Velho viekas hän on,
Kova, tunteheton,
Kaikki hän lumoaa,
Kaikki turmioon saa.
Mustat silmänsä nuo,
Rinta valkoinen tuo —
Kenpä nähdä ne saa,
Rauha sen katoaa.
Tuhon viidelle toi
Tulisilmät jo noi,
Puna poskusien,
Povi sen luminen.
Tuhon viidelle toi, —
Jopa kuudeskin, voi!
öin ja päivin jo on
Houkko niin levoton.
Hän jo pätsikin, haa!
Hän jo upottakaa!
Tuhon, turmion voi!
Sydämeeni hän toi!
ESPANJALAISIA PIKKURUNOJA.
I.
Yön hiljaisuus kun rauhan, tyynen tuo
Ja unten helmoin kietoo kuolevaiset,
Mä kurja tunnen tuskat moninaiset
Ja riennän taivahan ja Klorin luo.
Ja aueta kun aamun koitar suo
Idässä päivän portit purppuraiset,
Saa ilmi huokaukset painavaiset
Mun rinnastani vanhat vaivat nuo.
Jo päivä paahtaa kohti maata tuolta
Linnastaan loistavasta taivahalla,
Mä vaikeroin vaan alla tuskieni.