Syvästi liikutettuna palasi Samuel Stedmanin luo kertomaan suuresta onnestaan. Perhe istui piirissä hänen ympärillään kuunnellen hämmästyneenä. Ihmeellistä oli, että heillä oli talossaan henkilö, joka joutui niin monenlaisiin seikkailuihin!
Mutta nuorukainen huomasi, ettei asia näyttänyt tekevän Sofiaan niin syvää vaikutusta kuin hän oli odottanut. Sofia istui ja tuki päätään käsillään. Ja kun muut olivat jättäneet huoneen, sanoi hän:
— Oi, Samuel, minä tunnen itseni tänään niin heikoksi! En tiedä, miten voin kestää.
— Sofia, huudahti Samuel innokkaasti, minä ehkä voin tehdä jotakin puolestasi!
— Millä tavalla?
— Voin pyytää tohtori Vincen auttamaan sinua saamaan sopivampaa työtä.
— Lupasiko hän? kysyi tyttö.
— Ei, mutta hän on niin kiltti kaikkia kohtaan. Ja, niinkuin tiedät, käyvät kaikki rikkaat hänen kirkossaan. Hän haluaa, että minä häntä autan, s.o. että minä teen hänelle sellaisia töitä, joihin kykenen.
Samuel tuhlasi runsaasti kiitosta hyvälle ja ystävälliselle papille ja koetti innostuttaa Sofiaa kuvauksillaan uudesta mailmasta, joka nyt Sofiallekin avautuisi.
— Menen hänen luokseen taas huomenna, sanoi hän. Silloin saat nähdä!