Kotiin palattuaan saattajat vielä puhdistautuvat savustamalla itseään, tulen yli hyppimällä tai hieromalla käsiään tuhassa. Müller kertoo Kasanin läänin votjakeilla olleen tapana, että isäntä tai joku muu omaisista heitti saattomiesten päälle heidän kalmistosta palatessaan tuhkaa, "jotteivät nämä sen koommin tulisi kantamaan kuolleita". Yleisin puhdistautumiskeino on kuitenkin saunassa kylpeminen. Kaikki, jotka tavalla tai toisella ovat olleet hautaamistoimissa osallisina, menevät viimein saunaan, joka maahanpanijaisten aikana vainajan kotitalossa on lämmitetty. Vasiljev huomauttaa, ettei tässä tilaisuudessa kukaan perheen jäsenistä saa heittää löylyä, sillä vainaja voisi tekeytyä pahaksi omaisilleen ja löyly voisi polttaa heidän kasvonsa. Kylpemisen jälkeen pukeudutaan puhtaisiin vaatteisiin.
Samoin kuin ihmiset puhdistautuvat, pidetään myös tarpeellisena puhdistaa vainajan asunto. Heti kun ruumis on saatettu lepoonsa, siivotaan tupa, jossa vainaja on sairastanut. Lattia, seinät, ja kattokin pestään. Toisin paikoin on vielä tapana savustaa huone sekä asettaa sen nurkkiin ynnä oven ja ikkunain pieliin katajanoksia.
Votjakkien käsitysten mukaan eivät elävien velvollisuudet kuolleita kohtaan kuitenkaan ole lopussa, vaikka vainaja onkin kunnialla saatettu haudan suojaan. Yhä edelleen tarvitsee kuollut eloonjääneiden apua ja hoitoa. Jollei vainaja saa sitä, mitä hänellä on oikeus vaatia, saattaa hän pian ikävystyä oloonsa ja tulla häiritsemään kotolaisten rauhaa. Saattaapa hän toisinaan rangaistakin elossa olevia. Ennenkaikkea on huolenpito vainajista omaisten asia. Jälkeläisten pyhä velvollisuus on muistaa esi-isiään. Tämä käsitys esiintyy kauniimmin votjakkien vainajain kunniaksi viettämissä muistojuhlissa.
Muistojuhlat ovat joko yleisiä, joita vietetään kaikkien kuolleitten sukulaisten muistoksi, tai yksityisiä, jolloin jotakin määrättyä vainajaa erikoisesti muistellaan.
Yksityisiä vietetään määrättyinä päivinä kunkin asianomaisen kuoleman jälkeen. Päämenoja kaikissa muistojuhlissa on muistoaterian valmistus ja vainajain kestitseminen.
Ensimäinen yksityisen vainajan kunniaksi vietetty muistojuhla on heti kuolin- tai maahanpanijaispäivänä, ja ensimäinen muistoateria on niin muodoin samalla peijaisateria.
Usein ryhdytään muistoateriaa valmistamaan jo, ennenkuin kuollut on saatettu kalmistoon. Niin kertoo Smirnov, että niin pian kuin vainaja on pesty ja puettu, asetetaan hän penkille, talon vanhin naishenkilö panee kupposia ruumiin viereen ja valmistaa lihapiirakoita ( tukmat'si ). Perheen vanhin mieshenkilö ottaa nyt piirakan, murtaa siitä kolmesti palan ja asettaa ne kuppiin, toiseen hän vuodattaa kumyshkaa sanoen: "Tässä elämässä elit hyvin, elä hyvin myös tuolla. Älä kiusaa meitä, äläkä ahdista. Meidän hyvää karjaamme hyvin suojele. Meidän lapsiamme hyvin varjele. Kokoa kuolleet ympärillesi. Varjele meidän hyvää karjaamme joista ja rotkoista. Enempää en voi sinulle sanoa, älä vihastu. Elä tuolla elämässä hyvin, älä sieppaa kiinni takaa äläkä edestä, älä vainoa meitä." Vanhimman jälkeen tekevät ja lausuvat samoin muutkin perheen jäsenet. Toimituksen nimi on tiron ("maksu").
Samoin kertoo Gavrilov Kasanin läänin votjakeista. Vainajan arkun viereen asetetaan pieni kaukalo. Naiset valmistavat keitoksen ja sitä paitsi kolme pientä hapattamatonta ja suolatonta ohukaista. Tämä ruoka asetetaan pöydälle, josta kukin ottaa vuorostaan pienen ohukaispalan ja lusikallisen lientä, kaataa arkun vieressä olevaan kaukaloon ja lausuu: "vanhukset, älkää koskeko meihin!" Lopuksi viedään kaukalo pihan perälle, jossa sen sisällys jaellaan koirille.
Kumpikin kirjailija kertoo siis, että vainajalle asetettu ruoka-astia oli kuolleen ruumiin läheisyydessä. Edellisen mainitsemassa rukouksessa käännytään yksinomaan vain asianomaisen vainajan puoleen. Sitä vastoin Gavrilovin kuvauksesta käy ilmi, että samalla muitakin vainajia muistellaan.
Vasiljevin Sarapulin piiriä koskevasta esityksestä saamme lähemmin tietää, että vainajan ennenkuolleet sukulaiset ovat saapuneet uutta tulokasta vastaanottamaan ja yhdessä tämän kanssa ottavat osaa kesteihin. Kun ruumis on asetettu arkkuun, kertoo mainittu kirjailija, panevat miehet kotitekoisia kynttilöitä kuntoon ja naiset valmistavat äsken teurastetusta kanasta, jos kuollut on naispuolinen, mutta kukosta, jos vainaja on miespuolinen henkilö, ruuan, joko keittämällä lihan erikseen tai sekoittamalla sitä sakeaan kaurajauhopuuroon. Liemeen he tekevät eräänlaisia kokkeleita. Oven luo uunin anturalle asetetaan kaukalo, jonka ääreen, samoin kuin kuolleen pään kohdalle, kiinnitetään pieniä vahakynttilöitä. Kaukaloon viskataan lihapaloja tai voilla sekoitettua kaurapuuroa ja sen lisäksi vuodatetaan siihen lusikalla vähän lientä lausumalla vainajain nimiä ynnä pyytämällä heitä ottamaan uhri vastaan, yhdessä syömään ja juomaan, siitä ilahtumaan ja tyytyväisin mielin ottamaan äsken kuollut vainaja seuraansa. Jos asianomainen on naimaton nuorukainen, kehoitetaan vainajia hänet naittamaan sekä sanomaan kuolleelle, ettei hän tuolla ikävystyisi, että siellä on hänen läheisiä sukulaisiaan, jotka voivat häntä rakastaa ja että hän siellä voi mennä naimisiin. Jos kuollut on neitonen, neuvotaan häntä menemään miehelle ja harjoittamaan ystävyyttä sukulaistensa kanssa.