"Ei, ei sitäkään tietä", sanoi Montague ja Bates ratkesi nauruun.
"Well", sanoi hän, "sitten ei ole muuta kuin asian oma viehätys! Me petkutamme ne!"
"Se sopii paremmin", sanoi Montague.
"Tietenkin on huone teidän", sanoi Bates. "Ja te voitte ehkäistä sen. Mutta ei teidän tarvitse olla täällä, jollette halua. Me otamme edesvastuun; ja olkaa varma siitä, että jos me jäämme kiini, hotelli peittää asian. Saatte luottaa siihen, että teidän nimeänne ei sotketa tähän —"
"Jään tänne", sanoi Montague. "Ja katsotaan, mitä tapahtuu."
Bates hyppäsi ylös ja ojensi kätensä. "Hyvä!" hän huudahti.
"Puristakaa tuota."
Sillä välin Rodney käsitteli laukkuaan. Hän avasi sen ja otti esille kimpun metalliköyttä, kevyttä ja notkeaa ja lyhyen laudankappaleen. Hän sitoi köyteen silmukan ja pisti laudan siihen istuimeksi. Sitten otti hän huopapeitteet vuoteelta ja kääri ne kokoon. Laukustaan veti hän vankat nahkakintaat, ja heitti ne Batesiile, sekä nyörikerän sitasten sen pään ranteeseensa ja pudottaen kerän lattialle. Sitten sammutti hän valon, kohotti verhot, avasi akkunan ja nosti peitekäärön sen laudalle.
"Valmis", sanoi hän.
Bates veti kintaat käteensä ja tarttui köyteen. Rodney sovittautui istuinsilmukkaan. "Olkaa hyvä, hra Montague, ja pitäkää noita peitteitä paikoillaan, jos voitte."
Ja Bates avasi osan köysikimppua sekä sitasi sen ison kaapin ympäri voiden siten keventää Rodneyn painoa.