"Sen jutun tuntee Bates'in lakimiesystävä. Silloinen upseerikomitea tuomitsi hallitukselle tulevaksi korvausta 600,000 dollaria, mutta juttu vedottiin Yhdysvaltain presidenttiin ja hän myi laivaston."
"Myi?" huudahti Montague.
Upseeri kohautti olkapäitään: "Niin minä sitä nimittäisin. Eräänä päivänä näet Harrison piti puheen presidentin tullipolitiikan puolesta ja seuraavana päivänä sai lakimies sanan, että korvausta alennetaan 75 prosenttia."
"Ja sitten", lisäsi Bates, "tuli William Roberts Pittsburgista ja osti demokraattipuolueen ja niin ei maa saanut korvausta eikä tullialennuksia. Ja muutamia vuosia myöhemmin myi Harrison laitoksensa Terästrustille ja Amerikan kansa on kiinnitetty hänelle 400 miljonasta."
Bates nojautui tuolinsa selkänojaa vasten. "Eipä ole tämä juuri hauskaa sunnuntaijuttelua. Mutta sitä ei voi unohtaa. — Naiset tuhlaavat rahat pukuihin ja timantteihin ja miehet repivät maan kappaleiksi kootakseen ne. Ja kansa sanoo, että joutilaat rikkaat vahingoittavat vain itseään. Mutta minä sanon, että ne levittävät turmelusta kaikkialle. Uskotteko sen, herra Montague?"
"Uskon."
"Katsokaa nyt näitä Uuden Englannin kaupunkeja. Kellä täällä on ollut tarmoa, ne on menneet Lännelle, ja jälellä olevilla ei ole leukaluita ollenkaan. Ja mihin tahansa tämä huvittelujoukko tulee, niin miehistä se tekee majatalon pitäjiä ja lakeijoja, tytöistä tarjoilijattaria ja prostitueerattuja."
"Oppivat ottamaan juomarahoja", sanoi luutnantti.
"Kaikki on suurkaupunkilaisten ostettavissa. Poliittisesti ei ole Yhdysvalloissa turmeltuneempaa pesää kuin tämä Rhode Island — ja se on paljon sanottu. Ääniä saa ostaa kuin sillejä, eikä ole edes pienintäkään puhdistuspuuhaa käynnissä, ei toivoakaan."
"Te puhutte katkerasti", sanoi Montague.