Hiljaan rauhallisna tuulen henki
Huokuu, hiljaa lehto hymäjää,
Lammen tyyni kalvo levähtää,
Kuikka uinuu, nukkuu perhonenki.
Hiljaan liristen soi puronenki,
Lähde sille virttä synnyttää,
Kyntörastas yksin ystävää
Kutsuu; kaukaa kuuluu ääni senki.
Pohjoisessa välkkäväinen vyö
Kaareen kääntyy pitkin taivaan rantaa.
Päivän tuskin umpeen käydä antaa.
Oi jos aina oisi suvi-yö!
Hetkisen se kestää vaan — ja kohta
Aamun koitto koillisessa kohtaa.
II.
On yö ja kaikki lepää. Piilossansa
Vaan yksin turman imp' ei rauhaa saa,
Sen rintaa kateus jo paisuttaa —
Hän hiipii hiljaa ulos uumeistansa.
Ja levitellen usmahulpeitansa
Nyt viljapellon yli leijastaa
Ja tuoden turmiota, kuolemaa
Käy pitkin vainiota huokunansa.
Ja halme heilinänsä pudottain
Nyt kastekyyneleitä itkee, turhaan
Armoa, säälimystä pyytää vain.
Jo julman mieli piintynyt on murhaan —
Voi! kyyneleet jo jäänä kimaltaa,
Kun koitar kunnahalle kohoaa.