Samoin kertoo Wichmann: "Hautajaisiin ei ketään erityisesti kutsuta. Asiasta tietävä on aina velvollinen tulemaan, jos hän tahtoo välttää niitä hankaluuksia, joita vainaja, epäkohteliaisuudesta närkästyneenä, hänelle myöhemmin voi tuottaa. Vieraita varten on valmistettu kaikenlaista ruokaa: puuroa, lihaa, voita, ohukaisia, olutta ja — ennen kaikkea — kumyshkaa. Näillä ei kestitä ainoastaan maallisia vieraita, vaan myös niitä manalaisia sukulaisvainajia, jotka ovat tulleet vastakuollutta valtakuntaansa vastaanottamaan. Heitä varten on uunin kupeelle lähelle ovea, asetettu erityinen kuppi, johon hiukkasen kutakin ruokalajia heitetään. Kupin laitaan on kiinnitetty niin monta omatekoista vahakynttilää kuin on sukulaisvainajia. Perheen vanhin miespuolinen henkilö lausuu ruokaa kuppiin heittäessään näin: He, tuossa! Pudotkoon tämä teidän eteenne, isoisä, isoäiti (y.m. sukulaisvainajat luetellaan)! Teidän tähtenne olemme keittäneet ja paistaneet. Olkaa tyytyväisiä, älkää vihastuko! Antakaa keitoksemme, paistimme aina onnistua, pitäkää niistä huoli! Antakaa kylvämämme viljan onnistua, suojelkaa sitä! Varjelkaa myös viljaa hiiriltä! Antakaa lapsillemme menestystä, suojelkaa heitä!"
Sukulaisvainajille, jotka saapuvat uutta tulokasta vastaanottamaan, on siis ylläesitettyjen kertomusten mukaan asetettu ruoka-astia uunin luo oven ääreen. Tämä tapa onkin votjakeilla hyvin yleinen, ja se johtunee siitä, että ovensuu heidän käsityksensä mukaan on muistojuhliin saapuneiden vainajien varsinainen pysähdyspaikka. Bogaevskij sanoo Sarapulin piirissä heitetyn ruokaa itse kynnykselle.
Miltei yhtä yleinen kuin kotoiset peijaispidot on muistoateria, joka maahanpanijaisten aikana vietetään vainajan haudalla.
Jelabuzhskij, joka kuvailee samannimisen piirin votjakkien vainajainpalvelusta, kertoo, että kun omaiset saattavat vainajaa hänen viimeiseen lepoonsa, tuovat he haudalle mukanaan leipää ja kumyshkaa, itse juovat ja syövät, mutta kuolleen osan vuodattavat ja murentavat haudalle sanoen: "Me juomme kumyshkaa ja sinulle vuodatamme, pudotkoon sitä eteesi, juo sitä tuonpuolisessa maailmassa. Leivällä muistelemme sinua, syö sitä siellä. Syö ja juo uusien ystäviesi seurassa, elä heidän kanssaan sovinnossa." Ostrovskij mainitsee, että vainajan osa vuodatetaan pieneen haudalle tehtyyn kuoppaan.
Täydellisin kuvaus haudalla toimitetusta peijaisateriasta on Smirnovin teoksessa, jossa kerrotaan, että ruumiin saattajat ottavat mukaansa yltäkyllin kaikenlaista ruokaa ja juomaa: ohukaisia, munakokkelia, munia, piirakoita, kumyshkaa, olutta ja viinaa. Vainajaa saattamaan kokoontuu kansaa muutamista muistakin taloista ja kaikilla on eväät mukanaan. Kalmistossa pidetään pitoja vainajan haudalla, äsken kuollut kutsutaan ennen manalle menneiden seurassa tulemaan syömään ja juomaan elossa olevien sukulaistensa kera. Osa ruokia jätetään haudalle, osa kuopataan multaan.
