Ja kohtaamisen yllätys purkautui leikkisäksi sanaharkaksi.
Tulijat istutettiin pöytään ja asiat selvisivät sellaisiksi, että rannasta olivat santarmit käännyttäneet ukot takaisin hakemaan nimismieheltä uusia passeja, joita ilman ei saareen laskettu ristinsieluakaan. Ja ukot olivat nyt palaamassa kirkonkylään passinsaantiin, ja sitä mukaa aukenivatkin taas saaren kadut ja merenjäät ajeltaviksi.
Ukkojen juotua tuliset juomat ja hevosten levähdettyä aikansa ajettiin rapsakasti koko Järvituitun yhdistyneellä miessakilla nimismiehelle, teetettiin puoli päivää passeja ja juoksutettiin kahta kireämmin ohjaksin hevoset lumeen vajoavien kylien läpi tuuliselle, aavalle merenjäälle, jossa kaukana saaren tehtaanpiiput harottivat mustina sormina iltataivaan punertavia piirukkoja vastaan, ja niiden väliin vetäisi kirkon mykevä kypärä kaarevan viivan.
VII.
Talvi riutui enää hauraina nietosriekaleina metsäjärven rantatöyräikköjen painanteissa. Toista vuotta oli jo kulunut siitä syksystä, jolloin ensimmäinen hirsikerros nostettiin siellä kivijaloilleen.
Metsäjärven reunustalla kohosi nyt uljas rakennusrykelmä. Jokaisen nummen laella paistoi kellertäviä hirsiseiniä ja niiltä soluivat somat hiekkatiet isolle päärakennukselle, jonka koristeleikkauksin kirjavoitettua seinälaudoitusta maalattiin parhaillaan vedenvihreäksi.
Takimmaisilla nummilla seisoivat rinnakkain sadalle lehmälle rakennettu läävä ja sikojen pitkänmatala kasarmi. Niiden juurelle notkoon oli hakattu pyöreä hirsitorni, jonka onkalo oli laipioitu kanakopeiksi ja huippu solmittu kyyhkyslakaksi. Läävien näyn päärakennukselle torjui korkea, rautakiskojen turviin valettu sementtirakennus. Sen otsasta jännittyi sähkölankojen verkosto töyräitten seiniin. Vieressä kaartui pihaa neliöimään joukko palvelijoiden rakennuksia, lasikattoinen ansari ja iso hevoskatos talleineen. Ja sivunummilla tönötti latoja ja vajoja, paja ja makkaratupa.
Tämä maisema leimahti jo helluntaiksi täyteen elämää. Palvelijoita kulki kantamuksinensa yhtämittaa töyräitten hiekkateillä, päärakennuksen edessä ilakoi lapsiryhmä ja retuutti isoa kartanokoiraa, hevoskatoksessa rapsittiin ajokkia lähtökuntoon, läävällä mylvivät kesää haistaneet lypsikit, sikojen nummelta kuului syöttöajan kiljuntaa, tornissa kaakattivat munansa tipauttaneet kanat, puutarhurit työntelivät käsirattaitansa, ja kaikkialla vilahteli Rasutovin kellertävä silkkipaita.
Ristianin oli Rasutovi nimittänyt pihamiehekseen, ja hän oli muuttanut kääpiötorpalta perheinensä kartanon piharakennukseen ja yltäkylläisyyteen. Ja missä Rasutovin keltainen silkkipaita vilahti, siellä pyyhälsi myöskin Ristian käskyläisen notkeudella, kunnioittavan välimatkan päässä isännästään.
Juones puuhaili tallimiehenä, rapsi hevosia kesäkarvaan, pumppusi vesiä, voiteli ja napitteli valjaita sekä pyörrätteli keveissä ajoissa. Hän asui entisekseen kylänlaidan tuvallansa ja ilmestyi aamuauringon keralla nummistoon ja hävisi sitten hevoset illastettuaan huomaamatta töyräitten taakse.