— Minä tiedän sen, sanoi tuomari. Olin itse heidän joukossaan.
Kaikki nauroivat, Samuel tuli kasvoiltaan hehkuvan punaiseksi.
— Pyydän anteeksi, teidän korkea-arvoisuutenne, sanoi hän.
— Hyvä on, sanoi tuomari lisäten vakavasti: Niin rakas Samuel, te pääsette vapaaksi isänne tähden. Mutta älkää antako minun nähdä teitä täällä enään toista kertaa.
— En, teidän korkea-arvoisuutenne, sanoi Samuel. Sitten lisäsi hän:
Mutta mitä minun pitää tehdä?
— Laittakaa itsenne pois Lockmanvillestä, sanoi tuomari.
— Mutta millä tavalla? Minullahan ei ole rahoja. Eikö teidän korkea-arvoisuutenne voisi auttaa minua johonkin työhön?
— Minä en voi, sanoi tuomari. Olen pahoillani, mutta olen jo tällä viikolla hankkinut työtä kolmelle miehelle enkä tiedä paikkaa enemmälle.
— Mutta… alkoi Samuel.
— Annan teille dollarin omista rahoistani, lisäsi tuomari.