Päivä nousi, kirkas päivä nousi.
Niinkuin kypsä marja hohti silloin
Liisan poski — mutta eihän Perttu
Rakastakaan raakuleita milloin!
VAINIOLLA.
Poutaisina pilvet väikkyy
Säteillessä auringon,
Tähkälainein pelto läikkyy,
Joutunut jo vilja on.
Tähkät päätään nyökytellen
Kutsuu luokseen leikkaajaa.
Talkookansa riemuellen
Vainiolle kiiruhtaa.
Sirpit siellä kilvan kapsaa —
Kas mi liike, häile kas!
Oljet katkee, sänki napsaa,
Päätään nostaa kuhilas.
Perttu leikkaa saran viertä,
Hiki otsan kostuttaa,
Hänpä Liisan saareen kiertää —
»Tuokaa venhe — auttakaa!»
Nauru kaikuu pitkin sarkaa,
Liisan posket punastuu —
»Ken nyt auttaa tyttö parkaa?
Perttu vainen — kenpä muu!»
Perttu ilkkuu: »ruuhen sulle
Soudan, aimon palkinnon
Saanen tuosta: totta mulle
Annat suu —». »Vait vallaton!»
Jääkö Liisa saareen, vaiko
Hänet Perttu pelastaa?
Palkintonsa siitä saiko? —
Min' en tiedä. — Arvatkaa! —