— Mitäs nämä Rasutovin miehet nykyään oikein puuhailevat? Taitaa olla leikkipeliä koko elämä siellä metsäjärvellä!
— No — sitä sihteerit mitä muutkin venäläiset, naurahti Ristian vastaan.
Oltiin hetkinen äänettömiä.
— Vaikka te siellä laskette nyt liukkaita mäkiä, niin tämä elämä alkaa olla jo täntsälikköä. Jauhot ovat kallistuneet, sokurit vähissä ja sotamiehiä paikat täynnä. Vanhat ihmiset sanoivat aina, että kuka edelle impaisee, se jälelle jämpäisee. Meikäläisten elämä on impaissut vähän liian liukkaasti menemään ja taitaa nyt ruveta jo kohta jätättämään jälelle. Ollaan istuttu komiasti kuskien räystäillä ja näytetty takana istuville herroille vain suomalaista selkää, mutta jos nyt rupeavat herrat näyttämään meille selkäänsä, niin silloin on melkein tehtävä meille nälkäkuolion hevosen konsti: vedettävä roikkumaan kattoon kynsipuiden turviin. Nämä merkit näyttävät vähän siltä jo. Tänä kesänä ovat herrat vähenneet, kaikki on kallistunut ja sotakin taitaa jyskytellä aina vaan lähemmäksi.
Kyläukko vahvisti aprikointinsa ilmeikkäällä niskanraaputuksella ja pudotti sitten kätensä läiskähtäen polvelle.
Jutusteltiin vielä keskipäiväinen tuokio, ja kyläukko jatkoi sitten pajamatkaansa. Ristian ja Juones jäivät ajatuksiinsa.
Ristianin sydäntä oikein vihlaisi, kun hän ajattelikin mokomaa mahdollisuutta, että nykyiseen elämään tapahtuisi muutosta. Runsauden sarvi oli juuri valahduttanut kelpo loikauksen hänen ylitsensä kaikkea hyvyyttänsä, ja Ristian oli parhaillaan sen makeuden maiskuttelussa. Taakse jäänyt köyhyys nousi taas harmaasiipisenä kummituksena ajatusten taustaan.
Juones taas alkoi idättää salaista ajatusta, joka löi yksiin hänen jatkuvan mielentilansa kanssa. Sairasvuoteella hahmottunut ja jälkipiinassa muotoonsa kovettunut päätös pysytellä erillään nykyisestä elämänkiivaudesta sai hänen ajatuksissansa kirkasta taustaa. Tämä nykyinenkin pelehtiminen Rasutovin kanssa tuntui vastenkarvaiselta. Niinkuin nytkin: kaksi aikamiestä sönkimässä kirkkaana kesäpäivänä matoja herralle, joka luuli elämää leikiksi ja nauruksi ja mukavuudeksi.
Ja Ristian ja Juones istuivat ihmeellisen pitkän tuokion toisillensa sanattomina, mutta itseksensä kiivaasti keskustellen elämänsä näyttävyydestä ja mahdollisuuksista.
Juoneksella oli sormi jäykistynyt viiksenkiertoon, ja Ristianilla olivat silmät selällään kuin aaveennäkijällä.