Mutta onpa esimerkkejä siitäkin, että he ovat olennoinneet itse tartunnan ja siten muodostaneet itselleen uusia erikoishaltioita. Sellaisia olennoiksi käsitettyjä taudinhenkiä ovat muiden muassa vu-kutis ja vu-vozho ("vedenviha"), jotka ovat syntyneet siitä, että vedenvihoista aiheutuvia tauteja on alettu pitää persoonallisina, ei kuitenkaan ihmisen kaltaisina olentoina. Niille uhrataan veteen aivan kuin itse vedelle uhrattaessa. Uhripaikkana on pieni joen tai puron rannalla sijaitseva lehto, jota votjakit senvuoksi, että he siellä uhraavat vozholle, kutsuvat nimellä vozho-inti ("vozho-paikka").
Viimeksimainitut taudit ovat votjakkien käsityksen mukaan helposti lääkittävissä, sillä niiden tuntomerkit ovat ilmeiset. Vaikeampi sitä vastoin on selviytyä taudeista, jotka ovat johtuneet vihamielisten henkien kostonhimosta. Niitä ei kuka hyvänsä ole mestari parantamaan, monesti kun on vaikeata päästä selvyyteen siitä, kuka on taudin aiheuttaja, missä pyhäkössä uhri on toimitettava sekä millainen uhri kulloinkin on tarpeen. Tällaisissa tapauksissa votjakit kääntyvät erityisen tietäjähenkilön, tunon puoleen, jota he pitävät välittäjänä näkyväisen ja näkymättömän maailman välillä.
Jo Müller aikoinaan tietää puhua "tona" eli tuno nimisistä tietäjistä. Niiden hän sanoo olevan harmaapartaisia ukkoja, joita muu kansa suuresti kunnioittaa ikäänkuin he tietäisivät edeltäpäin tulevia asioita tai ikäänkuin heillä olisi salaperäinen yhteys jumalan kanssa. Kirjailija kertoo tumoja olevan myös naispuolisia. Kuitenkaan ei jokaisessa votjakkikylässä ole tietäjää, vaan usein neljä, jopa useampikin kylä käyttää yhtä.
Tietäjän puoleen votjakit kääntyvät kaikissa vaikeissa elämän kohtaloissa. Ei ainoastaan sairauden tila, vaan myös vähemmät huolet, karjan katoaminen, metsän riistan etsiminen tai varastetun tavaran takaisinsaaminen saattavat pakoittaa asianomaista turvautumaan tietäjän apuun. Nykyaikana tuno tutkii tiedusteltavia asioita etupäässä arpomisvälineiden avulla. Niin kertoo jo Rytshkov 1700-luvulla, että tuno saadakseen tietää, mikä uhri taudin johdosta kulloinkin on uhrattava, täyttää puulusikan vedellä, asettaa siihen hopearahan sekä rahaan tuijottamalla tutkii jumalien tahtoa. Tekemättä erotusta votjakkien, tsheremissien ja tshuvassien välillä kertoo Müller kaikilla kolmella kansalla olevan tapana tutkia tuntemattomia asioita myös 41 pavun avulla, jotka tietäjä siroittaa pöydälle. Papujen asemasta arvaa tietäjä, minä hetkenä, missä seurassa ja millaisilla uhreilla apua kysyvän tulee lepyttää vihastunutta jumaluutta. Myöskin maljaan vuodatetusta viinasta tai käteen kaadetusta nuuskasta kirjailija kertoo tietäjien tiedustelevan hämäriä asioita.
Hyvin yleinen tiedustamiskeino on lisäksi heiluvan kirveen tai värttinän avulla arpominen. Värttinällä tiedustaminen ( t'sersen tunaskon ) tapahtuu siten, että pöydälle ladotaan vastakkain neliön muotoon kaksi leipä- ja yhtä monta hiilipalaa. Mitä mainituista esineistä värttinä, joka tietäjän kädessä näiden yläpuolella riippuen heiluu, vihdoin lähenee, siitä votjakit tekevät johtopäätöksiä tiedusteltavan asian suhteen. Joskus tietäjä pitää värttinää vain kämmenensä yläpuolella, tarkastaen mille sormelle arpaheiluri pysähtyy, jos se pysähtyy pivon puolelle, ennustaa se onnettomuutta tai kuolemaa. Mainitut arpomiskeinot, joista useimmat hyvin yleisinä ovat syrjäneillekin tunnettuja ja säilyneet käytännössäkin aina meidän päiviimme asti, eivät kuitenkaan polveutune aivan varhaisilta ajoilta. Alkuperäisempi tiedustamistapa on "unen asettaminen" ( vet ponon ), joka tapahtuu siten, että apua etsivä asettaa jonkin hänelle kuuluvan esineen, kuten kaulahuivin tai hatun, tietäjän pään alle unen ajaksi, jolloin tämä uskoo näkevänsä, mikä asianomaista vaivaa ja miten asia on autettavissa.
Varsinaista vanhaa, suomalais-ugrilaista noitaa, jommoisia pohjoisimmilla kansoilla, kuten lappalaisilla ja ostjakeilla, on ollut olemassa aivan viime aikoihin asti, emme enää votjakeilla tapaa. Kuitenkin muutamista tiedonannoista, joissa kerrotaan, mitenkä uusi suku-kualan vartia on valittava virkaansa, ilmenee, ettei aika, jolloin viimeksimainitullakin kansalla oli tainnostilaan eli "loveen" lankeevat tietäjänsä, saata olla aivan kaukainen. Seuraava mielenkiintoinen kuvaus on Bogaevskijn antama Sarapulin piiristä:
Kun uusia uhripappeja on valittava, etsitään tuno, joka tavallisesti tuodaan niin kaukaa, ettei hän persoonallisesti tunne ketään kyläläisistä. Hänet noudetaan kotoa juhlallisesti kulkusten helistessä pari- tai kolmivaljakolla. Sinä aikana keitetään kylässä runsaasti olutta ja kumyshkaa ja asukkaat valmistautuvat vastaanottamaan kunnioitettua vierasta kylpemällä saunassa.
