Tohtori Barton tulisi avaamaan kokouksen puheella, missä esittelisi Samuelin. Johtaakseen poliisia harhaan, tulisi hän avajaispuheessa ja esittelyssä tarkasti esiintuomaan kaikki ne varsinaiset asianhaarat, jotka tahdottiin kansalle esittää. Hän tulisi kertomaan niistä kahdestakymmenestä tuhannesta dollarista, jotka Hickman maksoi Slatterylle, kuten Wygant oli tunnustanut Samuelille. Ja hän tulisi myös kertomaan, kuinka nuorukainen oli tullut ulosajetuksi Sant Matheuksen kirkosta. Jos poliisi yrittäisi sekaantua puheeseen, tulisi tohtori jatkamaan, kunnes hänet vangittaisiin. Tämän jälkeen tulisivat toiset yrittämään uudelleen puhua useammissa eri paikoissa, kunnes heistä kuusi tulisi pidätetyiksi. Näin menetellen ei Samuel tulisi ensinkään puhumaan, vaan "säästettäisiin" hän vapaaksi tulevia kokouksia varten, ja myöskin Everley, joka tulisi heitä puolustamaan tuomioistuimen edessä. Uusia kiertokirjeitä jaettaisiin seuraavan päivän iltapuolella ja uusi yritys katukokouksen pitämiseen tehtäisiin seuraavan päivän iltana.
Kaikki tämä selosteltiin nuorukaiselle ja sen jälkeen koko pieni seurue Iäksi matkaan. Tohtori Barton ja Everley kulkivat Samuelin kumpaisellakin sivulla, mrs Barton, mrs Stedman ja Sofia heidän takanaan; Beggs ja Lippman lopettivat kulkueen. Siten marssivat he pitkin katua pitäen silmiään avoimina ja joka kerta, kun heidän täytyi sivuuttaa jonkun vastaantulevan, pysyivät he hänestä kohtuullisen matkan päässä.
He tulivat kokouspaikalle. Kadun kulmauksessa seisoi vanha ja nuori Bremer sekä tusinan verran muita kansalaisia, jotka heti ympäröivät äsken saapuneet. Valtava joukko väkeä on noudattanut kutsumusta, sanoivat he. Kokouspaikka on tungokseen asti täynnä ja kansaa tulvailee kaukana kokouspaikkaa rajoittavilla kaduilla. Poliisivoimaa oli vahvasti tuotu paikalle sekä sijotettu eri tahoille kokouspaikalle ja sen ympäristöön. Varmasti oli joukossa myöskin useita etsiviä poliiseja. Kellon kahdeksaa lyödessä saapui paikalle ystäväin pieni joukko. Odottavassa ihmisjoukossa vallitsi jännittävä surina, kun he alkoivat tunkeutua tungoksessa eteenpäin. Samuelin sydän löi raivokkaasti ja hänen polvensa horjuivat, niin että ne tuskin kykenivät häntä kannattamaan. Kansajoukko vetäytyi sivuun päästääkseen heitä esille. Pian olivatkin he keskellä joukkoa, missä muutamia sosialisteja seisoi vartioiden puolta tusinaa laatikkoja, joilta puheet tulisivat pidettäväksi.
Kuluttamatta silmänräpäystäkään, astui tohtori Barton yhdelle laatikoista.
— Kansalaiset! alotti hän selvällä sointuvalla äänellään. Silmänräpäyksessä valtasi ympäröivän kansanjoukon hiljaisuus ja tuhannet kasvot kääntyivät puhujaa kohti.
— Olemme täällä, jatkoi puhuja, hyvin tärkeän asian takia…
Samalla tunkeutui poliisi läpi väkijoukon hänen luokseen:
— Oletteko saaneet luvan tämän kokouksen pitämiseen? kysyi hän.
— Meiltä on kielletty lupa, ilmotti tohtori kansanjoukolle. Me olemme täällä lainkuuliaisina kansalaisina ja vaadimme itsellemme lausuntovapautta, mikä kuuluu meidän rajoittamattomiin ja luonnollisiin oikeuksiimme.
— Te ette saa puhua! selitti poliisimies. — Kaupungin hallitus täällä Lockmanvillessä on antanut lahjoa itseään! huusi tohtori.