— Ajatelkaapa vähän! jatkoi Lockman. Minä olen isäntä, ja te olette palvelija. Minä olen saanut kasvatusta ja sivistystä, olen saanut kaikkea, ja te olette maalaistolho. Mutta sentään te julkeette tulla tuomaan tuollaisia mielipiteitä minulle vasten naamaa! Te uskallatte tuomita minua ja sanoa, mitä minun pitää tehdä!
Samuel joutui aivan hämmästyksen valtaan eikä saanut sanaa suustaan.
— Ettekö nyt ymmärrä? jatkoi Lockman käyttäen tilaisuutta hyväkseen. Jos todella uskotte, mitä sanotte, niin pitäisi teidän olla minulle kuuliainen. Jos minä sanon, että joku asia on oikein, niin se on oikein. Jos minun ensinnä täytyy kaikkiin asioihin saada teidän hyväksymisenne, niin ettekö te senkautta tule isännäksi ja minä palvelijaksi?
— Ei, ei, master Albert! vastasi Samuel. En minä aivan sitä tarkoittanut.
— Yhtähyvinhän minä voisin antaa teille rahani, niin olisi asia selvä, jatkoi Lockman itsepintaisesti. Silloin voisitte järjestää kaiken, niinkuin tahdotte.
— Tuota minä en ollenkaan tarkoita! huudahti nuorukainen. En tiedä, miten teille vastaisin, sir — mutta joka tapauksessa on tässä jotakin väärää.
— Mutta missä se vääryys on? Ja millainen?
— Master Albert, huomautti Samuel, se ei voi olla oikein, että te juotte itsenne juovuksiin!
Lockmanin muoto synkistyi.
— Ei, se ei voi olla oikein, sir! toisti Samuel. Lockman kohosi kiivaasti tuolissaan.