— Kiirehtikää! Minä lasken.
Samuel veti esiin setelipakan, ahneet sormet sieppasivat sen, valo katosi ja kuului poistuvien juoksuaskelten ääntä.
Samuel ei hetkeen aikaan ymmärtänyt asemaa.
— Antakaa minun viisidollariani! ulvoi hän, työnsi oven kokonaan auki ja hyppäsi ulos. Hän ehti enään näkemään varjon, joka lyhtyineen katosi radalla seisovien vaunujen joukkoon.
Samuel syöksyi varjon jälkeen, kompastui johonkin esineeseen ja tuupertui pääedellä ojaan. Kun hän taas pääsi jaloilleen, alkoi pitkä vaunujono lähteä liikkeelle, eikä lyhdynvaloa näkynyt enään missään.
IV. Ilman työtä ja rahaa.
Rahat olivat poissa, mutta Samuel kärsi niin paljon janosta ja nälästä, ettei hän joutanut muusta välittämään. Sitten muisti hän olevansa täällä autiolla paikkakunnalla ja että oli juna lähdössä pois. Jos hänen täytyisi jäädä tänne, saisi hän ehkä vielä nähdä nälkää.
Hän juoksi poisvierivää junaa kohden, tarttui tavaravaunun rautaportaisiin ja nousi niitten päälle. Hetken kuluttua kiipesi hän vaunun katolle, mutta siellä puhalsi kylmä tuuli, hän ei voinut olla siellä, joten hänen täytyi jälleen laskeutua alas. Vasta nyt muisti hän, että oli unohtanut tavarakääreensä tyhjään rautatievaunuun.
Onneksi juna tunnin kuluttua hiljensi vauhtiaan, ja kun Samuel kurkisti ulos, näki hän valoa junan edessä. Myöskin ympäristöllä oli valoja, joten Samuel ymmärsi, että oli tultu suureen kaupunkiin. Päivä alkoi sarastaa idässä, ja rakennusten varjot heikosti häämöttivät.
Samuel laskeutui junasta ja lähti varovasti astelemaan asemalle, sillä hän oli sekä kangistunut että heikko.