* * * * *
Paniikki loppui, mutta maan liike-elämä oli raunioina. Viikon oli sen raha-asiain sydän ollut sykkimättä ja joka hiussuoneen saakka tuntui pysähdys. Satoja liike-yrityksiä meni vararikkoon ja tuhansia tehtaita pysähtyi. Miljonia oli työttömiä. Koko kesän olivat junat olleet tavaraa täynnään ja nyt oli neljännesmiljona tavaravaunuja jouten. Joka taholla köyhyyttä ja kurjuutta. Jättiläisaalto oli Mailmankaupungista lähtien vyörynyt yli maan. Eivät olleet sitä valtameretkään pysäyttäneet; se oli kulkenut Englantiin ja Saksaan saakka — Etelä-Amerikassa ja Japanissakin oli se tuntunut.
Eräänä päivänä kun Montague, vielä väristen kokemustensa tuskasta, asteli Avenueta ylös, tapasi hän Laura Heganin, joka asteli jostain kaupasta vaunuihinsa.
"Herra Montague", huudahti tämä avoimesti hymyillen. "Mitä kuuluu?"
"Hyvää minulle!"
"On kai ollut kiirettä näinä hirveinä päivinä."
"Olen ollut vain katselija."
"Kuinka voi Alice?"
"Hyvin. Olette kai kuullut, että hän on kihloissa."
"Kyllä. Harry kertoi. Se on hauskaa. Jos menette yläkaupungille, niin tulkaa mukaan."