Kun hän pääsi kertomuksensa loppuun, istui tyttö ihmeissään tuijottaen eteensä.
— Miss Wygant! huudahti hän. Miss Glady Wygant?
— Niin, sanoi Samuel. Oletko hänestä kuullut puhuttavan?
— Olen nähnyt hänet, vastasi Sofia innoissaan. Kaksi kertaa.
— Niinkö todellakin! huudahti Samuel.
— Niin! Hän oli kerran mukana eräässä kirkkojuhlassa.
— Kuuluuko hän teidän kirkkokuntaanne?
— Se on lähetyskirkko. Ylhäinen väki ei halua olla meidän kanssamme kirkossa. Hän käy Pyhän Matteuksen kirkossa, tiedätkö — siellä ylhäällä. Mutta hän oli lähetysjuhlassa ja auttoi lahjojen jakamisessa. Ja hän oli puettu aivan punaisiin — pukuun, joka oli tehty jostakin ohuesta, pehmeästä, kankaasta, sellaiseen, joita nähdään unessa. Oi, kuinka kaunis hän olikaan, Samuel! Hänellä oli ruusu hiuksissa — ja hän tuoksusi niin hyvältä ja niin voimakkaasti, oli melkein mahdoton sitä kestää! Ja hän seisoi ja hymyili lapsille ja jakoi heille lahjoja. Hän antoi minullekin, ja hän oli aivan prinssessan näköinen. Olisin mielelläni langennut maahan suutelemaan hänen jalkojaan.
— Niinkö! huudahti Samuel liikutettuna.
— Ja ajatteleppa, että sinä olet päässyt hänen tuttavakseen ja ollut hänen luonaan! huudahti Sofia hurmaantuneena. Ja puhunut hänen kanssaan! Kuinka voit sinä kestää sitä iloa?