— Eräästä asiasta, jota minä paljon olen miettinyt, vastasi Samuel. Te olitte minulle niin hyvä, ja minä huomasin teidän olevan hyväsydämisen ihmisen. Siksi on minusta aina tuntunut pahalta, että te myytte väkijuomia.
Finnegan tarkisteli häntä.
— Oh saakeli! huudahti hän. Oletko aikonut tehdä minustakin kirkonpalvelijan?
— Mister Finnegan, vastasi nuorukainen, pyydän ettette tee minusta narria, sillä puhun teille aivan vakavasti.
— Samuel katseli kapakoitsijaa niin rukoilevasti, että tämä huolimatta asian laadusta tunsi tulevansa liikutetuksi.
— Jatkakaa! kehoitti hän. Minä kuuntelen.
— Niin, asia on siten, sanoi Samuel, että on väärin myydä väkijuomia. Ajatelkaapa vaan, miten juoppous vahingoittaa ihmisiä. Näin eräänä iltana juopuneen miehen, ja hänen humalansa johti hänet melkein murhaan. Juoppous tekee ihmiset julmiksi ja itsekkäiksi. Se ryöstää heiltä itsensähillitsemiskyvyn. Se tekee heidät työhönkykenemättömiksi, johtaa heidät syntiin ja paheisiin. Se orjuuttaa ja alentaa heidät. Eikö se ole totta, mister Finnegan?
— On, myönsi Finnegan, kaikki tuo on totta, ja siksi en minä itse maistakaan väkeviä juomia.
— Mutta sentään myytte niitä muille!
— Niin, poikaseni, mutta minä en tee sitä siksi, että vihaisin ihmisiä?