— Tiedätkös, mikä paikka tämä on? kysyi hän Sofialta. Täällä työskentelee ystäväni Finnegan.
— Kuka on Finnegan? kysyi tyttö.
— Kapakanhoitaja, joka antoi minulle ruokaa, kun olin juuri tullut kaupunkiin. Hän on hyvä ihminen, vaikka onkin kapakoitsija.
Samuel oli usein ajatellut Finnegania, sillä hän ei ollenkaan ymmärtänyt, miten henkilö, joka näytti olevan niin hyväntahtoinen, voi myydä väkijuomia. Ja nyt sai hän äkkiä loistavan päähänpiston. Minkätähden pitäisi Finneganin jatkaa väkijuomien myymistä? Heti huomasi Samuel, että hänellä oli tässäkin asiassa velvollisuuksia. Hänen täytyi auttaa Finnegania. Ja unohtaen, että hänellä oli päivällinen vielä syömättä, otti Samuel jäähyväiset Sofialta ja astui sisälle kapakkaan.
— Hyvää päivää, nuori ystäväni! huudahti irlantilainen, ja kasvonsa saivat tyytyväisen ilmeen. Huomattuaan sitten nuorukaisella irtokauluksen ja kaulaliinan, virkkoi hän: Oh saakeli, sinä näytät pääsevän eteenpäin mailmassa!
— Minulla on paikka, vastasi Samuel mahtavasti, minä olen kirkonvartijan apulainen Pyhän Matheuksen kirkossa.
— Mitä sinä sanotkaan! Vai olet sinä joutunut tekemisiin mustamekkojen kanssa.
Samuel ei kiinnittänyt huomiota sohaisevaan lausuntoon. Hän katsahti ympärilleen ja huomasi heidän olevan kahdenkesken. Sitten sanoi hän hyvin vakavasti:
— Mister Finnegan, saanko muutaman minuutin puhua kanssanne?
— Saatte kyllä, vastasi Finnegan, ällistyneenä. Mistä on kysymys?