Ja vielä mä toivoa uskallan ja uskoa päivyen koittoon ja aamuni armahan valkeuteen ja onneni oikean voittoon.
Näin unta —
Näin unta ma ett' olin kuollunna ja ma hautahan laskettiin — Mut' ollut ei kyyneltä poskilla: oli kasvot ne kalseita niin —
Ja hänkin, ma jost' olin uinaillut, vain kylmänä seisoi siin' — Näin unta ma ett' olin kuollunna, ja ma hautahan laskettiin.
Ja kuitenkin —
Sinä uhmaten, uhmaten kohotat pään ja lausut: en tahdo ma kantaa, en tahdo ma kantaa kahlehia, elämälle en voittoa antaa! Meri vapaa, laaja mun lempeni on, meri myrskyvä, hyrskyvä, kahlimaton, ja sellainen olla ma tahdon! Ja sellainen oon minä, sellainen, en siedä ma aitoja, en, en, en, merikään se ei aitoja siedä, merikään se ei orjuutta aavista, ja kahleista meri ei tiedä. Ja kuitenkin kannat sä kahleita! Ne painavat, painavat sua!
Ja vaikka sun mielesi miehekäs ois, ja voimasi ihmeitä tehdä vois, niin niitä et katkottua, sinä konsana, konsana, konsana saa: elo onpi sun rautoihin lyönyt, elo onpi sun kahlinut kahleillaan ja mierohon onpi sun myönyt, elo, jonka sä tahdoit voittaa, ja jolleka uhmasit sä — Olet orja sä, elämän orja, mut' et meri myrskyävä!
Työväen sonetti.
Me nousemme kuin taimet mullan alta,
me nousemme kuin merten lainehet.
Päämäärä silmiin siintää ihanalta.
Pelätä meit' ei vaivat, vastukset.
Vapise, orjuus! Pelkää sorron valta!
Vapiskaa, kahleet, orjuusaattehet!
On kohta, kohta joka kukkulalta
vapauslaulun soiva sävelet.