Tän pojan laulu.
Kaksioista heiliä ollut on mulla ja nyt se on kolmastoista. Kaunis on, armas ja sievä ja hellä — en ole nähnynnä moista!
Kuustoista vuotta se juuri nyt täytti,
kaunis se on kuni kukka;
silmät on siniset taivahan lailla,
tukka on pellavatukka.
Kakstoista heiliä ollut on mulla,
mutta nyt huoli en noista:
armaampi, armaampi, mieluisampi
on tämä kolmastoista.
Varsi on notkea, katse sen syvä,
käynti sen ketterä, sorja.
Voi miten, voi miten häntä mä lemmin!
Tyttöni oon minä orja.
Suvi kun saapuvi, lintuset taasen
laativat laulunpäitä,
silloinpa, silloinpa tämäkin poika
pulskeita viettävi häitä.
Silloinpa, silloinpa heilini saatan
pirttini orsien alle.
Hän kun on luonani, en minä koskaan
kaihoa maailmalle.
Sain ruusun sulta —
Sain ruusun sulta mä, neito kulta, sait laulun palkaksi siitä sie. Nyt kuollut kukka on, tummatukka, ja kuollut lempemme myöskin lie.
Sä läksit, neito, ja minä keito jäin yksin kaihoten suremaan. Nyt povi palaa ja sydän halaa taas sua luokseni, sua vaan.