— Ettehän te koskaan ole minulle sellaista sanonut, huomautti Samuel vakavasti.
— Menkää tiehenne! kehoitti mies. Teitä tulee tänne sellainen joukko, ettei teihin kukaan jouda huomiota kiinnittämään.
Tuleeko sellainen joukko! Samuel muisti äkkiä, että hän kadulla oli tavannut joukon köyhän näköisiä miehiä. Etsivätkö ne kaikki työtä onnistumatta saamaan minkäännäköistä? Ehkäpä useimmat niistä keräsivätkin, mutta turhaan.
Samuel jatkoi matkaansa mieli mitä kauneimman epätoivon painostamana. Hän tuli etukaupunkeihin ja kuulusteli työtä, mutta kukaan ei tarvinnut auttajaa. Kello oli nyt 12 päivällä, ja ihmiset söivät puolipäiväistään. Samuelin sieramiin tunki ruuan tuoksu avoimista ovista. Hän palasi takaisin kaupunkiin, sillä hän ei enään jaksanut kestää.
Hän huomasi yhä heikontuvansa ja tunsi kauheata pelkoa. Pian ei hän enään kykenisi työhön!
Samuelista oli outoa, että ihminen voi kuolla nälkään keskellä sivistynyttä yhteiskuntaa. Hän voi sitä tuskin uskoa ja tunsi sellaista mahdollisuutta ajatellessaan päänkipua. Miten tämä tuleekaan päättymään?
Annetaanko hänen laskeutua kadulle kuolemaan. Tai oliko erityinen paikka, jonne nälkäiset ihmiset menivät kuolemaan?
Siten kului päivä ilman, että Samuel löysi enempää työtä kuin ruokaakaan. Muutamat neuvoivat häntä jättämään kaupungin; se ei ollut oikea paikka työn etsijälle, selittivät he. Nähtävästi oli kaupungissa jokin hullusti, mutta ihmiset eivät pysähtyneet hänelle sitä sanomaan.
Tämä oli ensimmäinen suurkaupunki, jossa Samuel oli ollut, ja tavallisissa oloissa olisi hän katsellut sitä ihmetyksellä ja ihailulla. Hän kulki suurten tiili- ja kivirakennusten, raitiotievaunujen, ruiskuhuoneitten ja monien muitten ihmeellisten laitosten ohitse.
Sitten tuli hän terässillalle ja kulki virran ylitse. Katu muuttui yhä leveämmäksi. Samuel laahusti mäkeä ylös ja oli nyt sirpalekivillä lasketulla käytävällä, jonka kummallakin puolella kasvoi puita. Niitten välistä vilkkuivat komeat talot. Täällä asui nähtävästi rikasta väkeä, ja ihmetellen töllisteli Samuel kaikkea tätä komeutta. Hän tuli suurelle "maatilalle", jota ympäröi kymmentä jalkaa korkea rauta-aita ja komea puutarha. Siellä oli ihanasti viheriöiviä ruohokenttiä ja ylvästellen astuvia riikinkukkoja ja herraskartanorakennus valkoisine pilareineen.