Sitten Andrews painoi nappia ja sanoi sihteerilleen: "Tuokaapas ne kartat", sekä alkoi Montaguen hämmästykseksi näytellä hänelle Northern Missisippin alkuperäisiä maamittauskarttoja.
"Antoiko hra Carter ne teille?" kysyi Montague, mutta toinen hymyili kuivasti sanoessaan:
"Ne on meillä. Ja nyt te panette omat mittarinne liikkeelle ja niiden raportit tulevat näyttämään hieman toisenlaisilta."
Seuraavana päivänä tulivat ohjeet Priceltä ja pantuaan asiat tolalle lähti hän New Yorkiin.
Hän saapui sinne perjantai-iltana. Alice oli lähtenyt Prenticein luo ja Oliverkin oli Newportissa. Rva Prenticelta oli kutsu hänellekin, ja kun Pricekin oli poissa kaupungista, lähti hän aikaisin lauantaina.
Montague oli päässyt seurapiiriin talvella eikä hän ollut vielä nähnyt näiden kesänviettoa. Kun seurapiirin naiset olivat lopettaneet talvikauden päivällis- ja tanssi-kutsujen kiertokulun, olivat he hyvin hermostuneita ja Newportissa piti koottaman uusia voimia. Se oli vanhanaikuinen Uuden Englannin pikkukaupunki, likellä Long Islandin salmea ja seurapiirin taikasauvan kosketus oli muuttanut sen mailmankuuluksi ja kalliiksi kesänviettopaikaksi. Maa maksoi dollarin neliöjalalta ja "majasta" sai maksaa kymmenen tuhatta kuussa.
Käytännössä oli vanhat puheenparret, mutta kun sai kutsun tulla "nurmikkokahville", olikin siellä ruukkukasveja satamäärin ja ilotulituksia ja kalliita pukuja jalokivineen. "Piknikki" Gooseberry niemellä merkitsi suuria telttoja ja samettimattoja, livreepukuisia lakeijoita ja kaikkia Viidennen Avenuen palatsi-mukavuuksia. Vaunuajuri sinne maksoi viisi dollaria eikä kävellen sopinut saapua, vaikka oli tultava vain kulman takaa.
Mitä merkillisimmän vaikutuksen teki Montagueen saapuminen Missisippin teräsmyllyistä suoraan Newportiin. Mailmankaupungissa oli hän jo kuullut satumaisista hinnoista puhuttavan, mutta ne summat olivat olleet hänelle pelkkiä numeroita. Nyt ne olivat saaneet hahmopiirteitä hänen nähdessään, mistä ne tulivat ja missä kaikki tämä loisto luotiin. Ja jokaista ylellisyysloiston ilmausta katsoessaan ajatteli hän niitä miehiä, jotka raatoivat sulattojen hirvittävässä kuumuudessa.
Tuossa oli Wymanin palatsi, jonka pihan perkaus oli maksanut puolen miljonaa; kahdella mantereella oli kuuluisa sen ympärysmuuri, koska se oli maksanut satatuhatta dollaria. Ja Wymanille teräskiskoja valmistaen ne orjat siellä tehtaissa ahertivat!
Eldridge Devonsin linna oli tuossa. Sen kasvihuone oli maksanut sataviisikymmentä tuhatta ja tuotti vain talon tarpeet. Tuon tulpaanipuun kuljetus viisikymmentä mailia oli maksanut tuhat dollaria. Ja Montague oli nähnyt, miten terästä tehtiin yhtä Devonsin hotellia varten!