— Alas vanha rakkaus — eläköön uusi!
— Lockman sulki oven, ja näyttämö peittyi Samuelin katseilta.
XII. Jälleen poliisin kynsissä.
Hetkeksi jäi Samuel paikalleen kuullen sateen loiskeen ja ukkosen jyrinän ikäänkuin kaikuna oman sielunsa myrskyistä. Oli kuin hänen alleen olisi avautunut kuilu ja kaikki hänen ilmalinnansa sortuneet. Hän seisoi hämmentyneenä ja kauhun valtaamana nähden silmiensä edessä säpäleinä kaiken sen, mihin ennen oli uskonut.
Sitten asteli hän nopeasti toiselle puolelle salia avaten erään portille johtavista lasiovista. Sade tunkeutui suojuskaton allekin, mutta Samuel ei siitä välittänyt, vaan kiiruhti portille.
Tyttö makasi sen ulkopuolella. Myrskyn ulvonnasta ja sateen loiskeestakin huolimatta saattoi Samuel kuulla hänen voimakkaat nyyhkytyksensä. Nuorukainen seisoi hetkisen epäröiden, sitten kumartui hän koskettaen tytön kättä.
— Neiti! sanoi hän. Tyttö säpsähti.
— Kuka te olette? huudahti hän.
— Olen eräs tämän talon palvelija. Tyttö veti syvään henkeään.
— Onko hän teidät lähettänyt? kysyi hän.