Kaks istuu kaunotarta
Nyt luona lähtehen,
Ja toisen silm' on kirkas,
Vaan toisen sumeinen.
»Hän uskoton mun petti,
Voi armas siskosein!
Jo murhe murtaa mielein,
Pakahtuu sydämmein —»
Kaks taasen kaunotarta
On luona lähtehen,
Taas toisen silm' on kirkas,
Vaan toisen sumeinen.
»Ei uskoton hän ollut,
Oi armas siskosein!
Kun riemusta nyt vaan ei
Pakahtuis sydämmein —»
Ja kirkkaat silmät riemu
Nyt saapi päilymään,
Vaan sumeiset ne tuskin
Voi estää kyyneltään.
PÄIVÄ NOUSI.
Päivä nousi. Lähteen partahalla
Kukka kaino kastehelmen itki,
Luonto heräsi ja sirkutusta
Kuului niityn heinikköä pitkin.
Päivä nousi. Niityn mättähällä
Nuoret istui siellä vieretyksin —
Vaiti istuivat, ei tunteitansa
Vaihdelleet he edes silmäyksin.
Päivä nousi. Kohtasivat viimein
Nuorten silmäykset toisiansa;
Kainostellen hämillänsä Liisa
Silloin liinaan peitti kasvojansa.
Päivä nousi. Kainostellen päivää
Marja punastui ja sukelteli
Heinikköön — niin Liisan poskuvilla
Liinan alla puna leimueli.