Itse toimitus tapahtuu joko suur-kualassa, jos aika on kesäinen, talvella muussa sopivassa huoneessa. Tunon saavuttua saatetaan hänkin ensiksi saunaan, jona aikana kansa kokoontuu toimituspaikkaan. Kun kaikki ovat koolla, ilmestyy guslin soittaja ja ryhtyy koskettelemaan soittimensa kieliä. Tässä tilaisuudessa ei milloinkaan käytetä muunlaista soittokonetta, ovatpa säveletkin pyhiä uhrisäveliä. Huoneessa on valkoisella liinalla katetulla pöydällä kolme leipää sekä kumyshkapulloja, joita kukin asianomaisessa suur-kualassa palvova perhe on tuonut mukanaan, joskus on lisäksi vielä olutta. Saunassa kylvettyään pukeutuu tietäjä valkoiseen pukuun, päähän kääritään vielä valkoinen pyyhinliina. Nyt asettaa entinen kualan-vartia pöydälle hopeisen rahan, jonka hänen vaimonsa antaa tietäjälle. Tämä panee sen puukuppiin, jossa on kumyshkaa, ja alkaa loitsia. Noidan ympärille kokoontuvat entiset uhripapit, jotka vyöttävät hänet valkoisella käsiliinalla. Hetken aikaa loitsittuaan tietäjä nousee ja alkaa tanssia guslin säestyksellä pitäen kädessään kalpaa sekä ruoskaa, jonka varren tulee ehdottomasti olla angervoisen, koska pahahenki votjakkien käsityksen mukaan pelkää sitä pensasta. Jotkut kertovat, että tanssi tapahtuu miekan ympärillä, joka on isketty lattiaan tuvan keskelle. Tanssin aikana tietäjä kiihtyessään lankeaa ja huutaa tulevien uhripappien nimiä, samalla joka kerta kysyen, onko sen nimistä olemassa. Jollei ole, nostetaan tietäjä pystyyn, tanssi jatkuu ja yhä edelleen hän huutaa uusia nimiä, kunnes hän ei enää saa kysymykseensä kieltävää vastausta.
Yhtä mielenkiintoinen on Jelabuzhskijn esitys, jossa kerrotaan, miten votjakit menettelivät, kun he jonkun aikaa palvottuaan naapurikylän isossa kualassa halusivat perustaa itselleen oman suku-kualan. Voidakseen tietää, mihin paikkaan pyhäkkö oli perustettava, oli tuno etsittävä. Hänen toimenaan oli myös uhripappien ja tämän apulaisten valitseminen. Kun tietäjä saapui kylään, kokoontuivat kaikki määrättyyn taloon. Tietäjä asettui pöydän ääreen, jossa oli vesikuppi ja alkoi siihen tuijottaa. Kauan katseltuaan hän lausui: "en voi nähdä, kenet jumala valitsee teille uhripapiksi, tosiaan teidän tulee minua kovasti vaivata. Sitokaa käsiliina vyölleni ja kiristäkää niin paljon kuin teillä riittää voimaa". Väkijoukko teki tietäjän määräyksen mukaan ja pian tuno kaatui seljälleen lattialle maaten tainnostilassa puoli tuntia. Sen nähdessään muut säikähtyivät niin, että hekin lankesivat polvilleen. Toinnuttuaan horrosunestaan puristi noita sormensa nyrkkiin ja kehoitti ympärillä seisovia niitä oikaisemaan. Mutta kukaan läsnäolevista ei ollut halukas sitä tekemään. Silloin tietäjä kutsui joukosta kolmea nimeltä. Ensimäinen aukaisi etusormen, hänestä tuli vesasi (uhripappi), toinen ja kolmas aukaisivat seuraavat sormet ja heistä tuli uhripapin apulaiset.
Tietäjän toimeen ei kuka hyvänsä saata ryhtyä. Tavallisesti tuno perii tietäjätaipumusten mukana arvon isältään. Joka tapauksessa tulee hänen vuoden ajan, joskus kauemminkin, olla henkien oppilaana. Naapurien ihmeeksi kokelas usein poistuu paikkakunnalta kenenkään tietämättä, minne hän menee. Sitä paitsi ilmenee tietäjänalussa silmäänpistäviä omituisuuksia: ajoittain hän kadottaa järkensä, ruoskii itseään, huutaa j.n.e. Vähitellen hänestä kehittyy täydellinen tuno. Hänen ruumiinsakin tulee votjakkien käsityksen mukaan aikojen kuluessa niin karaistuksi, ettei tuli voi sitä polttaa, ei teräs eikä vesi vahingoittaa. Hän voi tehdä monenlaisia ihmetekojakin; niin hän esim. saattaa tanssia vesimalja päänsä päällä yhdenkään pisaran siitä valumatta maahan. Hänellä on myös eriskummallinen kyky tuntea jokaisen ihmisen luonnonlaatu ja mieliala; vieläpä hän saattaa mainita kenen hyvänsä tuntemattoman henkilön nimen. Sitä paitsi ovat kaikki henget ja haltiat hänen käskettävissään.