillä, perheväki pukeutuu valkoiseen juhlapukuun ja astuu kylväjän jäljessä äsken kynnetylle peltomaalle. Varsinkin nuoriso ottaa osaa juhlaan. Tytöt tuovat kovaksi keitettyjä, joskus keltaiseksi värjättyjä kananmunia mukanaan. Sitä paitsi tuodaan pellolle juhlaruokaa ja -juomaa.
Kun kaikki ovat kokoontuneet, täyttää kylväjä ensimäisen viljavasun, johon siementen lisäksi asettaa pellolle tuodut kananmunat, ja ryhtyy työhön. Siroittaessaan siemeniä hän silloin tällöin heittää ilmaan myös munia, joita neitoset kylväjän edessä hyppien kilvan koettavat poimia. Onnellinen se, joka useimmat munat saa helmaansa kerätyksi, sillä sitä pidetään hyvänä enteenä. Jos munien kokoojat paljon horjahtelevat ja kaatuvat, ennustaa se, että viljakin kesällä kumartuu maahan raskaiden tähkäpäiden painamana.
Heti kun ensimäinen viljavasu on tyhjentynyt, kokoontuu nuoriso jälleen viljavankkurien ääreen, kylväjä täyttää vasunsa uudelleen, asettaa sen maahan eteensä sekä leipä kädessä etelään päin kääntyneenä rukoilee Inmarilta lämpimiä sateita ja hyvää viljankasvua. Rukoiltuaan taittaa kylväjä leipä- tai ohukaispalan kullekin sekä kuoppaa palasen myös peltoonsa kokonaisen munan kera. Usein mullataan maahan muitakin herkkuja kuten lihaa ja voita, joskus vuodatetaan peltoon vielä olutta ja kumyshkaa. Useimpien tietolähteitten mukaan toimitetaan uhri maan jumaluudelle, muzjem-mumille eli mu-kilt'shinille, ainoastaan Gavrilov sanoo sen omistetun vainajille, joita votjakit rukoilevat suojaamaan heidän viljaansa rakeilta sekä pahoilta peltotoukilta. Uhritoimituksen jälkeen lähtevät neitoset kylään palatakseen pian jälleen vesiämpäreineen kastelemaan peltoa. Usein he myös kastelevat toisiaan sekä muita pellolta palaavia. Toimituksen tarkoituksena on hankkia virkistävää sadetta äsken kylvetylle viljalle.
Muutamin seuduin kyläläiset kokoontuvat vielä yhteiseen peltopyhäkköön rukoilemaan. Eläimiä ei tässä tilaisuudessa uhrata. Pyhä toimitus päättyy vihdoin kotoisiin pitoihin, kisoihin sekä kilparatsastukseen, jolloin paras ajaja saa palkkioksi pitkän, korearaitaisen pyyhinliinan. Samanaikainen ja kaikkien menojen puolesta aivan vastaava juhla on tatarien "saban-tuj" ("aurajuhla") sekä tshuvassien samaa merkitsevä "aga-dui", josta voi päättää, että votjakit monien maanviljelystapojen mukana ovat lainanneet juhlamenonsa jonkun verran kehittyneemmiltä naapureiltaan. Munien kylvämisessä, joka on useille itäeurooppalaisille kansoille yhteinen meno, ilmenee taianomaisella tavalla esitetty toivomus, mikä usein rukouksissakin lausutaan julki, että nim. kylvetystä viljasta kehittyisi jyviä keltaisia, täysinäisiä ja hyvänmakuisia kuin kananmuna.
Glazovin piirissä vietetään geri-potton juhlan yhteydessä vielä geri-sektan ("aura-kestitys") nimistä juhlaa, jolloin kotona keitetty puuro kannetaan vainiolle ja nautitaan siellä peltomiesten seurassa oluen ja viinan kera. Samalla rukoillaan, etteivät työkalut työn aikana särkyisi, että aura olisi kevyt kynnettäessä, että kylvetty vilja hyvin itäisi ja kasvaisi sekä että ilmat olisivat suopeita ja ihmiset työkuntoisia ja terveitä. Pervuhin arvelee, että mainittua juhlaa alkuaan olisi vietetty vasta toukotöiden päätyttyä. Hänen olettamustaan tukee se seikka, että tatareilla paikoittain on siihen aikaan samantapainen juhla "saban-butkasy" ("aura-puuro") ja tshuvasseilla samaa merkitsevä "aga-putty".
Vain jokunen viikko sen jälkeen, kuin kevätkylvöt aherruksineen ja kiireineen ovat päättyneet, votjakit viettävät ruislaihon pyhäkössä jälleen iloista uhrijuhlaa, joka Kasanin läänissä on tunnettu nimellä d'u-kurbon ("vilja-uhri"), Sarapulin sekä itäisten alueitten votjakit nimittävät sitä nimellä busi-ves ("pelto-uhri"), Glazovin piirissä sen nimenä on dzeg-lud dure kuriskon ("rukous ruisvainiolla"). Niin hyvin uhrien aika kuin itse menotkin vaihtelevat jonkun verrai eri seuduissa. Pervuhin kertoo, että sitä viimeksimainitussa piiri kunnassa vietetään ilmasuhteista riippuen joko toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Uhriteuraana on tavallisesti härkä, jonka luu palvontamenojen päätyttyä haudataan maahan. Sarapulin piirissä on uhrieläinten luku runsaampi. Aminoff sanoo, että paitsi maanjumaluudelle ( mu-kilt'shin ), jolle toisena vuonna uhrataan musta härkä, toisena musta lammas, teurastetaan vielä Inmarin kunniaksi joko härkä tai valkoinen oinas. Sitä paitsi on ollut tapan uhrata ukkosemolle ( gudiri-mumi ) lammas, tuulelle sorsa, sorsa teurastetaan myös vainajille. Inmarille ja ukkosemolle asetetaan uhriantimet tuleen, maanjumaluuden osa kuopataan maahan, mutta vainajille tulevat antimet nostetaan kuusen oksille. Kullekin kolmesta pääjumaluudesta viritetään eri uhritulet.