— Ymmärrän. Ja aijot pyytää sitä master Albertilta?
— En! huudahti Samuel kiihkeästi. Sitä en koskaan tee!
— No, sitten sinä varmaankin menet taas hakemaan työtä? Tai ehkä sinulla on aikomus alkaa nuo nälkäsuunnitelmat uudelleen?
— Oh, älkää niistä puhuko! huudahti Samuel kiivaasti. Antakaas, minä vähän ajattelen.
— No, älä nyt ole mikään pässinpää! huudahti Charlie. Sinullahan on professorin oma todistus. Ja mailma on sinulle avoinna. Sinä voit täällä Lockmanvillessä ryhtyä mihin tahansa, ilman, että poliisi uskaltaa nostaa sormeaankaan sinua vastaan. Sinä olet narri, jos jätät niin mainion tilaisuuden käyttämättä.
— Mutta sehän on väärin! huomautti Samuel. Tiedättehän te Itsekin, että se on väärin.
— Hm! sanoi Charlie nauraen sulkien korppulaatikon ja nousten ylös.
Nukuppa nyt asian päälle. Huomen aamuna on sinun nälkä.
— Se ei muuta asiaa! huudahti nuorukainen.
— Ehkä ei, sanoi Charlie lisäten naurahtaen. Mutta älä tule pyytämään minulta ruokaa. Se olisi armeliaisuuteen turvautumista, ja jos sinä todellakin olet "ei-soveltuva", niin en minä voi sekaantua luonnon tekoihin.
Koko seuraavan päivän istui Samuel Charlien huoneessa korput, juusto ja hilloastia silmiensä edessä ja miettien kysymystä. Hän ymmärsi, mitä ruuan jakaminen tiesi, ja Charliekin ymmärsi, ja kun hän piti varmana, että Samuel ei voisi olla suostumatta ehtoon, jätti hän ruuan esille, jotta sen haju pääsisi pojan nenään.