»Jo herkeä lapsi parka!
Mi kankaalla kiire on?
Jo toisehen kuuloitettiin
Sun kultasi uskoton».
Vaan sanoja näitä äidin
Ei kuulevan neito näy,
Sen sormissa vinhemmästi
Vaan sukkula suihkain käy.
Näin kutonut viikon, kaksi
Ja kolmekin kohta on.
»Jo herkeä tyttö raukka,
Käy lapseni lepohon!
Sun uskoton kulta petti,
Jo huomenna häät on sen
Ja alttarin luona pappi
Hänet vihkivi toisehen».
Jo lankevi illan varjot
Ja himmeä ehtii yö.
Kaikk' käyvät jo leposalle,
Vaan neitoa estää työ.
Hän loppuhun kankaan saapi,
Sen puista jo irroittaa;
Läp' yön puvun neuloo siitä,
Sen aamuhun valmiiks saa.
On aamu ja käy hääsaatto
Nyt kirkkohon verkalleen
Ja vieressä sulhon uljaan
Käy morsian kruunuineen.
Ja uhkea Herran huone
Luo tuntehet hartahat;
He saattoa johdatellen
Luo alttarin astuvat.
Vaan alttarin luona nainen
On kalvea, verho sen
On palttinakaapu, sormus
Sen sormessa kultainen.
Ja keltaiset kutrit liehuin
Luo sulhasen rientää hän:
»Et uskoton ollut sentään,
Oi armahin ystävän'!
Nää morsiusvaatteet vasta
Tän' aamuna valmiiks sain —
Sun pettävän äiti luuli —
Mä luotin ja toivoin vain,
Sun valasi kalliit muistin —
Voi kuinka sä rikkoisit ne! —
Ja tänne mä riensin — Kulta
Nyt käymmehän vihille!»
Näin lausuen autuaasti
Mielipuoli nyt myhäjää,
Käs'vartehen sulhon tarttuu,
Luo alttarin lähentää.
Taas morsiussaatto kohta
Käy kirkosta palaten —
Kaks keskessä mielipuolta
Ja morsian murheinen.
ORJA.
Hän maata laski olkipehkuihinsa,
Helteisen päivän työstä tultuaan,
Ja kohta hänen silmä-luomihinsa
Soi unottaret uni-lahjojaan.
Ja orjan sielu irti kahleistaan
Taas vapautta pääsi nauttimaan.
Hän unelmissa kotomaassaan kulkee,
Ja näkee Gylbin rakkaat rantuet.
Hän armastansa sylihinsä sulkee,
Sen lempi-kuiskut kuulee suloiset
Ja nauttii alla palmun tuuhean
Nyt ihanuutta illan raikkahan.