Sellainen oli paniikin alku. Kaikki kävi suunnitelman mukaan. Osakemarkkinoilla oli mylläkkää — johtavat osakkeet alenivat; Wyman ja Hegan sekä Öljy- ja Teräsherrat valmistautuivat tappotyöhönsä. Samaan aikaan ahdistelivat Watermanin edustajat Washingtonissa presidenttiä ja esittivät hänelle Missisippi Teräyhtiön epätoivoisen tilan. Maan raha-asiat olivat tuuli-ajolla ja uusia suuria vararikkoja uhkasi. He selittivät että Terästrusti oli valmis pelastamaan maan — ottamalla haltuunsa Missisippi Teräsyhtiön, ehdolla ettei hallitus nostaisi siitä juttua. Lupaus saatiin ja Watermanin tarkotus oli saavutettu.
Mutta vielä oli tekijä, jota ei oltu otettu lukuun, ja se oli yleisö, joka antoi rahat tähän peliin — kansa, jolle dollarit eivät olleet pelimarkkoja, vaan edustivat elämän tarvikkeita. Niitä oli liikemiehet, joiden täytyi maksaa konttoristinsa palkat; työläiset, jotka tarvitsivat rahansa vuokraan ja ruokaan; leskiä ja orpoja, joita säästöt turvasivat nälältä. Nämä eivät voineet käsittää, että terveitä liikeyrityksiä voitaisiin tahallaan tuhota keinottelupelissä. Kun he kuulivat pankkien horjuvan, käsittivät he odotetun romahduksen tulleen ja lähtivät Wall kadulle suurin joukoin. Koko liikeosa oli täynnään pelästyneiden parvia ja ratsastavilla poliiseilla oli täysi työ pitäessään järjestystä.
"Joku tahtoi dollaria", sanoi muuan pankkiiri. Wall katu oli pelannut papereilla ja, kun joku kysyi dollaria, havaittiin, että se oli hukattu.
Tältä varalta eivät finanssi-kapteenit olleet täysin varustautuneet; ne olivat unohtaneet yleisön. Tämä oli kuin luonnonvoima, joka pilkkasi ihmisvaltaa. Wall kadun miehet näkivät kuin lumivyöryn tulevan ja uhkaavan haudata heidät. Gotham Trustin ja Republic Trustin edustalla oli monien katuvälien pitkät ihmisrivit. Siellä naiset vääntelivät käsiään itkien; oli horjuvia vanhuksia ja sairasvuoteilta nousseita; kaikki seisoivat ne väristen lokakuun yössä.
Säästöpankit olivat myös piiritetyt; Itäpuolen ulkolaisetkin olivat kuulleet hälytyksen. Muissakin kaupungeissa oli samanlaista ja joka taholta maata tuli New Yorkiin rahavaatimuksia. Eikä rahaa ollut missään. Ja niin havaitsivat Pankkitrustin herrat, että heidän irti laskemansa peto alkoi päästä heidän ohjistaan. Jo käytiin heidän omainkin laitostensa kimppuun. Tällaisen mellakan käsissä eivät kansallispankkien 25 prosentin reservitkään näyttäneet riittävän. Puuvilla- ja viljasatojen korjaus oli siirtänyt satoja miljonia pois New Yorkista eikä ulkomailta voitu saada. Kaikkialla oli vähän rahaa; mitään ei voitu ostaa, rahaa ei voitu lainata. Jotka olivat saaneet rahansa käsiinsä, vuokrasivat kassaholviosaston ja kätkivät ne sinne.
Ja kun pankkiherrat olivat tarkotuksensa saavuttaneet, kävivät he tulvaa taltuttamaan. Washingtoniin lähetettiin vaativia sähkösanomia ja raha-asiain päällikkö sijotti kuusi miljonaa kansallispankkeihin ja tuli itse New Yorkiin neuvottelemaan. Käännyttiin Dan Watermanin puoleen, joka oli pankkimailman tunnustettu johtaja. Eri ryhmien kilpakateus sai väistyä ja Waterman tuli kuninkaaksi, joka hallitsi koko kaupungin pankkeja. Hallituskin asettui hänen käytettäväkseen ja rahaministeri oli kuin hänen konttoristinsa. Pankinpresidentit ja suurfinanssin miehet tulivat hänen konttoriinsa kuin pelästyneet lapset. Ylpeimmätkin miehet, kuten Wyman ja Hegan, tottelivat hänen käskyjään ja kuuntelivat nöyrinä hänen manauksiaan.
