— Mihin rykmenttiin kuului isänne? kysyi tuomari.
— Pensylvanian seitsemänteentoista, teidän korkea-arvoisuutenne.
— Älkää, nuori mies, koettako petkuttaa minua, virkkoi tuomari vakavasti.
— En haluakaan teitä petkuttaa, vakuutti Samuel.
— Mihin armeijakuntaan kuului Pensylvanian seitsemästoista?
— Kolmanteen, teidän korkea-arvoisuutenne.
— Ja kuka oli sen päällikkö?
— Kenraali Andersson s.o. kunnes hän kaatui Chancellorsvillen taistelussa. Isäni otti siihen osaa.
— Minäkin otin siihen osaa, huomautti tuomari.
— Isälläni oli tapana kertoa siitä taistelusta, huudahti Samuel innokkaasti. Hänen osastonsa oli oikealla sivustalla, ja heillä oli kaksinkertainen rivi etuvarustuksia. Kapinallisten ratsuväki hyökkäsi asemiamme vastaan. He uudistivat hyökkäyksensä päivän kuluessa ainakin tusinakertaa, ja kuulat kaatoivat suuria puita. Isäni sanoi, että kapinalliset eivät milloinkaan taistelleet hurjimmin kuin silloin.