Koulumestari: Mutta sinulla on aivan liian huono palkka.
Maiju: Ah, herra Koulumestari…!
Koulumestari: Ainoastaan kahdeksan markkaa kuukaudessa.
Maiju: Siihen olen erittäin tyytyväinen, herra Koulumestari.
Koulumestari: Palvelijalla pitää olla — se on aina ollut minun prinsiippini — palkka hänen töittensä jälkeen. Ja sentähden ylennänkin sinun palkkaasi kahdella markalla kuukaudessa.
Maiju (Syvään niiaten): Miten minä voin kiittää teitä, herra Koulumestari!
Koulumestari: No no, Maijuseni, eihän tässä nyt… tämän olet rehellisesti ansainnut… Pääasia on vaan se, että olet tyytyväinen palveluspaikkaasi ja isäntääsi… Se on pääasia… Niin! Tyytyväisyys on hyvä avu. On ihmisiä, jumala paratkoon, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä. Niin!… (Katsoo kelloansa.) Mutta nyt täytyy sinun jättää minut muutamaksi hetkiseksi yksikseni ja mennä askareillesi, sillä minun tulee pukeutua ja eihän ole oikein soveliasta, että…
Maiju (Hymyillen): Kyllä ymmärrän, herra Koulumestari. (Menee niiaten.)
Koulumestari: Hän on erinomainen lapsi tuo Maiju. Muuta en taida sanoa hänestä. Rehellinen, kuuliainen, ahkera ja ymmärtäväinen… Mitäpä enempää voisi palvelijalta toivoa? Olipa oikein hyvä, että ymmärsin hieman korottaa hänen kehnoa palkkaansa; se teki hänet entistä iloisemmaksi ja toimeliaammaksi.
Jaha… mutta pukeutua täytyy. (Heittää aamunuttunsa tuolille ja alkaa pukeutua.) On tosiaankin sangen suuri kunnia saada julkisesti esiintyä… Sinne iltamaan tulee varmaan myös lukkarikin, tuo pienipäinen elukka, joka aina on huutanut, ettei minun päävärkissäni muka ole kaikki ruuvit oikeilla paikoillaan… Heh, sehän todistaa selvää hulluutta lukkarista itsestään, että hän, joka on olevinaan täysijärkinen, sanoo minua, selväpäistä miestä, hulluksi! Saapas nähdä mitä se urkujenpolkija tänä-iltana hoilaa, kun saa kuulla puheeni… eiköhän venyne hänen joutsenkaulansa jotakuta tuumaa pitemmäksi? Mokomakin vääräsääri… kuin aivastus seipään nenässä koko mies!