Kaikki nämä tapahtumat olivat yleistä historiaa, jota voi lehdistä seurata päivä päivältä. Watermanin edelliset teot oli suunniteltu ja pantu täytäntöön pimeässä. Mutta nyt olivat lehtimiehet kokouksissa ja seurasivat Watermania joka askeleelta, ja yleisö sai ihmetellä tätä näytelmää, kuinka tuo monien taisteluiden veteraani nousi viimeiseen taisteluun ja pelasti maan kunnian ja krediitin. Ja yleisö riippui hänen jokaisesta sanastaan rukoillen hänen menestyksensä puolesta. Rahaministeri istui Ala-Rahasto-talossa Wall kadun varrella lähellä Watermanin toimistoa antaen hallituksen rahastoja käytettäviksi hänen komennuksensa mukaan. Näin sijotettiin 32 miljonaa dollaria kansallispankkeihin, joista Waterman ammensi summia perikadossa olevien pankkien ja luottoyhtiöiden rahastoihin. Tällöin oli yhden tuho kaikkien tuho eikä kukaan uskaltanut seistä yksin. Ja Waterman oli despootti, käskevä ja hirmuinen. "Minä olen pankkini asiat pannut tolalleen ja aion istua siellä sekä sulkea ovet, kunnes myrsky on ohi", sanoi muuan johtaja. Waterman vastasi: "Jos sen teette, rakennutan muurin sen ympäri, niin ettette koskaan pääse ulos." Ja niin se mies luovutti määrämiljonansa.
Taistelu keskittyi Republic Trust yhtiön ympärille. Kaikki myönsivät, että jos se sortuu, merkitsee se häviötä. Yhä pitemmäksi kävi odottavain tallettajain rivi ja holvit tyhjenivät. Kasöörit maksoivat hyvin hitaasti — ne saattoivat tutkia puolisen tuntia yhden shekin pätevyyttä; siten ennätti aina uutta rahaa tulla. Säästöpankit sulkivat ovensa vaatien lain mukaisen 60 päivän irtisanomisajan. Kansallispankit alkoivat maksaa Clearing Housen antamilla luottopapereilla. Sanomalehdet saarnasivat tyyntymystä ja rohkaisivat yleisöä — lehtipojatkaan eivät saaneet huutaa. Poliisit kehottivat joukkoja liikehtimään.
Ja vihdoin tuli se kohtalokas torstai, paniikin huippu. Kauhu näytti vallanneen Wall kadun. Kalpeita miehiä juoksi sillä hatuttomin päin. Osakepörssin lattialla olevat pidättivät henkeään. Markkinat olivat hajalla, kauppaa ei tehty, dollariakaan ei saanut lainaksi. Korko oli 150-200 prosenttia, tuhannen prosenttia voi tarjota eikä suurta summaa saanut. Välittäjät tuijottelivat epätoivoisina. Sellaista hetkeä ei ollut ennen ollut. Kaiken aikaa oli hallituksen rahaa oltu antamatta pörssiin. Kaikki väittivät, ettei pelureita ole avustettava ja että pörssi on suljettava. Tuhansia firmoja oli menevä kumoon, maan liike-elämä tuhoutuva. Tuli tieto, että Pittsburgin pörssi oli sulettu. Ja taas kokoontuivat pelästyneet mahtajat Watermanin konttoriin. Ja taas ammennettiin hallituksen rahastoja pankkeihin ja sieltä ne kannettiin Watermanille; ja muutamia minuutteja huippupulan kehityttyä tuli ilmoitus, että Dan Waterman lainaa 25 miljonaa 10 prosentilla.
Tuho oli vältetty. Pörssissä itkivät välittäjät ilosta ja koko Kadulla raikui riemu. Kansanjoukko kokoontui Watermanin konttorin edustalle ja lauloi ylistyslauluja.