Toisinaan pidetään kuolleen kodissa muistojuhla vasta sen jälkeen kuin kalmistosta on palattu ja saunassa on puhdistauduttu. Niin kertoo esim. Miropoljskij, että votjakit vasta hautausmaalta palattuaan viettävät vainajan kodissa muistojuhlaa. Kukin juhlavieras maistaa tässä tilaisuudessa palan ohukaista ynnä kanaa sekä panee ruokaa hiukkasen myös uunin ääreen asetettuun astiapahaseen, jonka reunalle on sytytetty vahakynttilöitä, sanoen: "Ensin syö, sitten lähde, mutta älä mene kauas, varjele meidän taloamme sekä suojele meidän karjaamme, jottei se eksyisi harhateille." Sen jälkeen istutaan aterioimaan ja syötyä jaellaan vainajaa varten asetetun astian sisällys koirille.
Muutamin seuduin kuten Mamadyshin piirissä asetetaan asianomaista vainajaa varten pitopöytään erityinen kuppi, josta vainajan ajatellaan ystävien ja sukulaisten seurassa aterioivan. Uunin ääressä oleva kaukalo näyttää sitä vastoin olevan yksinomaan ennen kuolleita, vielä omaisten muistossa säilyneitä sukulaisia varten, joiden kunkin muistoksi kynttilä on sytytetty ja joiden kunkin nimi mainitaan ruokauhrin aikana. Glazovin piiristä on lisäksi olemassa tieto, että votjakit vielä peijaispäivän jälkeiseksi yöksikin heittävät ruokaa kuistin eteen, milloin otaksuvat asettaneensa liian vähän evästä vainajan arkkuun; he uskovat näet, että vainaja yön aikana saattaa tulla sitä noutamaan.
Syrjänien aikaisemmista peijaismenoista on varsin vähäpätöisiä tietoja olemassa. Kuitenkin on heilläkin säilynyt jälkiä käsityksestä, että vainaja itse ottaa osaa muistoateriaan. Smirnov kertoo Solikamskin piirissä olleen tapana asettaa vainajan pään kohdalle pannukakku ja kupillinen mesijuomaa, jolloin samalla lausutaan toivomus, että kuollut söisi eikä vihastuisi. Nalimov mainitsee lisäksi, että syrjänit ovat votjakkien tavalla uskoneet muidenkin vainajien peijaispäivänä tulevan kesteihin, sillä muutamin seuduin on ollut tapana, etteivät kaikki mene saattamaan kuollutta, vaan yhden naisista on välttämättömästi jäätävä kotiin vastaanottamaan vainajia, jotka voivat saapua pitoihin aikaisemmin kuin saattajat ennättävät palata hautuumaalta. Jollei kukaan olisi heitä vastaanottamassa, he helposti voisivat siitä loukkaantua.
Paitsi kuolinpäivänä muistellaan yksityistä vainajaa vielä määrättyinä päivinä kuoleman jälkeen. Votjakkien muistopäivien aika vaihtelee jonkun verran eri seuduissa riippuen vieraan kulttuurin kosketuksesta. Eteläisillä ja itäisillä votjakkialueilla vietetään yksityistä muistojuhlaa säännöllisesti, paitsi kuolinpäivänä, 3:ntena, 7:ntenä, 40:ntenä ynnä vuosipäivänä eli siis samoina päivinä kuin tatarit ja tshuvassit sitä viettävät. Kristityt votjakit sekä syijänit viettävät muistajaisia 3:ntena, 7:ntenä, 9:ntenä, 20:ntenä ja 40:ntenä päivänä kuoleman jälkeen ynnä vuosipäivänä eli siis samoina aikoina kuin venäläinen rahvas.
Muistojuhlien viettoaikaa eivät votjakit laske päivän, vaan yön mukaan. Siksi he nimittävätkin 3:nnen päivän muistojuhlaa nimellä kuin üi ("kolmas yö"), 7:nnen sizim üi ("seitsemäs yö"), 40:nnen nil'don üi ("neljäskymmenes yö"). Vuosipäivän muistojuhlaa he kutsuvat ares kiston ("vuosi-vuodatus"). Jokaisen muistojuhlan aikana on joku eläin, ainakin kana teurastettava, sillä ilman verenvuodatusta ( vir-kiston ) ei sovi muistojuhlaa viettää. Yleensä määräaikaisten muistojuhlien menot suuresti muistuttavat itse peijaisjuhlaa.