"Tiedättekö", oli odottamaton vastaus, "minä tuskin tiedän, mitä
Teidän suhteenne tehdä. Pelkään luottaa Teihin veljenne tähden."
Montague istui hämmästyksen lyömänä. "En tiedä, mitä tarkotatte", sanoi hän.
"Jokainen arvelee, että siinä jutussa on jotakin petosta takana", vastasi hän.
"Oh", sanoi Montague, "ymmärrän. Hyvä on, he saavat sen huomata. Jos se Teitä jotenkin hyödyttää, niin tietäkää, että minulla on ollut loppumattomia kohtauksia veljeni kanssa."
"Minä uskon Teitä", sanoi Mrs Billy sydämellisesti. "Mutta tuntuu ihmeelliseltä, että on saattanut olla niin sokea asioiden tilalle! Minä tunnen aivan häpeäväni, kun en auttanut Teitä itse!"
Vaunu oli seisattunut Mrs Billyn kodin eteen, ja hän pyysi Montaguea tulemaan päivälliselle. "Siellä ei tule olemaan ketään muuta, kuin minun veljeni", sanoi hän, — "me lepäämme tänä iltana. Ja minä voin korvata Teille laiminlyöntini!"
Montaguella ei ollut mitään kutsuja ja niin astui hän sisälle ja näki Mrs Billyn asunnon, joka oli koristeltu doogien palatsin malliin, ja kohtasi siellä Mr "Davy" Aldenin, lempeäkäytöksisen pikku-herran, joka totteli määräyksiä silmänräpäyksessä. He söivät virkistävän päivällisen, johon kuului puoli tusinaa ruokalajeja, ja vetäytyivät sen jälkeen seurusteluhuoneeseen, missä Mrs Billy vajosi suunnattomaan lepotuoliin, vierellään valmiina whisky-pullo ja muutamia siruisia jäänpalasia. Sitten valitsi hän eräältä tarjottimelta paksun mustan sikaarin, puri siitä rauhallisesti pään poikki, sytytti sen ja istuutui jälleen mukavaan asentoonsa ja jatkoi kertomistaan Montaguelle New-Yorkista ja niistä suurista perheistä, jotka sitä hallitsivat; ja hän kertoi hänelle, kuinka ja mistä he olivat saaneet rahansa, ja kutka olivat heidän liittolaisiaan ja kutka vihamiehiä, ja mitä kaikkia luurankoja oli kätkettynä kaikkien heidän kammioihinsa.
Maksoi vaivan tulla pitkän matkan päästä kuuntelemaan Mrs Billyä kasvoista kasvoihin; hänen ajatuksensa olivat voimakkaat ja hänen mielikuvituksensa oli kuvarikas. Hän puhui vanhasta Dan Watermanista, ja kuvaili häntä villisikana, joka tonkii pähkinöitä. Hän oli mies kuin mies, sanoi Mrs Billy, jollet mennyt hänen puunsa alle. Ja Montague kysyi, "Mikä on hänen puunsa?" ja hän vastasi, "Jokainen, jonka alla hän kulloinkin sattuu olemaan."
Ja sitten tuli hän Masoneihin. Mrs Billy oli kuulunut tämän perheen sisäiseen tuttavapiiriin, eikä ollut pienintäkään seikkaa, mitä hän ei siitä olisi tietänyt; ja hän otti esille jäsenet, yhden toisensa jälkeen, leikkeli ne palasiksi ja näytteli niitä Montaguelle. He olivat tyypillistä burgeois-luokkaa [burgeois = porvari. Suomentaja.], sanoi hän. He olivat porvareita. He eivät milloinkaan olleet näyttäneet pienintäkään kykyä hienostua — he söivät ja joivat ja tyrkkivät toisia ihmisiä pois tieltään. Vanhemmat heistä olivat olleet tolloja ja uudet olivat poroporvareita.
Ja Mrs Billy istui puhallellen sikaariaan. "Tunnetteko sen perheen historian?" kysyi hän. "Perustaja oli vanha ja karkea lauttaaja. Hän tappeli kilpailijainsa kanssa niin hyvin, että lopuksi hän omisti kaikki alukset; ja sitten joku keksi ajatuksen ostaa lainsäätäjäkunnat ja rakentaa rautateitä, ja hän ryhtyi siihen. Siihen aikaan tapahtui kaikki yksinkertaisesti rohkealla kouraisulla — jos milloin katsotte näitä asioita, niin huomaatte, että meidän päivinämme he kokoavat omaisuuksia niistä etuoikeuksista, joita tuo vanha mies yksinkertaisesti vain asetti ja joista hän ei hellittänyt. Täällä on esim. muuan rautatiesilta, johon heillä ei ole mitään siveellistä oikeutta; veljeni tietää siitä he ovat tehneet itselleen sitoumuksen rautatiensä kanssa, jonka mukaan heille maksetaan jokaisesta matkustajasta, ja heidän voittonsa on joka vuosi suurempi kuin sillan hinta."