Hän kulki mytty olalla ja kahdeksankymmentä dollariaan lujasti kiinnitettynä nuppineulalla povitaskuun. Niitten alla tykytti hänen sydämensä kiivaasti ja voimakkaasti. Hän oli nuori ja vapaa, tie oli hänelle avoinna, loppumattomat seikkailut kutsuivat häntä. Jokainen pyhiinvaelluskertomus, jonka hän oli lukenut, teki asian yhä jännittävämmäksi, ja hän seisahti vuorenharjanteelle tarkastellen isänsä vanhaa taloa, hän huiskutti kättään, kääntyi ja alkoi vaelluksensa.
Hevonen tarvittiin auraa vetämään, jonka vuoksi Samuel käyden kulki tuon peninkulman pituisen taipaleen kauppalaan. Täällä pääsi hän postin matkassa pienelle yksinäiselle asemalle. Hänen olisi ollut odotettava kolme tuntia seuraavan junan tuloa, jonka tähden hän päätti säästää 15 senttiä kävelemällä seuraavalle asemalle. Matkan pituus ei Samuelille nykyään suuria merkinnyt.
Kun hän oli päässyt puolitiehen, näki hän tulen pienellä aukeamalla radan vieressä, ja tulen ääressä istui nuori mies rusketuttaen leipää puutikun kärjessä.
— Halloo! huudahti hän. Näyttää olevan kiire.
— Niin on, sanoi Samuel.
Mies ei ollut häntä juuri paljoa vanhempi, mutta hänen vaatteensa olivat likaiset ja hänellä oli pilaantuneet ja irvistelevät kasvot.
— Ette suinkaan ennen ole ollut mukana tämänlaisessa työssä, sanoi hän.
— Missä työssä? Toinen nauroi.
— Minne matka?
— New-Yorkiin.