Ja kesä meni kiitämällä ainaisessa työnsähräyksessä.
Väliin Rasutovi otti lehmät erikoisesti holhottavikseen. Hän tilasi vaununlastittain pehmeätä apilaheinää, jota Ristian ja Juones vedättelivät päiväkaupalla läävänylisille. Lehmät seisoivat vitjasijoillansa kylkiä myöten apilapuistalmuksissa ja nuolivat kylläisyydestä huohottaen eteensä lapioitua jauhopuuroa. Kun sitten Rasutovin talous alkoi hukkua maidon paljouteen, kalahtivat lypsikkien kytkimet maahan ja lihavuuttansa horjuvat lehmät laskettiin nummille. Siellä ne aikansa kiipeiltyään nälistyivät ja alkoivat kaluta mielihalusta kanervaa ja puolanvartta, kunnes taas ajettiin läävän vankeuteen, ja Rasutovi otti sulasta säälistä lehmänkuokat syöteltävikseen.
Väliin taas Rasutovi käveli päivät pitkät sikojen kasarmissa, syyhytteli hopeapäisellä kepillänsä luppakorvaisia karjuja, syötätti lämpimällä maidolla ja makealla puurolla kiljukkinsa pavunpyöreiksi ja vaelteli sitten ihaillen Ristianin keralla kasarmin valtakäytävällä ja kuunteli pahnojen tyytyväisiä inahduksia. Parin kaikkein riippuvatsaisimmaksi syöneen sian veret vuodatettiin sitten kuiviin, Pietarista kutsuttiin makkarantekijöitä ja kauniinpunertavat ruhot kannettiin vartaissa makkaratuvan ammeisiin. Makkarantekijät keittelivät siellä aikansa, juopottelivat, ahdistelivat palvelijoita ja ajettiin tiehensä.
Rasutovi leikkasi juhlallisesti ruokapöytänsä päässä istuen ensimmäisen omatuottoisen makkaran perheensä nautittavaksi, piti sopivan puheen omavaraistaloudesta ja käski aterian loputtua jakamaan ällöttävän rasvaiset makkarat palvelijoiden syödä. Ristianille hän omakätisesti nosteli kellarinlaen koukuista kaikkein kireimmälle ahdetut makkarasuolet ja toivotti hyvää ruokahalua. Ja Rasutovi lähti Ristianin kanssa sikalaan, avasi pahnojen luukut ja kepitti olkien sisästä kyrsälleen langenneet siat ulos nummille. Kuukauden kuluttua siat juoksivat notkeina kuin jänikset töyräitten kanervikoissa, kyntivät mutkikkaita vakoja päivänpaisteisille rinteille ja ajettiin sitten pitkän ja vaivalloisen jahdin jälkeen nurinkäännetystä nummistosta takaisin sikalan sokkeloihin. Luukut pamauteltiin kiinni, ja Rasutovi alkoi taas astella valtakäytävällä ja syyhytellä nahkariipuiksi laihtuneita kiljukkejansa.
Ristianin huonekunta ja Rasutovin palvelijat söivät lihavia makkaroita ja kiittelivät herraansa.
Järvituitun naiset ja lapset ja nurkka-ukot paikkailivat sikojen raatelemaa maisemaa lapioin, kuokin ja haravin, ja Rasutovilla oli taas käteltäviä ja taputeltavia.
Sitten Rasutovi yltyi kalastamaan. Hänellä oli, kerran Pietarista tullessaan, mukanansa kuormallinen kalastusvehkeitä, etupäässä erimallisia onkia, pieniä veneankkureiden tynnyripoijuja ja lakeerattuja siimalaatikoita.
Senjälkeen Rasutovi ja Ristian lokoilivat rantalaiturilla mukavissa telttatuoleissa ja onkivat. Ristian varmisti Rasutovin ongen aina tuoreella madolla ja sylkäisyllä, osoitti laakean lumpeikkopälven, raastoi väliin Rasutovin koukun irti sitkeästä lumpeenlaidasta ja selvitteli hänelle onkimisen salaisuuksia. Ja pieniä kiiskintinttejä ja särenpumppuja laiturille nykien he viettivät lämpimiä päivänsydämiä mattotuoleissa, pitäen harvaa, mietiskelevää puhetta ja tuijotellen vastapäisen suon avaruutta, väliin silmäten ongenkohon juputusta. Iltaisin Ristian sousi kirkkaaksi maalatun venheen järvelle, kiinnitti sen tikahtamattomaksi ankkureilla pohjamutaan ja holhoili Rasutovin syvänveden kalastusta.
Mutta Rasutovin yltäkylläisyyteen tottunut saaliinhimo kiihtyi ärtyisäksi sormenmittaisista valtakaloista. Hän käski viedä onget katokseen, keräsi Järvituitusta parven kirvesmiehiä ja alkoi hakkauttaa näillä uimahuoneittensa vierelle kala-aitausta.
Isoissa sammioissa tuotiin Rasutovin altaaseen voimakkaita lohenvenkaleita, jotka hän omakätisesti laski porskimaan seinittyyn veteen. Sitten hän siirrätti telttatuolinsa lohiaitauksen vierelle ja ryhtyi syöttelemään uutta karjaansa.